Córdoba
Saavuimme Córdobaan Jaenin, Ubedan ja Baezan roundtripin jälkeen autolla. Kaupunkiin pääsee myös junalla ja bussilla. Olemme vierailleet kaupungissa aiemminkin, mutta silloin mentiin melko haipakalla, joten nyt olimme varanneet kaupunkiin muutaman päivän. Aiemmasta Córdoban blogista voit lukea täältä.

Hotelimme sijaitsi Vanhan kaupungin sydämessä, aivan pelipaikoilla. Ainoana huonona puolena oli, että huoneen kylppärissä oli hometta. Ei auttanut huoneenkaan vaihto, hometta, mitä hometta. Altistunut nenä sen kertoi heti.

Yksi päivä ei todellakaan riitä näkemään kaikkia kaupungin nähtävyyksiä, se kokemuksena edellisestä kerrasta.
No nyt sitten korjaamaan asia.
Toki jo pienellä visiitillä on mahdollista saada vilaus kaupungin loputtomasta kulttuuriperinnöstä ja rikkaasta historiasta.

Guadalquivir joen rannalla sijaitseva Córdoba on yksi Andalusian tärkeimmistä kaupungeista.
Córdoba on ainoa kaupunki Euroopassa, joka toimi aikoinaan muslimimaailman poliittisena, kulttuurisena ja uskonnollisena pääkaupunkina.
Córdoba oli aikoinaan Umayyad kalifaatin sykkivä sydän, ja se houkuttelee edelleen muslimimatkailijoita lumoavalla sekoituksellaan islamilaista, kristillistä ja juutalaista historiaa. Nykisin kaupungissa asuu reilu 220 000 asukasta.

Tuolta islamilaisen kukoistuksen ajoilta on säilynyt lukuisia monumentteja, joista UNESCOn maailmanperintökohde Mezquita on tunnetuin esimerkki. Mezquita on valtava moskeija, jonka keskellä on katedraali. Arabihallitsijat rakennuttivat sen vuosina 785-987. Rakennus ehti olla moskeijana neljäsataa vuotta, kunnes vuonna 1236 kristittyjen vallattua kaupungin, kaikki muuttui.
Legendan mukaan eräänä aamuna muslimit pitivät viimeisen rukouksensa suuressa moskeijassa, ja jo samana iltapäivänä kaupungin vallanneet kristityt pystyttivät kannettavan alttarin paikkaan ja viettivät ensimmäistä messuaan valloitetussa pyhäkössä.

Myöhemmin kristityt rakensivat massiivisen katedraalin keskelle Mezquitaa.
Katedraalin kellotorni rakennettiin ympäröimään entisen minareetin.
Torre Campanarion 54 metriseen kelotorniin emme menneet.
Käyntiä siellä rajoitetaan niin, että enintään 20 ihmistä pääsee torniin puolen tunnin välein.
Jos kiipeilemään hinkuaa, niin 3 € maksava lippu kannattaa hankkia ennakkoon.
Keskellä Vanhaa kaupunkia sijaitseva La Mezquita näyttää ulkopuolelta katsottuna melko vaatimattomalta, ja rakennuksen koristeellisuus paljastuukin vasta sisäpuolella.
La Mezquita on moskeija-katedraali, jonka vuonna 785 alkaneet rakennustyöt kestivät noin kahdensadan vuoden ajan.

Se näkyy, sillä tarkkoja yksityiskohtia paikassa on vaikka kuinka ja paljon.
Moskeija-katedraalin suurimmat aarteet löytyvät sen sisätiloista, joissa vuosisatojen islamilainen taide yhdistyy barokin, goottilaisuuden ja renessanssin yksityiskohtiin, jotka yksinkertaisesti heijastavat Andalusian kulttuuriperintöä espanjalaisten takaisin valloittamana arabialueena.
Paikkaan oli vaan pakko mennä uudelleen, edellisen kerran muistot todella kutsuivat takaisin.
Ei pettänyt tämä paikka kävijää tälläkään kertaa. On se upea, todella upea.
Kuten aiemmallakin kerralla huumaannuin Patio de los Naranjos ihastuttavasta sisäpihasta, jossa on appelsiini-, palmu- ja sypressipuita ja suihkulähteitä.
Upea paikka muodostaa sisäänkäynnin Mezquitaan. Aiemmin se oli rituaalipesujen paikka ennen rukousta moskeijassa.

Onhan koko paikka aivan mieletön.
Mezquitan arkkitehtoninen ainutlaatuisuus ja merkitys piilee siinä, että se oli rakenteellisesti aikansa vallankumouksellinen rakennus.
Paikkaan olisi ollut tarjolla erillinen yövierailu.
Tunnin kestävä ääni- ja valoesitys esitetään Mezquitassa kahdesti iltaisin paitsi sunnuntaisin maaliskuusta lokakuuhun ja perjantaina ja lauantaina marraskuusta helmikuuhun. Liput maksaa 18 €.

Early birdit pääsevät paikkaan ilmaiseksi aamulla klo 8.30-9.30.
Suosittelen, sillä silloin ei vielä ole paikalla Aurinkorannikon turistibussien ryntäystä + muita päivävierailijoita.
Myös useimmat hotellivieraat vasta heräilevät aamiaiselle tuolloin.
Jos ei ehdi aamun aikaiseen kannattaa sisäänpääsylippu hankkia ennakkoon, sillä paikkaan on aina jonoa ja turistipaljous on ajankohdasta riippumatta taattu.
On myös hyvä muistaa, että Mezquitan on toiminnassa oleva Córdoban katolisen seurakunnan pääkirkko.
Aukioloja saatetaan rajoittaa kirkollisten toimitusten aikana, myös tiettyihin paikkoihin kirkon sisällä pääsee vain kirkollisten toimitusten aikana.
Kuten kaikkiin katolisiin kirkkoihin on hyvä muistaa pukeutumissäännöt.
Hyvin suosittua näkyi olevan oman paikallisoppaan hankkiminen kaupunki- ja nähtävyyskierroksille.
Suurin osa nähtävyyksistä sijaitsee kävelyetäisyydellä ja paikallisliikenteenbussit toimivat hyvin kaupungissa. Lisäksi kaupunkia voi kiertää pienen Hop in Hop off bussin tai hevosvankkureiden kyydissä.



Puente Romano on 331 metriä pitkä roomalainen silta, joka ylittää kaupungin ylittävän Guadalquivir joen.
Silta juontaa juurensa 1. vuosisadalta eKr. ja on yksi maailman vanhimmista ja parhaiten säilyneistä roomalaisista silloista.
Erityisen kaunis silta on iltavalaistuksessa.

Roomalainen silta oli osa muinaista Via Augustaa, joka kulki Katalonian Gironasta Cádiziin.
Silta on rakennettu uudelleen useita kertoja vuosisatojen aikana, ja se on nyt liikenteetön ja tarjoaa ihanan kävelyretken, varsinkin, kun sinne on asennettu sillan kansivalaistus iltaa varten, sitten viime kerrasta.
CGI:n avulla silta esiintyi vähän aikaa sitten Volantisin Long Bridge siltana Game of Thronesissa.

Sillan toisessa päässä on komea Puerta del Punten portti ja pieni viihtyisä aukio upeine rakennuksineen.
Sillan portti rakennettiin 1500-luvulla muinaisten roomalaisten ja maurien porttien paikalle.

Roomalaisen sillan toisessa päässä seisoo muslimien aikakaudelta peräisin oleva Calahorra torni.
Torni on toiminut kouluna ja vankilana.
Nyt siellä on Al-Andaluksen museo.
Museo käsittelee juutalaisten, muslimien ja kristittyjen rinnakkaiseloa.

Tällä kertaa emme, menneet Alcazar de los Reyes Cristianoskseen.
Keskiaikainen palatsi kauniine puutarhoineen kaupungin historiallisessa keskustassa ei varmaan ole vielä näin keväällä ihan yhtä nätti kuin kesällä.
1300-luvun palatsi on sekoitus kristillistä ja islamilaista tyyliä, ja erityisesti kauniit puutarhat ovat vierailun arvoisia.
Vaikuttava linnoitus toimi asuinpaikkana useille kuninkaallisille perheille ja sotilaallisena linnoituksena useiden historiallisten konfliktien aikana.
Alcazar on moskeijan jälkeen toiseksi suosituin Córdoban muistomerkki, mutta myös melkoinen aikasyöppö.
Se ei ole ainoastaan merkityksellinen sen sotilaallisen rakenteen, arkkitehtonisen rikkauden tai Leijonatornin vuoksi, josta avautuu avoin panoraamanäkymä kaupunkiin.
Linnoituksen muurien sisäpuolella tapahtui joitakin maailman tärkeimpiä historiallisia virstanpylväitä, kuten Kristoffer Kolumbuksen vierailu, jossa hän esitteli suunnitelmansa Aasian vierailusta, joka päättyi Amerikan löytämiseen vuonna 1492. Lisäksi linnoituksessa valmisteltiin suunnitelma Granadan valloittamiseksi Espanjan kruunulle.
Alcázarin lippujen kanssa voit vierailla myös roomalaisten mosaiikkien museossa ja vehreissä puutarhoissa, joissa on puita, kausikukkia ja upeita suihkulähteitä.

Las Caballerizas Reales tallit rakennettiin 1572 Córdoban kuningas Felipe II määräyksestä.
Kuninkaalliset tallit sijaitsevat lähellä Alcazaria.
Kannattaa käydä katsomassa kauniit hevostallit ja vanha vaunukokoelma.
Ilmainen käyntikohde jäi minulta väliin ja siirryin kauaksi allergisoivasta paikasta, mutta mieheni kävi kuikkaamassa paikan ja näyttäähän tuo käymisen arvoiselta.

Tallilla pääsee tutustumaan hevosnäyttelyyn, jossa päätähtinä on kuuluisa andalusialaisten hevosten rotu, joka luotiin täällä.
Neljänä päivänä viikossa, keskiviikkoisin, torstaisin, perjantaisin ja lauantaisin on mahdollisuus osallistua myös Equestrian hevos shown.
Lippu esitykseen maksaa 18,50 €.

Correderan aukio on peruja siellä järjestetyistä härkätaisteluista.
Aukiolla järjestettiin myös Espanjan inkvisition autos de fe tapahtumia ja julkisia teloituksia.
Vuodesta 1981 lähtien La Corredera on ollut historiallis-taiteellinen muistomerkki.

Córdoba on täynnä ihania aukioita suihkulähteineen ja kujia valkoisiksi kalkittuine taloineen.
Kaupungissa on yksi maailman parhaiten säilyneistä keskiaikaisista juutalaiskortteleista – La Judería. No pitihän sekin scoopata.
Juutalaiskorttelissa voit tutustua kapeisiin mukulakivikatuihin ja yhteen Espanjan harvoista jäljellä olevista historiallisista synagogista, sillä suurin osa niistä on tuhottu.
Tällä alueella asui juutalaisyhteisön jäseniä 10. vuosisadasta lähtien, kunnes katoliset hallitsijat karkottivat heidät vuonna 1492. Kaupunginosa on UNESCOn maailmanperintökohde.

Synagoga on pieni, mutta se on vierailun arvoinen erityisesti pääsalin mukavien stukkokoristeiden vuoksi.
Juutalaisten karkotukseen saakka Córdoban synagoga toimi temppelinä.
Myöhemmin sitä on käytetty sairaalana ja kouluna ennen kuin se tunnustettiin kansalliseksi muistomerkiksi 1800-luvulla.
Kaupungille tyypillisiä ovat Córdoban patiot, jotka koostuvat parvekkeista, jotka on täytetty värikkäiden kasvien ja kukkien ruukuilla. Näitä terasseja voi löytää miltä tahansa Córdoban kadulta. Patioille on myynnissä myös 6,50 € maksavia lippuja, jotka sisältävät 5 patiota. Ilmaisiakin patioita on, mutta niitä ei montaa.



Plaza del Potro on pieni viehättävä aukio Córdoban keskustassa.
Aukio on saanut nimensä keskellä olevasta suihkulähteestä, jossa on varsan pronssinen patsas, joka on peräisin 1500-luvulta.
Kaupungissa on myös museoita, mistä valita. On arkeologinen museo, härkätaistelumuseo Museo Taurino tai Plaza del Potrolla oleva Museo de Bellas Artes. Nämä , kuten muutkin museot skipattiin. Tällä kertaa vaan hengailtiin.
Käymättä jäi myös hieman kauempana oleva Vianan palatsi, vaikka siellä olisi ollut kattava museo, jossa on flaaminkielisiä seinävaatteita, tuliaseita, aikakauden posliinia ja useita romantiikan suuriin taiteilijoihin kuuluneen Francisco de Goyan alkuperäiskuvia.

Kaupungintalon edessä sijaitsee Córdoban roomalainen temppeli.
Temppeli löydettiin vuonna 1951 vieressä olevan kaupungintalon laajentamisen yhteydessä.
Temppelin rakentaminen aloitettiin keisari Claudiuksen hallituskaudella 41-45 jKr. ja se valmistui noin neljäkymmentä vuotta myöhemmin, keisari Domitianuksen hallituskaudella.
Tällä hetkellä rakennuksesta on jäljellä vain sen perustus, portaikko, alttari sekä muutama pylväskuilu ja kapiteeli.
Córdobassa riittää katseltavaa ja kierreltävää. Mukaan mahtuu tietenkin myös kauppoja, joiden tarjonta on lähinnä turisteille tarkoitettua matkamuistoa.



Niinpä tietysti, joku löysi itsensä taas raunioilta.
Kahdeksan kilometriä Córdobasta länteen sijaitsee Medina Azahara, joka tunnetaan myös arabiaksi Al Madinah al-Zahrina.
Paikka on yksi Espanjan tärkeimmistä historiallisista kaivauksista, ja täällä voit katsella monia vanhan maurilaisen kaupungin jäänteitä 1000-luvulta. Sen verran kaukana paikka on, että sinne ei kyllä kävellen kannata mennä.


Sisäänpääsy vierailukeskukseen, jossa on museo maksaa 1,50 €. Samalla lipulla pääsee sitten jonkin matkan päässä oleville raunioille. Shutlebussi, jonka hinta on 3 € kuljettaa vierailijoita non stoppina raunioille ja takaisin. Raunioalueella ei ole parkkipaikkoja, joten omalla autolla ei kannata sinne yrittää.


Parin päivän visiitti Córdobassa oli sitten taputeltu ja oli aika kääntää auton nokka kohti Malagaa ja siellä odottavaa arkea. Kilometrejä oli kertynyt melkein 600. Vajaan viikon mittainen kierros oli hyvä ja tuli taas nähtyä uusia paikkoja ja kammattua vanhoja tuttavuuksia hieman tarkemmin.


No Comments