Moldovitan luostari – Munamuseo Ouilui Vama – Vatra Dornei – Salina Turdan suolakaivos
Heräsimme hyvin nukutun yön jälkeen aikaisin, sillä edessä olisi reilun 250 kilometrin ajolenkki. Eilisen päivän +23 astetta ja lämpötilan lasku yöllä muutamiin + asteisiin teki aamusta utuisen. Yön sumu oli tiivistynyt ja tienpinnat olivat märkiä.
Huomasi, että oli sunnuntai ja vapaapäivä.
Kylänraitit olivat tyhjiä ja matkalla olevat kylät vasta heräilivät.
Aamusta autoon naputettiin uudet koordinaatit.
Edessä olisi taas satoja kilometrejä tietä nieltäväksi, ihania maisemia ja paljon – todella paljon ikuistettavaa verkkokalvoille.
Tiet olivat vielä aamusta hiljaiset ja niinpä saimmekin hurutulla aivan rauhassa.
Lähes tulkoon koko toisen päivän automatka kulki läpi vuorien serpentiiniä ylös ja serpentiiniä alas.
Laaksojen pohjalla ohitettiin jos jonkinlaisia kyliä. Välillä tienviertä tallusteli yksinäinen lehmä.
Parin tunnin ajon jälkeen rupesi aurinkokin pilkistelemään pilven takaa ja lämpötilat olivat kivasti nousussa. Päivästä olisi taas tulossa lämmin.
Myös tiellä liikenne rupesi vilkastumaan ja saimmekin seuraksemme muita autoja, mikä tarkoitti hyvästit sunnuntaiajelulle. Autoletkojen ajonopeudessa pysymiseen oli lisättävä myös omaa nopeutta.
Moldovitan luostari
Toisen ajopäivän ensimmäisenä kohteena oli Moldovitan luostari.
Luostari on avoinna päivittäin klo 11-23.
Tosin näin sunnuntaina siellä oli klo 12 asti kestävä jumalanpalvelus.
Kirkko oli täynnä kyläläisiä ja parkkipaikka sekä tienvarret olivat täynnä jos mitä kulkuneuvoa.
Kirkonmenoja oli kiva seurata.
Kaikki eivät edes mahtuneet kirkkoon, vaan osa istui tai seisoi kirkon ulkopuolella ja kuunteli kovaäänisten kautta jumalanpalvelusta.
Kirkonmenojen lopuksi kyläiset kantoivat ulos kirkosta, mitä taidoikkaimmin leivottuja koristeellisiä leipiä ja muuta ruokaa sekä juomaa, jotka oli siunattu kirkonmenojen päätteeksi.
Kirkkokansa päivitti myös ahkerasti kylän kuulumisia kirkon pihalla.
Monilla aikuisilla ja lapsilla oli päällään perinteisiä pyhäasuja.
Näki selvästi, että sunnuntain jumalanpalveluk-seen oli haluttu panostaa, sillä kaiki olivatkin pukeutuneet parhaimpiinsa.
Moldovitan luostarin Mănăstirea Moldoviţan perusti Petru Rares vuonna 1532 ja se pyhitettiin Marian ilmestyspäivän kunniaksi.
Luostarissa on yksi kahdeksasta Romanian maalatusta kirkosta, jotka on sisällytetty UNESCOn maailmaperintöluet-teloon.
Kaikki kahdeksan kirkkoa ovat saaneet inspiraationsa 1400- ja 1500-lukujen bysanttilaisesta taiteesta.
Niiden maalatut ulkoseinät on koristeltu hienoilla freskoilla, joissa on muotokuvia pyhimyksistä ja profeetoista, kohtauksia Jeesuksen elämästä, kuvia enkeleistä ja demoneista sekä taivaasta ja helvetistä.
Näkyvillä on kokonaisia uskonnollisia kertomuksia ja historiallisia ajankuvauksia, mikä tekee niistä ainutlaatuisia.
Ulkoseiniin tehtyjen maalauksien tarkoitus oli myös poliittinen ja kasvatuksellinen.
Tavoitteena oli puolustaa ja vahvistaa ortodoksista kirkkoa ja uskontoa aikana, jolloin sekä protestanttisuus että islamismi olivat keskiaikaisen Romanian rajoilla ja uhkasivat jatkuvasti valloitusaikeillaan.
Maalauksien tarkoituksena oli tehdä myös lukutaidottomille kyläläisille tunnetuksi Raamatun tarina ja tärkeimpien ortodoksisten pyhien elämä.
Edelleen nämä vanhat ja mittaamattoman arvokkaat kirkot ovat arkikäytössä monessakin paikassa.
Alueen luostari ei ollut kovin suuri ja ison osan tuloista se kerää pääsymaksuilla turisteilta, jotka tulevat katsomaan maalattua kirkkoa.
Muurien sisällä oleva hyvin hoidettu ja siisti luostarialue huokui rauhaa.
Kaivossa olevaa pyhää vettäkin olisi päässyt hörppimään ilman ruuhkaa. Yhteinen juomakuuppa ei kauheasti houkutellut. Jonoa kaivolle muodostui vasta myöhemmin.
Harmillisesti niin upeaa kirkkosalia ei saanut kuvata, joten nämä kuvat on otettu kirkon eteisestä.
Ovelta sisään kurkkiessa, pystyi kuitenkin aistimaan sisäpuolen erityisen merkityksen ja kauneuden.
Kesti kauan ennekuin kirkkosaliin pääsi käymään, sillä ulkona jumalanpalvelusta kuunnelleet kävivät vielä erikseen sisällä rukoilemassa.
Parinkymmenen kilometrin sisällä sijaitsevat myös Mănăstirea Humor eli Humorin luostarin ja Voronetin luostarin maalatut kirkot kuuluvat myös UNESCOn maailmanperintökohteisiin.
Tosin kumpikin niistä on huomattavasti vähemmän värikkäitä ja maalatut kuvat ovat kuluneempia kuin Moldovitan luostarissa.
Muzeul Ouilui Vama
Matka jatkui kohti Munamuseo Muzeul Ouilui Vamaa, joka sijaitsi luostarilta noin parinkymmenen kilometrin päässä. Taas ajeltiin läpi kylien ja vaihtuvien maisemien.
Olivatpa kylät pienempiä tai isompia, niin kaikista löytyi ainakin yksi kirkko ja oma hautausmaa.
Pakko oli käydä katsastamassa munamuseo Muzeul Ouilui Vama.
Jos olen jouluihminen, niin yhtä lailla pääsiäinen ja koristeltujen munien kerääminen matkoilta on paheeni.
Vaman munamuseossa on suurin museoksi muunnettu munakokoelma sekä Romaniassa että kaikkialla maailmassa.
Se on ainutlaatuinen ja näyttelyesineiden erityisyyden takia erittäin arvokas.
Munamuseossa on noin 16 000 munaa Bucovinasta sekä 82 muusta maasta ympäri maailmaa. Sinne oli siis päästävä.
Upeiden esineiden lisäksi museo auttaa myös tutustumaan alueen perinteiseen pääsiäismunien koristeluun, joita on tehty eri tekniikoilla satoja vuosia.
Esillä on omistajan Letiția Orşivschillen isoisovanhemmilta ja isovanhemmilta perityt 50-100 vuotta vanhat
tyhjentämättömät munat, jotka ovat todellisia aarteita.
Esillä oli myös erikoisuuksia, kuten maalattuja emun ja strutsin, nandun, tinamun, kilpikonnan, krokotiilin ja flamingon munia sekä pienikokoisia peltopyyn, varpusen, kyyhkysen ja viiriäisen munia.
Esillä on myös koristeltuja fasaanin, riikinkukon, ankan, hanhen ja kalkkunan munia.
Lisäksi paikassa oli omat kokoelmat fantasia-aiheisille munille, jouluaiheisille munille sekä satuaiheisille munille.
Erikoisuuksina oli myös :
-muna, jossa oli yli 2500 punottu hiusta
-muna, jossa oli kello
-munat musiikkimekanismeilla
-munat, jotka oli muunnettu hajuvesipidikkeiksi tai korulaatikoiksi.
Esillä oli lisäksi munankuorikaruselleja, jäljennöksiä kuuluisista Faberge munista sekä munia, joissa oli jäljennetty kuuluisia maalauksia tai rakennuksia.
Paikka on avoinna klo 9-16, paitsi sunnuntaina, jolloin se sulkee ovensa jo klo 14. Sisäänpääsymaksu museoon on 10 leu, jonka lisäksi on maksettava 10 leu kuvausmaksu.
No niinhän siinä kävi, että mukaan tarttui kauniisti koristeltu hanhenmuna. Mitenköhän saan sen kotiin ehjänä?
Vatra Dornei
Matka jatkui kohti seuraavaa etappia. Ajomatkaa Vatra Dorneihin oli 60 km. Matkanteko jatkui ylös ja alas pitkin kiemurtelevia vuoristoteitä.
Monessa paikassa maissisato oli jo korjattu, mutta maissivarsien leikkuu oli käynnissä.
Niitä niputettiin ja kuivattiin.
En ole aivan varma, mutta eipäilys heräsi, joskos niitä käytettäisiin kotien lämmittämisessä polttoaineena?
Reilun tunnin jälkeen saavuimme Vatra Dorneihin, joka on pieni kaupunki. Se sijaitsee Romanian pohjoisosassa, Bucovinan alueella.
Kaupunki sijaitsee laaksossa Karpaattien juurella, ja siellä on noin 13 000 asukasta.
Kaupunki tunnetaan luonnonkauneudes-taan, ja siellä on monia puistoja, metsiä ja vaellusreittejä.
Se on myös kuuluisa kylpylöistään ja lämpökylpylöistään. Lisäksi Vatra Dornei on suosittu talvikohde, jonka läheisillä vuorilla on hiihto- ja lumilautailumahdollisuudet.
Kiertelimme hieman kaupunkia ja kävimme paikallisella torilla katsastamassa tarjonnan. Selkeästi oli juuresten ja eteenkin kaalin sesonkiaika. Ihmiset ostivat säkkikaupalla kaalia, sillä kait se jotenkin on täällä perusruoka-aine.
Kaupunki vaikutti sunnuntaina kovin hiljaiselta, mitä nyt muutamia päivystäviä kylänmiehiä oli kokoontunut kulmille.
Kävimme vielä tankkaamassa auton, sillä huomenna olisi taas edessä koko päivän autoilurupeama.
Tankkauspisteitä on isoimmissa kylissä ja kaupungeissa, mutta vuoristosiirtymillä niitä ei ole, joten kannattaa laittaa menovettä tankkiin jo hyvissä ajoin, ennen kuin mittarivalo syttyy.
Samalla täydensimme seuraavalle autoilupäivälle tarvittavaa vesivarastoa ja pikkupurtavaa paikallisesta supermarketista.
Toisen päivän autoilu-urakka oli päättymässä ja kurvasimme yöksi Vatra Dorneihin, joka sijaitsi vuoren alarinteellä.
Tänään olimmekin hieman aiemmin perillä ja ehtisimme hyvin syödä myöhäisen päivällisen majapaikan ravintolassa. Ei huono plan.
Ei kun auto parkkiin kivan pikku vuoristo hotellin eteen.
Ehdimme vielä hyvin nauttia parvekkeella myöhäisen iltapäivän auringosta ja lämmöstä sekä käydä ottamassa yhdet viinit ravintolan ulkoterassilla ennen ruokailua.
Ruokailun jälkeen ehti vielä ennen yöpuulle menoa katsomaan netistä viihdeohjelmia. Luksusta. Seuraavana päivänä olisikin edessä ajo Salina Turdan kautta Clju-Napocaan ja auton palautus.
3 autoilupäivä Romaniassa
Auton nokka kohti Salina Turdan suolakaivosta.
Meillä oli mukana taas oma Huawein taskuwifi, jota ilman olisimme olleet pulassa.
Tähän asti pastillirasian kokoinen taskuwifi on toiminut kaikkialla, missä se on ollut mukanamme.
Halpa ja helpo ratkaisu.
Navigointi ja nettiyhteys sen avulla toimi moitteettomasti koko matkan ajan.
Monessa hotelissa myös tiettyinä aikoina netti takkuili, kun sen käyttö oli korkeimmillaan. Ei meillä.
Matka jatkui aurinkoisessa + 20 asteeseen kipuavassa säässä. Ohi kiisivät pikku kylät ja pienet kaupungit. Sitten taas vaihteeksi mentiin serpentiiniteitä ylös ja alas.
Isojen kaupunkien hektinen liikenne ja pikkupaikkojen melko puutteelliset tiemerkinnät sekä risteyksien ryhmittäymissäännöt jäivät arvoitukseksi. Jäi vahvasti sellainen kuva, että ryhmittyä sai miten tahtoi.
Liikenneympyrät loivat myös pientä jännitystä, kun navi ei aina ehtinyt mukaan. Pari täyttä kierrosta tulikin ajettua ympyröissä. Helpotusta toi, jos edellä sattui olemaan auto, jota seurasi.
Onneksi suurimmat haasteet selätettiin navigoivan kartturin avulla. Kuski sai keskittyä ajamiseen.
Tosin navigaattori, eikä kartturi osannut ihan kaikkea ennakoida.
Välillä tielle hyppäsi lammaslauma paimenineen.
Paimenen ammatti koirineen oli ainakin matkakohteissamme Romaniassa ihan oikea ammatti.
Pelloilla ja niityillä näki isoja lammaslaumoja paimenineen. Joskus paimenia oli jopa kaksi. Hämärän tullen he keräsivät lauman kokoon ja veivät yöksi aitaukseen.
Maantien monenlaiset kulkijat yllättivät joka kerta. Nytkin rankkaan nousuun vuorelle oli valjastettu tuplahevoset kärryineen, perässä seurasivat kahdet muut kärryt, joita veti vain yksi hevonen. Mihin lie menivät, sillä ihan lähistöllä ei ollut mitään.
Tällä pätkällä ei ollut erityisiä kohteita, joissa vierailla, joten matka jatkui niellen mustaa asfalttia.
Isot tiet olivat erinomaisessa kunnossa koko matkalla, pienemmissä teissä kunto sitten saattoi vaihdella hiekkatiestä kuluneeseen asfalttiin.
Ainoana miinuksena matkalla olivat hullun kovaa ajavat paikalliset autoilijat ja rekat.
Onneksi isoimmilla vuoristoteillä oli ohituskaistat, joissa pääsi hidastelijoiden ohi. Tienviitat oli merkitty hyvin, mutta tiekaistamerkinnät olivatkin sitten toinen juttu. Varsinkin isoissa kaupungeissa ei aina tiennyt oliko kaistoja kolme vai neljä.
Karpaattien jäädessä taakse ilma vaihtui hetkessä kauniista auringonpaisteesta paksuun sumuun.
Paikallisten vauhtia ja ohitteluintoa sumu ei pahemmin haitannut.
Siinä sitten ajettiin puolisen tuntia rokkasumussa, kunnes se kuin taikaiskusta katosi ja ilma kirkastui jälleen.
Bonțida Bánffyn linna sattui sopivasti kohdille, joten päätimme poiketa siellä.
Linna sijaitsee 30 kilometrin päässä Cluj-Napocasta.
Paikka on avoinna klo 10-18 päivittäin.
Linna toimi aikoinaan Transilvanian aristokraattien asuinpaikkana. Bánffyn perhe sai Bonțidan kartanon kuninkaallisena lahjoituksena 1300- luvulla.
Sen rakennushistorian merkittävimmät ajanjaksot olivat renessanssi- ja barokkikausi, mutta linnakokonaisuudeksi muunnetussa aristokraattisessa asunnossa on säilynyt myös rokokoo-, klassistisia ja uusgoottisia piirteitä.
Nykyään linna eikä myöskään linnan puisto tuo esiin paikan entistä loistoa ja kauneutta.
Huonokuntoinen linna sisällytettiin vuoden 2000 World Monuments Watchiin, mikä herätti uutta kiinnostusta alueen säilyttämiseen.
Tällä hetkellä paikka toimii koulutus- ja kulttuurikeskuksena. Paikassa mm. koulutetaan Eu-opiskelijoille restaurointia – eli ilmaista työvoimaa.
Ammattitaitoista restaurointia linna kaipasikin, sillä se oli todella surkeassa kunnossa.
Linnan historiaan mahtuu vaikka ja mitä.
Vuonna 1944 linnaa käytettiin sotasairaalana, ja Toisen maailmansodan lopussa se vaurioitui suurelta osin vetäytyvien saksalaisten joukkojen ilkivallan ja tuhopolttojen vuoksi. Vuoden 1950 jälkeen yhdestä linnan siivestä tuli Bonţidan maataloustuotanto-osuuskunnan toimipaikka. Rakennus on historiansa aikana toiminut myös autokouluna.
Vuodesta 2013 lähtien se on toiminut Clujin kuuluisan Electric Castle Festivalin pitopaikkana.
Sisäänpääsymaksu linnaan maksoi 10 leu.
Lianna oli nopeasti kierretty.
Jalottelu ja pieni eväiden syömätauko samalla pysähdyksellä tuli oikein sopivaan paikkaan.
Matka jatkui kohti Salina Turdan suolakaivosta.
Paikka on noin 20 kilometrin päässä Clju-Napocasta.
Kun meillä kerran oli vuokra-auto alla, niin hurautimme sillä sinne.
Kiersimme Cluj-Napocan kehätietä pitkin ja pääsimme sutjakkaasti ilman kaupungin ruuhkia suolakaivokselle.
Salina Turdan suolakaivos
Entistä suolakaivosta pidetään yhtenä maailman hienoimmista maanalaisista paikoista.
No en ehkä ole ihan samaa mieltä, mutta erikoinenhan ja käymisen arvoinen paikkahan tuo nyt ainakin oli.
Nykyään kaivos toimii suolankaivosmuseona sekä suolahoitojen terveyspalvelupaikkana. Siellä on myös upea kartiomainen maanalainen järvi.
Paikka on noin 20 kilometrin päässä Clju-Napocasta. Paikkaan pääsee helposti linja-autolla, joita kulkee Clujn ja Turdan välillä noin tunnin välein. Itse hurautimme sinne autolla.
Paikkaan on kaksi sisäänpääsyä ja kannattaakin selvittää etukäteen kumpaa kannattaa käyttää, jos mukana on liikuntarajoitteisia tai lapsia.
Toisessa on 700 m pitkä tunnelikäytävä ja 40 rappua, toisessa rappusia parisataa.
Rappuset muistuttivat jyrkkyydessään enemmän tikapuita. Paikka on avoinna päivittäin klo 9-17. Sisäänpääsymaksu sinne on 50 leu.
Pitkän käytävän päässä ennen varsinaiseen kaivokseen laskeutumista voi ihailla upeita suolaseinämiä.
Kohteessa on lisäksi 2 metrin korkuisia kalkkikivimuodos-tumia.
Nähtävänä erillisissä sivuluolissa oli entisajan suolakaivosten työkaluja ja -välineitä.
Pienoinen yllätys oli, että melko korkean sisäänpääsymaksun lisäksi kaikista mahdollisista asioista ja toiminnoista kaivoksessa pitää maksaa erikseen. Myös kuvaamisesta.
Jos ei halua kavuta takaisin lipunmyyntiin, niin vinkkinä, kuvauslippu kannattaa ostaa samalla kun ostaa sisäänpääsylipunkin. Tosin kuvata saa vaan kännykkäkameralla.
1600-luvulla rakennettu Salina Turdan suolakaivos on yksi Romanian suosituimmista nähtävyyksistä.
Historiansa aikana valtava maanalainen maailma toimi kaupunkilaisten ruokavarastona ja pommisuojana.
Pitkän käyttötauon jälkeen suolakaivos muutettiin teemapuistoksi.
Kaivoksessa on panoraamahissi, mutta vaihtoehtoisesti 13 kerrosta voi ottaa kuntoilun kannalta ja tehdä samalla porrastreenit.
120 metrin syvyydessä maanalla on amfiteatteri, maailmanpyörä, keilahalli ja 2 kerrosta alempana järvi, jossa voi soudella veneellä. Järvialueelle pääsee myös erillisellä hissillä tai sitten portaita pitkin.
Hissikapasiteetti oli alimitoitettu paikan suosioon ja kävijämääriin nähden.
Niinpä jonot hisseihin olivat pitkät ja aikaa tuhraantui tuhottomasti jonottamiseen.
Vaikka paikassa oli sitä sun tätä, ei se ollut ihan niin hieno, kuin oli annettu ymmärtää. Pienoinen pettymys siis.
Meillä oli kahdessa eri pätkässä auto vuokralla ja voi sanoa, että kaikki sujui vuokrauksien osalta oikein hyvin. Kummatkin autot olivat melko uusia ja palvelu kaikkineen hyvää. Autokanta vaikutti muutenkin olevan hyvässä iskussa, mikä hieman yllätti itseni.
Olimme ottaneet mukaan oman tuulilasikameran, mikä ei ollut ollenkaan huono idea. Lähinnä sillä oli tarkoitus taklata mahdolliset The tilanteet, joita ei onneksi matkalla tullut. Sen sijaan kameran tallenteista sai myös muutamia ihan kelpo kuvia, mihin ei itse ehtinyt tilanteissa mukaan.
850 kilometrin pituinen kierros oli ajettu ja oli aika palauttaa auto. Vielä olisi kierrettävä Cluj-Napoca ja sieltä sitten seuraavalla yöjunalla kohti Timisoaraa.
No Comments