Hailuoto
Raahesta ajoimme vielä kaksi tuntia Hailuodon lautalle Oulunsaloon. Olimme katsoneet lautta-aikataulut ja pääsisimme vielä sopivasti ennen iltamyöhää Hailuotoon.
Hailuotoon on helppo tulla. Oulunsalosta pääsee Hailuotoon Finferriesin autolautoilla.
Satamaan tullessa ei paikalliset ajavat omalle kaistalleen jonoon ja saarella asuvat + muut, joilla on etuajo-oikeus, kuten jakeluautot sekä hälytysajoneuvot omaan jonoonsa.
Lautta täytetään ensin etuajo-oikeutetuilla ajoneuvoilla ja sen jälkeen otetaan muita ajoneuvoja, mitä lauttaan mahtuu.
Välillä voi joutua odottamaan seuraavaa lauttaa, sillä varsinkin viikonloppuisin paikka on mantereelta tulevien retkeilijöiden suosiossa.
Kummassakin satamassa on pieni kahvio-kioski sekä wc-tilat lauttaa odottavien iloksi.
Oulunsalon puolella kylmän tuulen lisäksi korvissa humisi valtavan tuulimyllyn ääni. Edessä oli aava meri ja siellä siintävä Hailuoto.
Meidän aikatauluilla lautoilla oli hyvin tilaa.
Vastarannalla odottavat joutuivat todellakin odottamaan, koska jono lautalle oli pitkä.
Selvästikin monet paikalliset olivat tulleet viettämään sunnuntaita Hailuotoon ja palasivat illalla takaisin.
Tunnin välein kulkeva ilmainen lautta vie noin 25 minuutissa saarelle. Lauttaan autot ajetaan miehistön ohjeiden mukaan ja autossa istutaan koko matkan ajan. Lautat ovat sen verran isoja, että merenkäynti ei juurikaan tuntunut.
Tätä kohdetta ei kannata ohittaa. Hailuoto on tunnettu ainutlaatuisesta luonnostaan ja kansallismaisemastaan, saari onkin jo itsessään nähtävyys.
Ei siis ihme, että Hailuoto on nimetty yhdeksi kansallismaisemaksemme.
Erikoisen meriluonnon lisäksi saaressa on runsaasti hyvin säilyneitä talonpoikais- rakennuksia ja pihapiirejä.
Hailuodon läpi kulkee 30 km mittainen asfaltoitu maantie, jonka varrelta löytyy myös hyvä kauppa.
Hailuodon erityinen kirkko on myöskin kuvauksen arvoinen.
Hailuodon Pohjoisrannalla sijaitseva saaren vanhin maamerkki, Keskiniemen Pooki on käymisen arvoinen paikka.
Lisäksi Kniivilän museossa voi tutustua Hailuodon historiaan.
Hailuodon läntisessä päässä Marjaniemessä sijaitsee Hailuodon ehdottomat kuvauskohteet; ihana punamökkinen kalastajakylä, vanha majakka, interaktiivinen luontonäyttely ja upeat rannat.
Marjaniemen majakka seisoo ylväänä tähyten kohti aavaa merta. Harmillisesti majakka avautuu yleisökäynneille vasta juhannuksen jälkeen, jolloin sinne pääsee tutustumaan 5 €/ aikuiset ja 3 €/lapset sisäänpääsyhinnalla.
Marjaniemen kalastus ja satama omaa vuosisatojen perinteet ja historian. Edelleenkin se on Perämeren keskeinen kalastussatama ja satamassa puretaan edelleen huomattavat määrät silakkaa, siikaa ja lohta.
Varasimme illaksi vielä yksityisen saunavuoron upeissa merellisissä maisemissa.
Matkan pölyt olikin hyvä saunoa pois juuri täällä!
Matkailuautoille tarkoitettu yöpymisalue oli aivan aavan meren vieressä, satama-alueella. Olihan melkoinen kokemus nukkua tuulen ulinassa ja aaltojen pauhannassa.
Rannalta saimmekin ihastella upeaa auringonlaskua Perämereen.
Uni maistui pitkän ajomatkan jälkeen.
Tarkoituksena oli jälleen aamun aikaisella jatkaa matkaa kohti Pohjoista. Matkaa Oulun ja Kemin kautta Kilpisjärvelle olisi pysähdyksineen ainakin 12 tuntia.
Oulu
Oulu, meidän oma Piilaakso?…
Tiedekeskus Tietomaa on Suomen ensimmäinen tiedekeskus, joka voi olla mainio kohde vierailla. Tietomaan tarkoituksena on esitellä tieteen ja tekniikan saavutuksia hauskasti ja mielenkiintoisesti jokamiehen näkökulmasta.
Vanhoja puutalokaupunkeja onkin jo matkan varrella nähty, Oulussa ei nähty. Menneiden aikojen puutaloidylliä on nähtävissä vain Pikisaaressa. Oulu ei ole kovin kaunis kaupunki.
Oulun Linnasaaressa on Oulun linnan jäännöksien päälle rakennettu Oulun Merikoulun tähtitorni, joka on hauskan näköinen.
Tähtitornissa on kesäkahvila ja kirjakauppa. Kivikellarissa on myös pieni näyttely Oulun linnan historiasta.
Oulun yksi merkittävimmistä kokemuksista onkin Torinranta, joka on kaupungin mukavimpia ja kauneimpia paikkoja.
Kauppatorilla on mukava istuskella ja nauttia kuppi kahvia.
Kauppahalli, joka nyt oli korjauksessa, sijaitsee aivan torin laidassa, samoin kuin Meritullin vierasvenesatama.
Kalaruokien ystävänä täytyy mainita, että Vanhassa hirsisessä varastorakennuksessa oleva ravintola Sokeri Jussissa on panostettu paikallisuuteen ja kalaruokiin. Lisäksi siellä voi herkutella perin oululaisella rössypotulla.
Kuvatuin kohde Torinrannassa on tietysti se kuuluisa Toripolliisi patsas. Mistä tulikin heti mieleen hokema; ”Ookko nää Oulusta? Pelekääkkö nää polliisia?”
Kesäisin torinrannasta voi myöskin astua laivaan ja lähteä ihailemaan kaupungin maisemia mereltä, tai sitten vain istuskella laiturilla nautiskellen torinrannan kesätunnelmasta.
Yhdessä torirannan puuaitoista toimii Pannukakkutalo, josta voi ostaa yli sata erilaista makeaa tai suolaista pannukakkua.
Ravintoloissa on arkipäivisin tarjolla myös lounas, johon sisältyy keitto ja pannukakku.
Erikseen listalta tilattavat ja tarjoiltavat pannukakut ovat aika extrmea…. Kaikkea en ehkä uskaltaisi kokeilla.
Oulu on kuuluisa pyöräilykaupunki. Oululaiset liikkuvat pyörällä vuodenajasta riippumatta. Oulussa on yhteensä 360 kilometriä pyöräteitä. Myös kaupungissa vierailevat voivat nauttia maisemista ja nähtävyyksistä pyöräillen. Vuokrapyöriä saa useasta eri paikasta kaupungin alueella. Oulun kaupungin matkailuneuvonnasta voi hakea ilmaisia pyörätiekarttoja sekä saada opastusta pyöräilyreitin suunnittelussa.
Kesäistä Oulua voi ihastella myös Potnapekan kiertoajelukyydissä tai Kaarle nimisellä sightseeing bussilla.
Kummankin kyyti maksaa 8€/aikuinen ja 4€/lapsi. Kävellenkin pääsee hyvin liikkumaan Oulussa.
Vaikka kaupunki on iso, sen keskustan nähtävyydet ovat kuitenkin kävelyetäisyyksillä toisistaan.
Monia upeita rakennuksia onkin aivan kaupungin keskustassa.
Myös Oulun taidemuseon julkiset ulkoveistokset olivat mainiota katsottavaa.
Kulttuuritalo Valvesta löytyy nukketeatteria, elokuvia, valokuvia, sarjakuvia, tanssia ja musiikkivideoita.
Upea vaaleanpunainen rakennus on jo itsessään näkemisen arvoinen.
Kaupungin keskustassa sijaitseva kävelykatu Rotuaari on yksi Oulun ostostarjonnan ja tapahtumien keskipisteistä.
Rotuaari oli juuri nyt korjaustöiden alla. Ehostustöiden tarkoituksena onkin saada siitä kaupunkilaisten yhteinen iso olohuone.
Rotuaarin varrella on myös paljon paikkoja, joissa voi pysähtyä nauttimaan kahviloiden ja ravintoloiden tarjonnasta.
Vuosittain Rotuaarilla järjestetään useita erilaisia tapahtumia, joista tunnetuin lienee Ilmakitaransoiton MM-kilpailut. Unohtaa ei myöskään sovi Tiernapoikia, joiden ehdoton kotikaupunki on Oulu.
Patosillan alue oli mielenkiintoinen. Perinteisesti siellä olisi ollut Oulun työväen näyttämön esittämiä kesäteatteriesityksiä, tänä vuonna ei ollut, ei.
Oulussa ei voi olla piipahtamassa Nallikarissa, jossa on noin kilometrin mittainen hiekkaranta. Ranta-alueen toisessa päässä sijaitsee kylpylähotelli Eden ja toisessa päässä pieni majakka, josta voikin tähyillä kohti kesäistä merta. Me emme sinne kuitenkaan tällä kertaa eksyneet.
Jos mielii Nallikariin, niin matka kannattaa tehdä Pikisaaren kautta, jolloin on mahdollista tutustua oululaiseen taiteilijakaupunginosaan. Pikisaaressa kaupunki näyttäytyy parhaimmillaan.
Hupisaaret sijaitsevat keskustan läheisyydessä.
Alueella on useita pieniä lampia, matalia puroja ja söpöjä siltoja, joita voi ihailla Ainolan puistossa.
Hupisaaren kävelyreitit sopivat myös liikuntaesteisille.
Hupisaarilla voi viettää enemmänkin aikaa, sillä saarilla on tarjolla monia nähtävyyksiä, keskusleikkipuisto, kahvila, grillauspaikka sekä Pohjois-Pohjanmaan museo, jossa on esillä Mauri Kunnaksen Koiramäki-näyttely.
Oulun nähtävyydet eivät rajoitu pelkästään kaupungin keskustaan. Oulun ympäristössä on useita upeita luontopaikkoja. Melko lähellä keskustaa on Hietasaari, jonne pääsee helposti tietä pitkin vaikkapa pyörällä, autolla tai kesäisin minijunalla. Hietasaaressa on uimarantoja, ulkoilupuistoja, lintutorneja, kuntoiluratoja ja mainio pyörätieverkosto.
Näihin paikkoihin emme ehtineet/ menneet. Eivät vaan sopineet aikatauluun ja reittiin, sillä olimme saaneet tiedon, että Norjan raja tulee avautumaan. Nyt tuli matkasuunnitelman muutos ja kiireellä kohti Kilpisjärveä. Olin kuitenkin tutkaillut näitä alla olevia kohteita ja jos tilanne olisi ollut toinen, olisimme todennäköisesti käyneet näissäkin paikoissa.
Energian tuotantoon valjastetulla Oulun joella on useita koskia ja voimaloita. Merikosken voimalaitos on Oulujoen ensimmäinen voimalaitos, joka sijaitsee Oulun koskikeskuksen ja Tuiran kaupunginosien välissä. Oulun lähistöllä Koitelinkoskella voi ihastella Kiiminki joen kuohuja.
15 kilometrin päässä Oulusta sijaitsevassa Turkansaaren ulkomuseossa avautuu Oulun tervanpolton historia. Ulkoilmamuseo esittelee alueen vanhoja elinkeinoja ja sen vanhat rakennukset sekä pysähtynyt ajan tunnelma luovat saarelle mainion tunnelman. Paikalle pääsee myös Oulu Linesin jokialuksella Oulujokea pitkin.
Koitelin koskialue on upea oululainen luontokohde noin 30 kilometrin päässä keskustasta. Koitelissa voit kulkea luonnon helmassa lankkupoluilla ja ylittää vaijerisillan. Alueella on useita nuotiopaikkoja, joille kaupunki järjestää puuhuollon.
Varjakan saari sijaitsee noin 20 kilometrin päässä keskustasta. Saarella on toiminut saha, joka oli aikanaan Pohjoismaiden suurin. Saareen ei mene siltaa, vaan sinne päästäkseen pitää käyttää kapulalossia.
Oulujokilaakson tervareitistöä pitkin voi vaeltaa Oulusta Rokualle asti. Vaellusreitin varrella on useita taukopaikkoja ja esimerkiksi päiväretkenä voi kiertää Pilpasuon noin 8 kilometrin mittaisen luontopolun. Rokuan alue on kauttaaltaan upean jäkälämaton, mäntymetsän ja pienien järvien ympäröimä.
Kemi
Matka jatkuu kohti pohjoista. Koko matkan olimme pohtineet liikenteen vähäisyyttä kohti pohjoista. Etelään päin olikin huomattavasti enemmän lomaliikennettä.
Vaikka korona-aikana on uutisoitu paljon kotimaan matkailusta ja mökki sekä asuntoauto- ja vaunu innostuksesta, ei se näkynyt leirintäalueilla, joissa oli hyvin tilaa. Myös tieliikenne oli kovin hiljaista. No any way, seuraavana lukittuna etappina on Kemi.
Ajelimme rannikkoa pitkin Kemiin. Matkalla ohitimme Iin ja Simon, no comments.
Kemi on ohitettu useaan kertaan yöjunalla, ei siis mitään hajua paikasta, mutta silkkaa uteliaisuutta paikkaa kohtaan, siellä oli käytävä.
What??? Kemiin myydään Kemi card ja Kemi kortteja. Nyt on jostain isommasta kysymys? Oli pakko ruveta googlailemaan mitä niin isoja nähtävyyksiä kaupunki pitää sisällään, että kannattaa hankkia Kemi card.
Kemin Jalokivigalleria ja Sarjakuvanäyttely – The Arctic Gems & Comics oli pakko käydä katsastamassa.
Ainutlaatuinen Kemin sarjakuvanäyttely ja Euroopan laajin jalokivikokoelma sekä nähtävillä oleva Suomen kuninkaalle suunniteltu kruunu – Kemissä?
Jalokivinäyttely oli hieno, eikä se pettänyt kävijää.
Myös sarjakuvanäyttely oli laadukas ja sai hymyn suunpieleen.
Huikea näyttely, suosittelen. Sisäänpääsy näyttelyyn maksoi 10 € / aikuinen ja 6 € / lapsi, mikä tässä kohtaa oli ihan ok.
Turistikarttaa ja infoa lukiessa koin taas ahaa-oivalluksen.
”Jäänmurtaja Sampo tarjoaa ainutlaatuisen ja autenttisen risteilykokemuksen Perämerellä. Voit kuunnella, kuinka jää murtuu jäänmurtajan painon alla, ihastella aavaa maisemaa ja käydä jopa kellumassa jäälohkareiden keskellä. Risteilyn aikana pääset tutustumaan tarkemmin jäänmurtajan tekniikkaan ja historiaan”…
Siis ne kuvat kuivapuvuissa jäiden keskellä kelluvista turisteista ja jäälle, aivan laivan viereen ajetuista moottorikelkoista ovat talvisesta Kemistä. Ei ihme, että tämäkin kokemus kuului Kemi cardiin. Jäänmurtajaa emme kuitenkaan Kemistä näin kesällä löytäneet.
Kemin lumilinnaa on mainostettu paljon ja sen pitäisi olla jatkossa avoinna koko vuoden, mutta kuin kohtaloa, niin sekin avataan vasta 2020 syksyllä.
Paikka oli kuitenkin jo ulkoapäin melko valmiin näköinen.
Hiljaista oli kaikkialla. Hiljainen oli myös Täikön tapahtumatori. Tuli välillä kumma tunne, olimmeko ainoat matkaajat liikkeellä?
Löysimme myös upean muraalin erään talon päädystä.
Kemin maamerkkinä voidaan pitää korkeaa kerrostalomaista kaupungintaloa, jonka historia on Lapin sodan ajoilta.
Talo sijaitsee lähellä juna-asemaa. Ylhäällä talon näköalatasanteella on mahdollista vierailla. Sieltä avautuu huisit näkymät Kemiin ja sen lähiympäristöön. Kemin kirkko sijaitsee myös melko lähellä.
Kemi oli katsottu ja sitten alkoikin pitkä ajomatka kohti Kilpisjärveä. Torniossa pyörähdimme sen verran, että tankkasimme auton ja ruokavarastot.
Mainittava on, että kasitien vieressä hieman Tornion jälkeen pysähdyimme ihailemaan upeaa Kukkolan koskea, joka pauhasi ja kuohusi vielä sulamisvesien voimalla.
Tämä olikin hyvä taukopaikka juoda matkakaffit ja verrytellä jäseniä.
Matkalla ohitimme useita pienempiä paikkoja. Monen paikan raitit käytiin pyörähtämässä ja taas jatkoimme ajoa rajajoen viertä kulkevalla tiellä, suuntana Lappi. Rajan ylityspaikat Ruotsiin olivat näyttävästi kiinni, mutta huomenna aukeaisi Norjan ja Suomen raja.
Kilpisjärvi
Yötön yö Kilpisjärvellä. Ajelimme melkein yksin ylös Pohjoiseen. Pitkiä suoria, hieman puuduttaviakin metsätaipaleita vielä satoja kilometrejä. Pienet paikkakunnat vilahtivat ohi vain opastekyltteinä.
Pieni pisto ihon alle…. Olemme kierrelleet ja kulkeneet maailmaa melkoisesti, mutta Suomi ja sen monet paikat ovat meillä käymättä.
Lasten harrastusten kautta olemme kierrelleet monissa Suomen kaupungeissa, mutta niissäkin pintapuolisesti tutustuen painisaleihin, jäähalleihin ja telinevoimistelusaleihin, Rosson pizzerioihin, kaupungin tai ainakin heti lähimmän paikan McDonaldsiin ja kotimatkan ABC- ruokapaikkoihin.
Suomen upea kesäinen ja vaihteleva luonto ja maisemat ovat meiltä jääneet pitkälti kokematta.
Pitkän ajomatkan jälkeen saavuimme Kilpisjärvelle.
Jo kaukaa maisemman otti haltuun useat eri tunturit, joissa oli vielä lunta siellä täällä.
Itse Kilpisjärvessä oli vielä jäätä ja ilmakin oli Oulun +22 asteen jälkeen painunut + 10 asteeseen.
Talven suuren lumimassan jälkeiset tulvajäljet oli edelleen nähtävissä. Kaikkien purojen -ja joenpintojen vesiraja oli korkealla ja virtaus oli kovaa. Puissa ja varvuissa oli hyvin pienet silmut. Vihreää ei missään.
Kilpisjärven kylä sijaitsee Käsivarren Lapissa. Kylä on rajapiste Norjaan mentäessä. Raja Ruotsiin oli visusti kiinni, mutta Norjaanpa pääsisikin. Kiva yllätys!
Kilpisjärven kylää reunustaa Kilpisjärvi ja toisella puolen saamelaisten pyhä tunturi tuo koulun laulukirjasta mieleen jäänyt ”mahtava Saana, tunturi tuimien tuulien”.
Päädyimme yöpymään Kilpisjärven Tundrean alueelle.
Alueella on ”pieniä mökkejä”, joiden sähköpaikkoja vuokrataan matkailijoille, kun alkuperäinen asiakas ei ole paikalla.
Paikka on juurinkin niitä alueita, joissa TV:stä tutut rajatullin miehet käyvät ratsaamassa verotettavia norjalaisia moottorikelkkoja, vaunuja ja kärryjä. Noita moottorikelkkoja ja mönkijöitä näimmekin sitten Norjan puolella ympäri tunturiteiden varsia, jätettynä sinne tänne, keskelle ei mitään. Miksiköhän?
Paljon olivat ”vakkarivuokralaiset” jättäneet omaisuuttaan lojumaan pitkin ja poikin, ilman sen kummempaa suojausta. Pienissä lautamajoissa on oviaukko, joka yhdistetään aivan kiinni siihen ajettavaan asuntovaunuun.
Leirintäalueen yleiset tilat ja ravintola olivat siistejä ja hintakin yöpymiselle oli huomattavasti halvempi kuin etelässä. Oli tuo silti melkoinen elämys.
Norjasta puhutaan kalliina maana. Lähellä rajaa sijaitsee Kilpishalli, ainoa ruokakauppa alueella, josta saa vielä ostettua ruokaa mukaan, tankattua halvemmalla ja jos on oikein janoinen, niin Alkokin sieltä löytyy. Tankki täyteen ja menoksi. Pikkuruinen Kilpisjärvi ohitettiin ja suuntasimme kohti Suomen ja Norjan rajaa.
Rajan Suomen puoleinen liikennevalo paloi vihreänä, eikä kukaan halunnut kysellä tai tiedustella matkastamme mitään.
Sen sijaan Norjan puolella meidät pysäytettiin ja haluttiin nähdä henkilökortit.
Olimme ottaneet passit varmuuden vuoksi mukaan, ajatuksella, että jospa se raja aukeaisi matkallamme, ja onneksi aukesi.
Nokka kohti Tromsaa.
Maisemat muuttuivat heti Norjan puolella ja mitä pidemmälle ajelimme, sitä kauniimmiksi maisemat muuttuivat.
Hei, olimme matkalla melkein yksin.
Ainoat vastaantulijat olivat norjalaisia karavaanareita. Suomalaisia ei näkynyt ainuttakaan.