Matkailua maailmalla

Toinen talvi Espanjassa: Ceuta ja Jaén

Ceuta ja  Jaén

Ceuta

Marokon pohjoisrannikon reilun 80 000 asukkaan Ceuta on osa Espanjaa, vaikka se sijaitseekin Afrikan mantereella.

Ceutan lisäksi toinen Espanjalle kuuluva kaupunki Melilla ovat ainoita eurooppalaisia kaupunkeja Afrikassa.

Ceutaan voi matkustaa Espanjan mantereelta helposti lautalla.

Ceutaan kulkee säännöllisesti 4 eri lauttayhtiötä Espanjan mantereen puolen Algecirasista, jotka tekevät 19 edestakaista matkaa päivittäin.

Lauttoja kulkee siis lähes tunnin välein.

Myös helikopterilla on mahdollista lentää Ceutaan Malagasta ja Algecirasista.

Me nappasimme helikopterikyydin Malagasta Ceutaan. 

Malagan lentoasemalla on oma lähtöalue Helityn operoimille lennoille Ceutaan.

Helikopterikyytiin mahtuu kerralla 15 henkilöä 15 kg matkatavaroiden kanssa.

Lentoja on päivittäin 15 mantereelta Ceutaan.  

Alle 30 minuuttia kestävällä lennolla pääsi ihailemaan upeita maisemia, Gibraltarin salmea ja alla avautuvaa kahden mantereen rannikkoa.

Salmen laivaliikenne oli ylhäältä katsottuna todella vilkasta.

Isoja rahtilaivoja liikkui jonona kumpaankin suuntaan.

Lentokyyti maksoi noin 180 € menopaluuna henkilöltä.

Alennetun hinnan saa, kun ennen maksua ruksittaa hyväksytyn kohdan bonus sivulta, ennen lopullista maksua.

Lentolippujen varaaminen oli muutenkin helppoa ja kätevää netin kautta.

Kyyti lautalla olisi ollut varmasti halvempi, mutta sitten olisi pitänyt ajaa melkein parituntia Algecirakseen, jättää auto parkkiin ja maksaa parkista. Takaisin tulomatkalla olisi taas ollut melkein parin tunnin ajomatka. Nyt homma hoitui näppärästi junalla lentoasemalle ja siitä kopteriin. Ceutan puoleinen kenttä sijaitsi aivan kaupungin keskustan vieressä.

Ceutan pitkä ja rikas historia juontaa juurensa foinikialaisilta. Myöhemmin kaupunkiin ovat vaikuttaneet kreikkalaiset, karthagolaiset, roomalaiset, muslimit ja portugalilaiset, jotka joko kulkivat kaupungin ohi tai asettuvat sinne.

Maurit valloittivat Ceutan 800-luvulla, ja siitä tuli tärkeä pysähdyspaikka Euroopan ja Afrikan välisellä kauppareitillä.

Myöhemmin kaupunki luovutettiin Portugalille vuonna 1415.

Vuonna 1640 Ceuta halusi olla osa Espanjaa, ja tämä tehtiin viralliseksi vuonna 1668 allekirjoitetulla Lissabonin sopimuksella. Marokon itsenäistyttyä vuonna 1956, Espanja ei halunnut luovuttaa Afrikan mantereella jäljellä olevia alueitaan.

Ceutan strateginen sijainti on tehnyt siitä kohteen useille valtakunnille kautta historian.

Autonomisella Ceutalla on tärkeä merkitys Gibraltarin salmessa, miksi se pysyy visusti Euroopan yhtenä portinvartijana Nato maa Espanjalla, vaikka Marokko onkin tehnyt toistuvasti selväksi haluavansa tehdä kaupungeista virallisesti marokkolaisia. Ceutalla on vapaasataman asema, miksi sillä on myös joukko erilaisia veroetuja.

Ceutassa elää rinnakkain neljä erilaista kulttuuria kristityt, juutalaiset, muslimit ja hindut, mikä tekee siitä kulttuurisesti rikkaan.

Lisäksi kaupungissa on kiinnostavaa arkkitehtuuria.

Sijaintinsa takia kaupungissa on ollut siirtolaisongelmaa, miksi sitä ympäröi korkeat raja-aidat, joiden tarkoituksena on välttää laitonta siirtymistä Marokosta Espanjan puolelle.

Ceuta ei ole varsinainen turistipaikka ja palvelua englanniksi saa melko nihkeästi.

Ceutaa ympäröi myös upeat rannat, joiden täyttyminen kesäaikaan paikallisista on taattua.

Ceuta on varsin pieni paikka ja kaikki sen tärkeimmät nähtävyydet sijaitsevat keskusta-alueella, jossa selviää hyvin kävellen.

Toinen mainio paikka viettää kuumia päiviä on Parque Marítimo del Mediterráneo.

Paikka sijaitsee aivan kaupungin sydämessä.

56 000 neliömetrin upeista sinisistä suolaisen veden altaista ja putoavista vesiputouksista sekä upeasta palmujen ympäröimästä oleskelualueesta koostuva ajanviettopaikka mukailee Teneriffalla olevaa Lago Martiánezia.

Alueella on tapas baareja, pubeja, ravintoloita ja kahviloita sekä disko. Paikassa voi vierailla minä päivänä tahansa vuodesta, mutta eloon se herää todella vasta kesällä.

Ceutan satama on vilkas paikka.

Sen lisäksi, että sinne tulee aluksia mantereen puolelta, niin aivan vieressä on myös rahtisatama ja huvivenesatama.

Huvivenesataman läheisyydessä on myös erilaisia kahviloita, joissa voi nauttia merimaisemasta.

Yksi Ceutan tärkeimmistä nähtävyyksistä on yli 1000 vuotta vanhat keskiaikaiset kuninkaalliset muurit, Murallas Reales.

Muurit jakaa Ceutan kaupungin kahteen osaan.

Rakennelmaa pidetään koko kaupungin kauneimpana ja symbolisimpana paikkana.

Näyttävät ja kauniit muurit rakennettiin puolustustarkoituksiin kahdessa osassa. Ensimmäinen osa rakennettiin vuonna 962 ja toista rakennettiin koko 1700-luku. Molempia erottaa San Felipen vallihauta.

Linnoituksen seinämää on yli kolme kilometriä ja siellä on useita portteja, mukaan lukien Ribera portti.

Paikkaan kuuluu myös kuninkaallisten muurien museo Museo de los Muralles Reales, joka sijaitsee muurin sisällä.

Paikkaan on ilmainen sisäänpääsy. Aukioloajat kannattaa tarkistaa netistä ja huomioida siesta, joka sulkee tehokkaasti ruokapaikat, kaupat ja muut palvelut. Museossa on esillä vaihtuvia taidenäyttelyitä.

Ceutan kaupunkimuurit ovat Marinidi dynastian 1200-luvulla rakentamat, jotka rakennettiin suojelemaan kaupunkia mahdollisilta hyökkäyksiltä ja vahvistamaan marinidien hallintaa alueella.

Linnoituksen osat heijastelevat aikansa sotilaallista arkkitehtuuria, ja niissä on vahvat kiviseinät, tornit ja portit.

Opastetulla kierroksella pääsee kiipeämään muurien päälle ja vierailemaan muurien sisällä olevaan tilaan, jossa nähtävänä on Califal portti ja osia vanhasta sisäänkäynnistä kaupunkiin. Varautua kuitenkin kannattaa melkoiseen määrään rappusia.

Plaza de Africa aukiota pidetään kaupungin keskuksena.

Aukion ympärillä sijaitsee useita kiinnostavia rakennuksia, kuten kaupungintalo sekä sotilaallinen päämaja.

Aukion keskustassa on lisäksi muistomerkki Ceutan rajoista käydyssä sodassa Espanjan ja Marokon välillä vuonna 1860.

Muistomerkki on omistettu konfliktissa kadonneille sotilaille.

Muistomerkin sisällä on krypta, johon on haudattu joidenkin sodan sankarien jäännöksiä.

Krypta on suljettu, eikä sinne pääse vierailemaan.

Aukion ympärillä oleva pieni puistoalue saa vierailijan viihtymään siellä.

Aukion reunassa komeilee Santa Maria de la Asunciónin katedraali museoineen.

Katedraali rakennettiin muinaiseen moskeijaan Portugalin valloituksen jälkeen vuonna 1415.

Uudistunut versio katedraalista valmistui vuonna 1726.

Katedraali toimi myös kenttäsairaalana 30 – 
vuotisen piirityksen aikana.

Aukolla sijaitseva Santuario de Nuestra Señora de África on rakennettu Ceutan suojeluspyhimyksen kunniaksi.

Portugalin Ceutan valloituksen aikana vuonna 1415 kristinusko vahvistettiin enemmistöuskonnoksi.

Portugalin kuningas Johannes I lähetti Ceutaan neitsyen, Afrikan Pyhän Marian kuvan.

Upea 1600-luvulla rakennettu barokkirakennuksen pääalttaria hallitsee Afrikan Neitsyt Marian kuva. Pääkappelin alaosassa on krypta, jossa on hautauspaikkoja aatelisille ja papistoille. Kryptaan on haudattu myös yksi Medinacellin herttuoiden tyttäristä. Lisäksi kryptasta löytyy Don Bernabé Perpénin uudemmat jäännökset.

Afrikan Pyhän Marian kuvaan liittyy monia legendoja, joista osa liittyy hänen ulkonäköönsä ja toiset esirukoukseen, jota Ceutan asukkaat ovat useaan otteeseen pyytäneet kuvalta, kuten pyhän kuvan suojelusta Ceutan yli vuoden 1651 ruttoepidemian aikana tai kaupungin piirityksen aikana. Joka vuosi elokuun ensimmäisinä päivinä vietetään Afrikan Pyhän Marian kunniaksi suojeluspyhimysjuhlia.

Lohikäärmeiden talo on yksi kaupungin erikoisimmista rakennuksista.

Rakennus on saanut nimensä, koska sen katolla on neljä lohikäärmeveistosta, jotka näyttävät suojelevan taloa.

Talo sijaitsee Plaza de los Reyes aukiolla ikonisen Paseo del Revellínin vieressä.

Talo rakennettiin 1900-luvun alussa kaupungin pormestarille ja hänen veljelleen. Alun perin katolta taloa vartioi neljä pronssista lohikäärmettä, jotka katosivat 1920-luvulla. Kadonneet tulensyöksijät korvattiin lasikuituversioilla vuonna 2006. Talo ei ole avoinna yleisölle, joten voi vain arvailla sen sisällä leijuvaa mystisyyttä.

Revellínin museoon emme tällä kertaa menneet, vaikkakin se vaikutti ihan ok museolta. Sen sijaan ihailimme useita muita kauniita rakennuksia ja paikkoja kaupunkialueella.

Plaza de los Reyes aukiolla on vihreä riemukaari ja suihkulähde. Aukio rajoittuu Iglesia de San Franciscoon kaksoistorniin. Aukiolla on patsas miehestä, jolla on kartiomainen hupullinen capirote hattu. Patsas on kunnianosoitus Ceutan pyhälle viikolle, eikä se liity mitenkään pahamaineiseen Yhdysvaltojen valkoisten ylivallan ku klux klan kannattajaryhmään.

Museo de la Basilica Tardorromanan maanalainen museo on integroitu 1980-luvun katutöiden aikana löydetyn muinaisen basilikan arkkitehtonisiin jäänteisiin.

Museon sisällä on myöhäisroomalainen basilika, joka on peräisin 4. vuosisadan lopusta tai 5. vuosisadan alusta jKr.

Paikan kokoelmiin kuuluu roomalainen marmorinen sarkofagi, roomalaiset amforat, roomalaisen suolatehtaan jäännökset, Madrasa al-Yadidan marmoriin ja puuhun veistetyt kappaleet sekä keskiaikainen vesisäiliö. Sisäänpääsy paikkaan on ilmainen.

Plaza de la Constituciónin kauppahallissa kannattaa myös pyörähtää.

Kuten mikä tahansa espanjalainen kauppahalli, se on meluisa paikallisen toiminnan keskittymä, jossa myydään tuoretta lihaa ja kalaa, mausteita ja yrttejä, kukkia, hedelmiä ja vihanneksia.

Sisällä on myös useita yksinkertaisia ​​baareja, jotka tarjoavat mahdollisuuden seurata kaupunkilaisten elämää.

Baños Arabesin entiset arabikylpylät ovat myös yksi mainio paikka vierailla.

1100 – ja 1300-luvuilla rakennetut kylpylät olivat sosiaalinen keskus keskiaikaisen Ceutan asukkaille, jossa pääsi rentoutumaan ja juoruilemaan.

Arabihammamit löydettiin vahingossa katutöiden yhteydessä. Niiden sijainti päätien varrella onkin hieman ristiriitainen näky. Kaksi alun perin marmorilla peitettyä holvikattoista kylpylää olivat aikakautensa huippuluokkaa. Harmillisesti paikka on mitä kummallisempiin aikoihin auki vierailijoille ja meidän aikatauluun pääsimme katsomaan niitä vain ulkopuolelta.

Vaikka Ceuta on pieni paikka, on Monte Hachon alue sen verran kaukana kaupungin keskustasta, että sinne kannattaa mennä autolla tai taxilla.

Kävin Ceutan reissulla samalla tapaamassa vanhaa yhteistyökumppania ja voi minkälaisen kiertoajelun me saimmekaan hänen klassikkoautollaan.

Siinä kääntyi useammankin pää, kun me huruttelimme tyylikkäästi Citikalla ympäri Ceutaa.

Keskustan ulkopuolella lähellä kukkulalla sijaitsevaa El Desnarigado linnoitusta sijaitsee Ceutan sotilasmuseo, joka on nimetty paikkaan 1417 rantautuneen nenättömän merirosvon mukaan.

Museo on täynnä muistoesineitä Ceutan monista taisteluista.

Toinen sotamuseo on Museo de la Legión, joka on omistettu Espanjan legioonalle, joka oli vuonna 1920 perustettu armeijan yksikkö, jolla oli keskeinen rooli Francon tasavallan armeijassa, jonka tehtävänä on ensisijaisesti taistella Espanjan aluetaisteluja Pohjois-Afrikassa.  

Museon yläpuolella on majakka ja alapuolella kaunis ja houkutteleva suojainen ranta. Alue on myös kuntoilijoiden suosiossa.

Mirador de Isabel II näköalapaikalta on parhaat näkymät Ceutaan sekä Gibraltarin salmelle, jossa Atlantin valtameri ja Välimeri kohtaavat. Paikka on paikallisten suosiossa, jonne he suuntavat piknikille viikonloppuisin ja juhlimaan Día de la Mochilaa 1. marraskuuta.

Toinen mainio paikka on vierailla Campo exterior alueella, jonne kannattaa myös mennä autolla.

Paikasta pääsee katsomaan Marokon puolelle ja näkemään jykevän raja-aidan maiden välillä.

Lisäksi paikasta pääsee kuvaamaan Marokon puolella olevan Jebel Musa eli Kuollut nainen vuoren.

Kuollut nainen vuoren vieressä olevalla vuorialueella asuu apinalaji, joita aikoinaan tuotiin Gibraltarille.

Yhdessä pohjoisen Gibralta-rin kallion kanssa Kuollut Nainen on yleensä tunnistettu yhdeksi Herkuleen pilareista.

Herkulen pilareihin liittyy monta tarinaa.

Yhdessä Herkules joutui ylittämään Atlas vuoren.

Suurelle vuorelle kiipeämisen sijaan Hercules käytti yli-inhimillistä voimaansa murtautuakseen sen läpi. Näin hän yhdisti Atlantin valtameren Välimereen ja muodosti Gibraltarin salmen . Yksi osa halkaistua vuorta on Gibraltar ja toinen joko Monte Hacho tai Jebel Musa, tarinasta riippuen.

Lyhimmillään matka Afrikan rannikolta mantereelle, Giblraltarille on vain 14 kilometriä.

Vaikka Ceuta on melkoisen karua aluetta, on yhdessä sen osassa vuorilla vehreää metsää.

Vuorille menevät tiet olivat pyöräilijöiden suosiossa ja niiden varsilta maastoon lähti on myös erilaisia patikointireittejä, jotka houkuttelevat paikallisia varsinkin viikonloppuisin.

Pieni Ceuta oli paketoitu ja oli aika siirtyä kopterilla takaisin mantereenpuolelle ja kohti uusia seikkailuja. Huomenna hakemaan auto vajaaksi viikoksi ja kohti Córdobaa, Jaénia, Baezaa ja Úbedaa.

Jaén

No niin, oli aika taas käydä vuokraamassa auto ja jatkaa mielenkiintoisten kaupunkien kiertämistä.

Vuokra-auto alle ja nielemään kilometrejä suuntana Jaén.

Kaupunkiin olisi päässyt myös junalla tai bussilla, mutta meno olisi kestänyt kauemmin kuin autolla.

Junaa olisi pitänyt vaihtaa matkalla ja bussi olisi kierrellyt ties mistä. Auto oli tässä kohtaa viisas valinta varsinkin, kun tähän roadtrippiin yhdistettiin vielä Baeza ja Úbeda, jonne ei junaa olisi kulkenut lainkaan ja hankalaa olisi ollut yhdistää ne muuten kuin autolla kulkien samaan kierrokseen Cordoban kanssa.

Jaén on kooltaan melko iso kaupunki. Sen asukasluku on reilu 110 000 asukasta.

Kaupunki on Jaénin provinssin pääkaupunki ja siellä toimii useita teollisuudenaloja sekä yliopisto.

Yliopisto pitää huolen siitä, että meno kaupungissa on nuorekasta.

Nytkin illan tullen kuppilat täyttyivät iloisista ja kovaäänisistä nuorista. Opiskelijoiden kukkaroa helpottaa ja myöskin turisteja ilahduttaa, että kaupungin ravintolat tarjoavat asiakkailleen juoman yhteyteen ilmaisen tapaksen. Eipä tarvinnut lounastaa erikseen.

Jaénin maakunta on portti Andalusiaan.

Jaénin maakunta on ollut merkittävä jo muinaisista ajoista lähtien.

Edelleenkin voi nähdä tärkeitä jäänteitä foinikialaisten, kreikkalaisten ja karthagolaisten uudisasukkaiden ajalta.

Tietenkin aluetta hallitsivat myös maurit, joiden viiden vuosisadan ylivalta päättyi Navas de Tolosan taisteluun vuonna 1212.

Jaénin valtakunnasta tuli merkittävä strateginen erillisalue Granadan valtakunnan rajalla.

1500-luvulta lähtien maakunta alkoi taantua. 1800-uvun alussa se sai takaisin historiallisen roolinsa, kun Napoleon voitti Bailénin taistelun ja miehitti alueen.

Yhdessä Úbedan ja Baezan kaupunkien kanssa alue aikoinaan suorastaan kukoisti. Espanjan sisällissota toi alueelle syvän laman, kunnes 60-luvulla Linaresin ja La Carolinan teollisuusbuumi antoi uuden ja merkittävän taloudellisen sysäyksen maakunnalle.

Laajoista oliivilehdoistaan tunnettu alue ei keiku nähtävyyksistään ja sijainnistaan huolimatta matkailumaailman suosikkilistoilla.

Kaupunkia kutsutaan maailman oliivipääkaupungiksi.

Oliivilehtoja olikin kaupunkia ympäröivällä alueella silmänkantamattomiin. 

Kaupungin päänähtävyyden, Jaénin valtavan katedraalin rakentaminen aloitettiin vuonna 1249 ja se valmistui 500 vuotta myöhemmin.

Hiljaa hyvä tullee, sillä sitä pidetään yhtenä Espanjan hienoimmista katedraaleista, jota on käytetty mallina monille myöhemmin rakennetuille Latinalaisen Amerikan kirkoille. Hienohan tuo on ja kaikissa tähän asti käymistämme katedraaleista sijoittuu tämä korkealle listassa.

Jaénin katedraali on tunnettu myös Pyhän kankaan kotina, jota pyhä Veronica perinnetiedon mukaan käytti Kristuksen kasvojen pesemiseen. Piispa Nicolás de Biedman hankkima liina on julkisesti esillä ihmisille joka vuosi pitkäperjantaina ja taivaaseenastumisen juhlana sekä sivukappelissa joka perjantai.

Katedraaliin pääsylippimaksaa 14 € ja siihen kuuluu audioguide ja mahdollisuus virtuaalikierrokseen sekä käynti katedraalin museossa.

Komeasti valaistu katedraali hallitsee Jaénin kaupunkia ilta-aikanaan.

Katedraalin aukioloajat kannattaa tarkistaa netistä, koska ne vaihtelevat päivittäin. Muistaa kannattaa, että myös tämä kaupunki hiljenee siestan aikana.

Käymisen arvoinen on myös Arabikylpylä Villardompardon sekä sen päälle rakennettu palatsimuseo.

Paikana arabikylpylät ovat Espanjan suurimmat säilyneet kylpylät.

Ne rakennettiin kymmenennellä vuosisadalla maurien toimesta ja, kuten kaikki kylpylät siihen aikaan, olivat nämäkin sosiaalisen elämän keskus. Villardompardon palatsissa on oliiviöljyteollisuuteen keskittynyt museo. Se on erittäin hyvin tehty. Siellä on myös galleria, joka esittelee alueen taidetta. Sisäänpääsy paikkaan on ilmainen.

Castillo de Santa Catalina sijaitsee kaupungin huipulla, korkealla kukkulalla.

Alun perin maurit rakensivat sen 800-luvulla, mutta kristityt muuttivat ja laajensivat sitä 1200-luvulla ja uudelleen 1500- luvulla.

1800-luvun alussa Napoleonin joukot miehittivät linnan ja räjäyttivät myöhemmin osan linnasta.

On nuo ranskalaisetkin hyörineet joka paikassa.

Linnasta on uskomattomat näkymät Jaéniin ja ympäröivälle alueelle.

Pääsylippu linnaan maksoi 3,50 €. Paikka on avoinna maanantaista lauantaihin klo 10-18 ja sunnuntaina se sulkee ovensa jo klo 15.

Sen verran kaukana ja korkealla mäellä linna sijaitsee, että sinne ei jalkapatikalla kannata lähteä. Viikonloppuisin paikkaan on bussiyhteys tai sitten sinne päästäkseen on turvauduttava taksiin.

Kaupungissa näytti olevan toimiva bussiliikenne, mutta mäistä huolimatta tärkeimmät nähtävyydet pystyy hyvin kiertämään jalkaisin.

Jaéniin rakennettiin vuonna 2011 4,7 kilometriä pitkä raitiovaunulinja keskustan ja teollisuusalueen välille.

Se oli matkustajilleen ilmainen, mikä aiheutti kaupunkikriisin. Jaénilainen linja-autoyhtiö teki kantelun ratikkalinjan avajaisten jälkeen, koska sen mielestä ilmaiseksi toimiva raitiolinja vaaransi julkisenkilpailun. Tämän jälkeen kaupungin omistamat viisi Alstomin valmistamaa Citadis 302 matalalattiaraitiovaunua eivät ole kaupungissa liikennöineet, mistä koituu kunnalle kustannuksia kuusi miljoonaa euroa vuodessa. Neljätoista vuotta on pitkä aika setviä asiaa ja antaa kiskojen rikkaruohoistua ja ruostua.

San Ildefonson kirkko on yksi UNESCOn maailmanperintökohde ja sen vaikuttava Mudejar tyylinen torni ei kyllä jää huomioimatta.

Kirkko rakennettiin aluksi kappeliksi 1200-luvulla.

Kaksi vuosisataa myöhemmin, vuonna 1430 tapahtui ihme, kun Neitsyt Marian kerrotaan laskeutuneen Jaénin kaupunkiin.

Tämän tapahtuman jälkeen kappelista tuli Neitsyelle omistettu pyhäkkö.

1500-luvulla Kappelin Neitsyt nimettiin Jaénin suojeluspyhimykseksi.

Kirkkoon on ilmainen sisäänpääsy, mutta aktiivisena seurakuntakirkkona sen vierailuajat kannattaa tarkistaa erikseen, koska messujen aikaan ei kirkoissa sovi vierailla kuvaustarkoituksissa.

Jaénissa olisi ollut myös muutamia museoita, joissa olisi voinut pyörähtää, mutta nyt ne jäivät käymättä.

Kaupungissa oli paljon silmänruokaa ja kuvattavaa muutenkin, joten me keskityimme niihin tällä kertaa.

Ihanat pienet kujat veivät helposti mukanaan.

Ainoa miinus kaupungissa oli sen mäkisyys. Kannattaakin varautua kulkemaan kaupunkia ylös ja alas.

Kaupungin historiallisten korttelien viehättäville ja mutkaisille kaduille on kiva eksyä ja nauttia ympäröivistä upeista renessanssi- ja goottilaisista rakennuksista.

Takaisin alkuun

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply