1 autoilupäivä Romaniassa
Cluj-Napoca – Baia Mare – Săpânţa – Bârsana
Cluj-Napoca
Oli taas aika vaihtaa maisemaa ja siirtyä seuraavaan kohteeseen. Otimme illasta junan Cluj-Napocaan, joka oli reilusti myöhässä. Voi ketutuksen määrää.

Isolla asemalla ei ollut sähköistä infotaulua, eikä asemalla laiturikohtaisia infoja.
Hieman vanhentunut aikataulu ei lohduttanut.
Onneksi lipunmyyjä osasi englantia ja pystyi päivittämään tilannetta.
Palvelut matkareitin juna-asemilla, kuin junissakin vaihtelivat miten sattuu. Myös henkilökunnan englannin kielitaito oli nollan ja hieman väliltä. Taas kävivät kädet ja puhelimen kääntäjä pääsi käännöshommiin.
Ollakseen pikajuna Bukarestista Wieniin oli aika käsittämätöntä, että junassakaan ei ollut kuulutuksia saati juoksevaa tekstimuotoista ilmoitusta asemista. Tuntui kuin konduktöörikin olisi välteltellyt meitä ja kysymyksiämme.
Netin, navin ja kellon kanssa yhteenlaskutoimituksilla kolmen tunnin junamatkassa piti yrittää pysyä kärryillä, milloin on aika jäädä pois, ettei joudu yönselkään väärälle asemalle. Voin kertoa, että tuossa kohtaa ei nukuttanut.

Onneksi junassa sentään oli ravintolavaunu, josta sai rauhoittavan viinin.
Kymmenien tsekkausten ja varmistusten jälkeen saavuimme Cluj-Napocan asemalla.
Juna-asema sijaitsee hieman kauempana kaupungista, joten otimme taxin hotelille.
Hotelli jossa yövyimme oli myös kaupungin keskustan ulkopuolella, lähempänä lentokenttää. Olimme hotelilla vasta puolen yön jälkeen, joten yöunet jäivät melkoisen vähäisiksi, sillä aamun aikaisessa oli singahdettava noutamaan vuokra-autoa. Ajoa olisi päivälle edessä reilut 300 kilometriä.
Aamulla nappasimme taas taxin ja suuntasimme kohti Cluj-Napocan lentokenttää, minkä läheisyydessä kaikki kaupungin autovuokraamot sijaitsivat.

Auton vuokraus sujui kohtuullisen sutjakkaasti.
Vuokrauspapereita tehdessä musta Megane pestiin ja saimmekin suoraan pesusta auton allemme.
Hyvin palveli musta Megane meitä seuraavat kolme päivää.
Auton vuokramaksu kolmelle päivälle ilman kilometrejä oli 350 leu. Ei paha ollenkaan.
Tarkoituksenamme oli ensimmäisenä päivänä kierrellä Pohjois-Romanian Maramureksen aluetta.
Romaniassa on kattava junaverkosto ja junalla pääsee todella pieniinkin paikkoihin, mutta nyt matkan sujuvoittamiseksi ja aikaa säästääksemme päätimme liikkua autolla.

Ensimmäisenä navigaattoriin naputettiin Săpantan Hilpeän hautausmaan – Cimitirul Veselin koordinaatit.
Matkaa olisi edessä parisataa kilometriä ja melkein neljä tuntia.
Koukkasiemme päätiellä olevaan supermarkettiin, jossa kävimme ostamassa juotavaa ja syötävää automatkalle.
Maramuresin alue astuu ajassa taaksepäin kymmeniä ja kymmeniä vuosia. Omat muistot Mummolan heinäpellolta ja näkökuvat Suomifilmeistä eivät ole liioiteltuja.


Alue on ehkäpä Euroopan takaperoisimpia paikkoja. Ihmetyttääkin, kuinka kaiken maailman kertakulutus ja kapitalistinen kaupallisuus ei ole löytänyt tänne tietään?


Matka jatkui ihaillen ja ihmetellen pieniä kyliä, joita halkoi ”valtatie”. Talot olivat vierivieressä pitkin tienvarren kumpaakin puolta ja niiden takana avautuivat pellot.
Yleinen nopeusrajoitus maantiellä on 90, ei taajama-alueella 70 ja kaupungeissa 50. Rekat baanasivat läpi kylien 70-90 nopeudella ja letka niiden perässä samaa vauhtia. Jos jäit eteen kupeksimaan, niin jopa rupesivat rekkatorvet soimaan tai sitten auto kylmästi ohitettiin.

Ainoat, jotka edes jotenkin noudattivat nopeusrajoituksia olivat nämä kauralla toimivat hevosvoimat.
Autokanta teillä oli melko tuoretta ja hyväkuntoista.
Kyläläiset, niin mummot kasseineen, kuin nuorempi sukupolvikin liftasivat tienposkessa kyytiin matkalla kylistä isompiin keskuksiin. Alkuun piti ihan hieraista silmiä, että näinkö oikein – kyllä näin. Ilmeisesti kyytijärjestely on toimiva alueella, koska liftaajia oli paljon.
Liikenteen sekaan mahtui myös traktorit, hevosvankkurit, pyörät ja omintakeisemmat muut kulkuvälineet sekä vapaana juoksentelevat koirat ja tienvarsien kanat sekä hanhet.





Tien varsilla mummot ja vaarit istuivat ryhmissä kuluttaen aikaa.
Osa istui siinä seuraten vauhdikkaita ajosuorituksia tai kuin laskeakseen ohimenevää liikennettä.
Osalla mummoista oli pienet kojut asuntonsa edessä, josta he sitten myivät mehuja ja muita syksyn sadon säilykkeitä.
Elämä tuntui soljuvan kylissä eteenpäin ilman kelloa ja kiirettä.
Välillä matka kiemurteli serpentiinitietä upeissa maisemissa, joissa jo hieman syksyn parhaista ruskaväreistä pääsi vielä nauttimaan. Sama vauhdikas ajomeno jatkui vuoristoteillä.

Ensimmäisen matkapäivän reitin pituus oli reilu 350 kilometriä ja onneksi ehdimme juuri ennen pimeän laskeutumista majapaikkaamme.
Olisi ollut varmaan karmea kokemus ajaa pimeässä läpi kylien, joissa hailileat tuikut valaisivat mitä valaisivat ja muut tienpätkät olivatkin sitten täysin valottomia.
Baia Mare
Valitsimme ajoreitin Săpânţan kylään Baia Maren kautta. Matkalla oli paljon mainioita paikkoja pysähtyä jaloittelemaan.

Tarkoitus oli vain ajaa Baia Mare läpi, mutta päätimmekin pyörähtää tässä kaupungissa.
Baia Maren kaupunki sijaitsee Săsar- ja Firiza jokien yhtymäkodassa Igniş- ja Gutâi vuorten laaksossa.
Baia Marella on yli 2000 vuoden historia, sillä se oli aikoinaan yksi Romanian tärkeimmistä kaivoskeskuksista, jossa louhittiin kultaa, hopeaa ja muita metalleja.
Baia Mare mainittiin ensimmäisen kerran vuonna 1329, mutta kaupungissa ei ole oikeastaan säilynyt mitään vanhaa ja mainittavaa.

Kaupunki kuului Unkariin aina keskiajalta Ensimmäi-sen maailmanso-dan päättymiseen saakka, jonka jälkeen se liitettiin Romaniaan.
Baia Mare on Maramureșin piirikunnan pääkaupunki.
Kaupungin vanhan osan nähtävyydet on melko vähissä.
Oikeastaan ainoa nähtävyys kaupungissa oli 1300-luvulta peräisin oleva goottilaistyylinen kellotorni, joka nökötti yksinäisenä kaupungin Piata Libert aukiolla. Okei oli vieressä katolilainen kirkko sekä ortodoksi kirkko.


Keskustorilla oli moottoripyörien kokoontuminen ja väkeä oli paikalla paljon. Paikalla oli esillä upeita moottoripyöriä.
Aukion reunustan kuppilat olikin kansoitettu viimeistä paikkaa myöten, joten taukokahvit tässä kaupungissa jätettiin suosiolla väliin.


Motoristien kaasukahvan ränkkääminen tuntui olevan kilpailulaji. Kierroksia nostettiin aina rajoittimille asti, niin, että sytys aiheutti pauketta pakoputkessa. Melu oli karmea, mutta ilmeinen kansanhuvi.
Ennen matkanteon jatkoa, pyörähdimme vielä Vanhan kaupungin muilla alueilla. Kaupunki ei toden totta ollut kovin kummoinen.


Baia Maren jälkeen ennen ehkäpä tämän päivän pääkohdetta Hilpeää hautausmaata pysähdyimme vielä Biserica de lemn Cuvioasa Paraschiva kirkkoalueelle.
Pienellä kukkulalla sijaitseva kirkko tunnetaan myös nimellä Poienile Gloduluin puukirkko.

Puukirkko on yksi Maramureșin alueen kahdeksasta puukirkosta, jotka on sisällytetty UNESCOn kulttuuriperintöluetteloon.
Melko pieni, kyläyhteisön vuonna 1632 rakentama kirkko on säilynyt hyvin alkuperäisessä muodossaan.
Itse kirkko on rakennettu tammipalkeista ja perustus tehty jokikivistä.
Kirkon tornissa, ristin alapuolella, on metallinen puolikuu.
Perimätiedon mukaan se sijoitettiin ristin alapuolelle, jotta tataarit ja ottomaani ryöstäjät eivät tuhoaisi kirkkoa.
Tiedetään, että tunkeutuessaan Maramureșiin vuonna 1717 tataarit polt-tivat kaikki Izein laakson yhteisöt kirkkoineen ja taloineen ja ottivat kyläläisiä orjikseen.
Hyökkääjät kuitenkin jättivät Ieudin ja Poienile Izein kirkot paikoilleen islamilaisen puolikuun suojelemana.

Kirkon rikas perintö koostuu kelloista, ikoneista, kirjoista ja kulttiesineistä.
Bysantin jälkeisiä vaikutteita sisältävä alkuperäinen kirkon sisämaalaus on säilynyt erittäin hyvin.
Raamatun klassisia kohtauksia on kuvattu kaikilla sisäseinillä.
Kirkon perinnössä on myös 14 puuhun veistettyä ikonia, jotka on valmistettu 1600-1700-luvuilla.
Kirkon vieressä olevalla hautausmaalla on ikivanhoja kelttiläisiä ristejä.
Kirkon edessä olevalla parkkialueella, kuten myös monessa muussa paikassa matkalla oli liikennemerkkejä, jotka ohjasivat hevoskärryillä liikkuvia. Ne nimittäin oli yleinen näky näillä hoodeilla.


Săpânţa ja Cimitirul Vesel

Matka jatkui läpi pienien kylien, myötäillen Tisza jokea.
Joki kulkee aivan Ukrainan rajalla ja sen toisella puolella näkikin naapurimaan talot.
Săpânţa on viehättävä kunta kauniissa Maramureșin läänissä Pohjois-Romaniassa.
Kylä houkuttelee joka vuosi suuren määrän turisteja, joista monet ovat uteliaita tutustumaan ainutlaatuiseen Hilpeään hautausmaahan.
Săpânţassa ja sen läheisistä kylistä löytyy myös muutakin tekemistä ja majoituspaikkoja on tarjolla runsaasti.
Jos missä, niin tällä alueella on mahdollista kokea oikea romanialainen kyläelämä.
Săpânţan kylässä sijaitseva Hilpeä hautausmaa on yksi Romanian kuuluisimpia ja vieraillumpia nähtävyyksiä.

Hautausmaa on kuuluisa värikkäistä hautaristeistään, joihin on kirjailtu runollisia kuvauksia ja joskus jopa koomisia muistoja haudatun henkilön elämästä.
Paikallinen taiteilija Stan Ioan Pătraş veisti 1935 ensimmäisen puisen hautaristin, johon hän kirjoitti humoristisen, ehkäpä hieman satiirisenkin muistokirjoituksen.
Taidokkaasti veistetyt ja naiivistisesti maalatut tammiset ristit tekevät paikasta omaperäisen.
Hautausmaalla käytetyillä väreillä on merkityksensä.
Kaikkien ristien tausta on Săpântan sininen.
Sinisen taustan lisäksi muita vallitsevia värejä ovat punainen, keltainen, vihreä, musta. Maramuresialaisessa symboliikassa näillä väreillä on merkitys. Punainen kuvaa intohimoa, keltainen hedelmällisyyttä, vihreä elämää ja musta kuolemaa.
Hautausmaata ja sen yli 800 käsintehtyä ristiä voi ihailla Săpântan Veselin hautausmaalla, joka on muutettu ulkoilmamuseoksi. Se on UNESCOn maailmanperintökohde.
Paikka on äänestetty Euroopan ykköskohteeksi hautausmaana ja monumenttina. Se on avoinna päivittäin klo 8-20. Sisäänpääsy museoalueelle maksaa 10 leu.

Maalatut kuvat näyttävät vain kohtauksia arjesta, miehet pellolla, naiset kotona, tai ne heijastavat vainajan rakkautta.
Kuvat liittyvät myös perheeeseen, ystäviin, eläimiin ja viinaan.
Eräässä haudassa makaa salamaniskuun kuollut mies ja tekstin mukaan Jumala rankaisi miestä, koska hän teki pyhänä peltotöitä.
Toisessa ristissä kuvataan paikallisen juopon rakastaneen hevosia, mutta hevosiakin enemmän hän rakasti istua baarissa toisten miesten vaimojen vieressä.
Jopa Romanian surkeat kommunistiset hallitsijat saivat osansa. Alueen erään entisen puoluepomon hautaristissä hän istuu pöydän ääressä pitelemässä punaista sirppi-vasara symbolia, jonka alla lukee ; Niin kauan kuin elin, rakastin puoluetta ja koko ikäni yritin auttaa ihmisiä.
Paikalla oli paljon turisteja ja kieltä taitavat kulkivatkin hymyssä suin lukiessaan erilaisia henkilökuvauksia ja muistosanoja.

Piipahtaa kannattaa myös hautausmaan upeaan puukirkkoon.
Puukirkko on upea ilmestys niin sisältä, kuin ulkoapäinkin.
Kirkon sisäpuolen maalauksissa on käytetty samoja värejä, kuin hautojen puuristeissäkin.
Kulta kimaltelee myös tässä kirkossa.

Etnografinen museo Casa Memoriala ”Stan Ioan Pătras” on omistettu kuuluisan Hilpeän hautausmaan veistetyistä ja maalatuista risteistä tunnetulle Stan Ioan Pătraksille.
Hänen työpajansa on säilynyt alueen pihan kulmassa, jossa hänen jälkeläisensä jatkavat hänen taitojaan. Paikka oli lokakuussa avoinna klo 8-16 ja sisäänpääsymaksu sinne oli 20 leu.

Koska paikka on erittäin suosittu turistikohde, oli alueella näyttävästi esillä myös kaikenlaiset kaupustelijat.
Monet tämänkin kylän taloista tarjosivat yöpymishuoneita turisteille.
Vielä olisi yksi paikka, ennen kuin matka taas jatkuisi.

Lyhyen matkan päässä hautausmaasta on Peri Săpantan luostari.
Sen 78 metriä korkea kirkontorni on maailman korkein puurakennus, niin ainakin monet väittävät.
Romanian kirkkojen valtavan korkeat tornit rakennettiin siksi, koska uskottiin että Jumala kuulee paremmin rukoukset, mitä korkeampi kirkon torni on.
Kirkko on rakennettu 3 tasoon. Siellä on portaikko, jota pitkin voi kiivetä ihailemaan puutarhaa ja luostarikompleksia.
Päivä kääntyi jo iltapäivän puolelle. Matkaa oli kivasti vielä edessäpäin ja valosan aikaa ei enää ollut kovin montaa tuntia jäljellä, joten auto ympäri ja suunta kohti Bârsanaa.
Bârsana
Bârsana koostuu kahdesta kylästä, Bârsanasta ja Năneștista. Kylien elämä on historiassa linkittynyt vahvasti vanhaan luostariin ja nykyisin uuteen luostariin.
Vuonna 1711 rakennettu Bârsanan Neitsyen esittelyn kirkko on yksi kahdeksasta Maramureșin puukirkosta, jotka on listattu UNESCOn maailmanperintöluetteloon.

Bârsanan puukirkko rakennettiin kiitokseksi suojeluksesta vuoden 1710 ruttoepidemian jälkeen.
1800-luvun alussa Vanhan luostarin kirkko siirrettiin alueella olevalle Jbârin kukkulalle ja se on nykyään museona.
Monet ihmiset vierailevat vain nunnaluostarissa ja etsivät sieltä tätä UNESCOn luettelossa olevaa vanhaa kirkkoa, eivätkä tajua kiivetä läheiselle kukkulalle.
Museokirkon sisällä on edelleen nähtävissä vanhoja hyvin säilyneitä osia seinämaalauksista.
Bârsana luostari perustettiin uudelleen vuonna 1993 entisen Bârsanan luostarin paikalle.
Nykyisin tämä nunnaluostari on yksi Maramareksen tunnetuimmista nähtävyyksistä.

Romania historiassa on aikoja, jolloin ortodoksisuutta on tietoisesti pyritty hävittämään maasta.
Myös aiemmin uuden luostarin paikalla ollut vanha luostari hävitettiin.
Luostarin uudelleen perustaminen oli vuosia uudelleen päätä nostaiden ortodoksiuskovien harras toive.
Vaikka monet luostarin osat olivatkin melko uusia, oli niissä nähtävissä taidokasta puutyötä ja upeita maalauksia. Luostari on avoinna päivittäin klo 7-22.
Paikalla olikin paljon ihmisiä ihailemassa luostarialueen vielä hetken kukkivaa puutarhaa sekä useita hyvin hoidettuja ja näyttäviä rakennuksia.

Luostarialue koostuu useista rakennuksista kuten nunnatalosta, jossa nunnat asuvat.
Lisäksi on luostari ja luostarin kirkko sekä kesäalttari.
Museon lisäksi alueella oli muistopaikka sekä useita muita rakennuksia.
Luostarin museossa kannattaa myös ehdottomasti käydä.
Luostarialue on melko laaja ja siellä saa helposti kulumaan aikaa. Ei auttanut, sillä kello juoksi ja vaikka kuinka olisi halunnut hetken hengähtää ja ihailla rauhassa kukkulalta avautuvia maisemia, ei siihen nyt ollut aikaa.


Reilu kolmekymmentä kilometriä luostarialueen jälkeen poikkesimme vielä Moara lui Meclesiin. Tämä paikka oli mitä mainioin. Paikan isäntäväki esitteli paikkaa oikein mieluusti 10 leu hinnasta.
Myllyllä on pitkä ja mielenkiintoinen historia. Juutalaiset rakennuttivat myllyn vuonna 1850 ja myivät sen poistuessaan alueelta Danilan isoisälle.

Moni olisi halunnut ostaa myllyn, mutta juutalaiset omistajat olivat tyytyväisiä Danilan isoisän tekemästä työstä, rehellisyydestä ja uskollisuudesta työnantajalleen, joten hän sai ostettua myllyn itselleen.
Paikka ei ole museo, vaan siellä jo kolmannessa polvessa eletään ja jauhetaan jauhot vanhaan tapaan myllynkivillä ja villa karstataan perinteisesti. Kyläläiset käyttävät myös ahkerasti myllyn palveluja.

Talossa on myös primitiivinen vesivoimalla toimiva peukone. Varsinainen ”Electrolux”.
Pesukoneessa pestään mattoja, peittoja, patjoja ja myös vaatteita.
Monet lähikylien ihmiset haluavat edelleen pestä mattonsa porealtaassa, koska se kuulemma palauttaa värien kirkkauden.

Juuri pestyjä villamattoja ja vaatteita roikkuikin kuivumassa talon pihalla.
Talon emäntä myös kutoi mattoja myyntiin iänikuisilla kangaspuilla, itsetehdystä ja värjätystä langasta.
Paikassa on kaksi vesimyllyä ja kehräin, jotka ovat peräisin vuodelta 1890.
Käyttövoima näihin laitteisiin saadaan paikan vieressä kulkevasta Iza joesta, joka tunnetaan nimellä Iza Blue Izor eli veden voima.


Vielä olisi parinkymmen kilometrin matka majapaikkaan. Ehdimme kuin ehdimmekin perille ennen pimeyden laskeutumista, sillä totaalinen pimeys valtasi hetkessä maaseudun.
Päivän etappi oli päätöksessä ja auto parkkeerattiin matkalla olleen majapaikan pihalle 350 ajetun kilometrin jälkeen.
Olimme varanneet majapaikan etukäteen, koska ajomatkan suunnittelun takia ei uskallettu ihan heittäytyä arpojen perään. Matkan varrella oli paljon erilaisia majapaikkavaihtoehtoja, joten aivan varmasti, ei ihan kiireisimpään turistiaikaan olisi majapaikka löytynyt myös tienpäältä.
No Comments