Matkailua maailmalla

Romania junalla osa 1: Bukarest

Bukarest-Brasov-Sibiu-Sighisoara-Cluj Napoca-Baia Mare-Sapanta-Barsana-Moldovita monestry-Cluj Napoca-Timisoara-Budapest

Romania

Syksyinen matkamme suuntautui Romaniaan. Romania oli usein pyörinyt matkasuunnitelmissa, mutta aina kylkiäisenä Bulgarian tai Balkanin matkan kanssa.

Kun asiaa sitten hieman tarkasteltiin, osoittautui Romania yksinäänkin melkoisen mainioksi matkailumaaksi.

Syksy on vielä pitkään lämmin ja aurinkoinen Romaniassa, joten meidän sateisen lokakuun vaihtaminen melkein kahden viikon aurinkoon ja lämpöön ei olut ollenkaan huonompi vaihtoehto.

Lensimme Bukarestiin Air Balticin lennolla. Helsingistä aamun aikainen lähtö ja nopea syöttö Rigan kentällä seuraavaan kohteeseen oli tavoitteena.

Koska oli perjantai ja 13 päivä, alkoi aamu tietenkin kaaoksella. Finskin lento Rigaan oli myöhässä. Lentohenkilökunta ja kone vaihtoon, kipitys koko kentän päästä päähän uudelle portille. 2 km haipakkaa kertoi askelmittari. Vaihtoaika Rigassa kutistui minimiin.

Budjettimatkalainen oli tietenkin ostanut halvimmat lennot ja lenteli eri yhtiöiden koneella, joten laukkukin piti noutaa hihnalta ja bookata itsensä uudelleen sisään Rigassa.

Onneksi budjettimatkalainen oli tajunnut ostaa pikabookkauskaistan Rigan lähtöselvitykseen ja turvatarkastukseen. Joku kello oli soittanut oikeassa kohdassa, kun varausta tehtiin.

Tämä nopeutti paljon ja kiri kiinni kireää aikataulua. Loppu sitten sujuikin melko sukkelaan, lentoaika Rigasta Bukarestiin kesti 3 tuntia.

Olimme taas pääsääntöisesti liikenteessä junalla, mutta muutamaan paikkaan päästäksemme vuokrasimme auton.

Autonvuokraus on Romaniassa edullista.

Hieman jännitti tämä matka, sillä Romania ei pääsääntöisesti keiku matkailumaiden kärkipäässä.

Oma mielikuvani ja ennakkoluuloni maasta kuiskivat alitajunnassa aina aika ajoin. Syysloman paikaksi Romania oli varmaankin edullisimmasta päästä. Ei, kuin kohti suurta seikkailua.

Ennen huimaa kierrosta, pienenä vinkkinä. Luottokortti kelpasi melkein joka paikassa. Joihinkin museoihin ja nähtävyyskohteisiin piti maksaa rahalla, joten rahaa kannattaa varata taskunpohjalle. Hyvä on myös pitää pari paperinenäliinaa taskun pohjalla, koska kaikissa vessoissa ei ole paperia.

Bukarest

Bukarestin Henri Coandă tai Otopenin lentokenttä on nimetty romanialaisen ilmailualan pioneerin, Henri Coandan mukaan.

Otopeni nimi tulee lentokentän sijainnista ja se näkyy myös kentän lyhenteessä OTP.

Lentokenttä on Romanian suurin lentokenttä ja pääasiallinen saapumispaikka Romaniaan matkustaville. Toki maassa on myös muita kansainvälisiä lentokenttiä.

Lentokenttä sijaitsee noin 16 kilometriä Bukarestin keskustasta pohjoiseen.

Paras tapa siirtyä lentokentältä kaupunkiin on ehdottomasti juna. 

Junamatka kestää noin 20 minuuttia ja junia lähtee 40 minuutin välein kohti keskustan Bukarest Nord juna-asemaa, josta voikin sitten näppärästi siirtyä metrolla muualle kaupunkiin.

Kentältä keskustaan pääsee myös lentokenttäbussilla, mutta matka kestää noin tunnin, sillä bussi pysähtelee siellä sun täällä.  Busseja kulkee noin 15 minuutin välein.

Jos päätyy ottamaan taxin kannattaa ottaa se vain jonosta, jossa on luvalla kyyditseviä menopelejä.

Muutenkin Bukarestissa kannattaa olla tarkkana taxien kanssa, sillä taxin usein tarjoama hinta voi kuulostaa edulliselta, mutta on silti melko varmasti ylihintainen.

Mittarin aloitusmaksu on myös ruuvattu usein nollasta kohtaan jotain… Taxien hinnan pitäisi olla noin 0,50 € kilometriltä.

Bukarest Nord rautatieasema on Bukarestin päärautatieasema, josta me sitten singahtelimme jatkossa muihin kohteisiin. Suurin osa maansisäisistä junista sekä kaikki maiden väliset junat lähtevät tältä asemalta. Olimmekin ottaneet taas hotellin juna-aseman läheltä, jottei aikaa kulu laukkujen raahaamiseen.

Aseman vieressä on junamuseo, joka on avoinna keskiviikosta sunnuntaihin klo 10-18.

Sisäänpääsymaksu on pari leuta, mutta paikassa on enimmäkseen pienoismalleja, ei oikeita junia.

Paikka kierrettiin nopeasti.

Bukaresti on iso kaupunki ja siellä on valtavat etäisyydet, miksi kannattaakin suunnitella paikkojen kiertäminen niin, ettei tarvitse kuluttaa aikaa matkustellessa edestakaisin kaupunkia. Parhaiten liikkumaan pääsee Uberilla, joiden hinnat olivat erittäin edullisia.

Kaupungin julkinen liikenne on myös erittäin toimiva, mutta isossa kaupungissa se on hidas verrattuna esim. Uberiin.

Metrot, ratikat ja bussit kulkevat kattavasti kaupunkialueella.

Mainita täytyy metron Politehnica asema, jonka lattiassa olevissa marmorilaatoissa olevat kuviot ovat 80 miljoona vuotta vanhoja fossiileja.

Aseman rakennusvaiheessa vuonna 1983 koristeluun käytettiin Apusenin vuoristosta louhittuja kalkkikivilaattoja, jolloin kukaan ei tiennyt, että laatoissa näkyvät omituiset muodot olivat itse jura- ja liitukauden esihistoriallisten olentojen rudististien fossiileja.

Nyt metroaseman tieteellisesti mittaamattoman arvokasta lattiaa tallaavat tuhannet ja taas tuhannet jalkaparit.

Bukarestissa on myös Hop on Hop off turistibussi, jolla voi kiertää kaupungin nähtävyydet.

Hieman villi kaupunki on myös ottanut käyttöön kaikki muutkin mahdolliset keinot palvella turisteja.

Ilmaiset turistiopastukset joutuvat kilpailemaan uusien visioiden kanssa.

Bukarest on paljon mainettaan parempi, samoin kuin koko Romania.

Omat ennakkokäsitykset piti ravistella ja oikeasti ravistella pois moneen kertaan.

Kaiken lisäksi maa on vielä toistaiseksi melko edullinen matkakohde.

Bukarest eli kulta-aikaansa sotien välisenä aikana, jolloin kaupunkia kutsuttiin idän Pariisiksi, eikä varmastikaan turhaan, sillä kaupungissa on upeita rakennuksia ja hienoja puistoja, joita on nyttemmin kunnostettu ja korjattu.

Ei siis ollut vaikea kuvitella nyt kauniisti korjattuja rakennuksia hienostuneeseen ja eläväiseen 1800-luvun loppuun ja 1900- luvun alkuun.  

Toki kaupungissa on edelleenkin nähtävissä sosialistisen ajan karmeaa rakennuskantaa, kiitos kommunismin.

Vanha kaupunki Centrul Vechi on täynnä ulkoilmaravintoloita ja siellä tuntui viihtyvän iso joukko turisteja.

Osa Vanhan kaupungin rakenteista on peräisin 1400- ja 1500-luvuilta.

Vuosisatojen ajan se on ollut Romanian ruhtinaiden kotipaikka, kaupan keskus, matkailijoiden risteyspaikka sekä paikka upeille vanhoille kirkoille.

Iso osa Vanhan kaupungin taloista on kunnostettu ja alueella on kiva pöhinä. Yleisilme on siisti ja turvallinen.

Epäileväisen matkailijan laukku pysyi silti visusti kainalokoloon puristettuna, sillä ajatus kerjäävistä romanialaisista, villinä juoksevista kulkukoirista ja ryöstetyksi tulemisesta oli niin piintynyt, että siitä irtautumiseen tarvittiin kokonainen viikko.

Ei silti, etteikö isossa kaupungissa kannata pitää hieman parempaa huolta tavaroistaan.

Kommunismin aikana Vanhan kaupungin alueen annettiin ränsistyä, miksi hirmuhallitsija Nicolae Ceaușescun oli suuruudenhulluuksissaan helppo jyrätä suuri osa Vanhasta kaupungista maan tasalle ja rakennuttaa tilalle mahtipontinen Kansojen palatsi.

Tosin hän ei ehtinyt nauttia palatsinsa loisteliaasta elämästä ja puitteista sillä juuri ennen rakennuksen valmistumista hänet syöstiin vallasta.

Nykyisin tämä kaupungin ehdottomasti kuuluisin rakennus toimii Parlamenttitalona.

Kansojen palatsi on Romanian suurin sekä maailman toiseksi suurin rakennus.

Sinne johtava mahtipontinen 3,5 km pitkä valtakatu Bulevardul Unirii ja sen lukuisat suihkulähteet yhdessä massiivisen rakennuksen kanssa tekevätkin siitä näyttävän luomuksen.  

100 000 miestä rakensi palatsia kaikkiaan 13 vuotta ja sitä suunnitteli 700 arkkitehtia. Rakennuksen 1100 huoneesta oli jo alkuaankin käytössä vain 400.

Edelleenkään rakennuksen kaikille tiloille ei ole keksitty järkevää käyttöä. Rakennuksessa kokoontuvat nykyisen parlamentin molemmat huoneet ja siellä toimii myös nykytaiteen museo, senaatti ja useita muita valtionlaitoksia.

Palatsin alapuolella on kuusi kerrosta, joista yksi on ydinsodan kestävä bunkkeri, jonka puolitoista metriä paksut betoniseinät pitävät osaltaan huolen siitä, että rakennus on maailman painavin.

Rakennuksen paino on 4 miljardia kiloa.

Kilot on helppo saada kasaan, kun yhden kristallikruunun paino on pelkästään 5 tonnia.

Rakennukseen pääsee tutustumaan tunnin kestävällä opastetulla kierroksella, joka on varattava etukäteen ja päästäkseen sisään tulee esittää passi ja on kuljettava turvatarkastuksen läpi. Olin vieras numero 62.

Paikan varaaminen onkin sitten oikein vanhan ajan meininkiä.

Parlamenttitalon opastusvaraamoon pitää soittaa puhelimella aikaisintaan päivää ennen haluttua vierailua ja varata vierailuajankohta.

Puhelimeen vastaa kylmänsodan englantia puhuva tiukka täti, jonka tiukoista varausohjeista kannattaa pitää kiinni.

Lisätietoja löytyy Parlamenttipalatsin nettisivuilta. Sisäänpääsy rakennukseen maksaa 60 leu. Paikka on avoinna päivittäin klo 9-17.

Jos ei halua osallistua opastetulle kierrokselle, voi palan palatsia nähdä vierailemalla sen vasemmassa siivessä olevassa nykytaiteen museossa, joka tunnetaan lyhenteellä MNAC.

Paikka on avoinna keskiviikosta sunnuntaihin klo 12–20, ja lippu aikuisilta maksaa 10 leu. Se on uuden ei esittävän taiteen museo, jossa on kaikenlaista ihmeellistä taidetta sekä ”kahvila”.

Vierailla kannattaa komeassa Ateneul Românissa, joka on kaupungin arvostetuin konserttisali.

Se muistuttaa antiikin kreikkalaista temppeliä joonialaisine pylväineen.

Olisi ollut hienoa päästä sisään ihailemaan kierremarmoriportaita sekä pyöreän salitilan freskoa. Harmillisesti paikka oli kiinni vierailumme aikana.

Pieni, rauhallinen ja kaunis Manastirea Stavropoleos ortodoksi kirkko on rakennettu 1700-luvun alkupuolella.

Kirkko erottuu ainutlaatuisena maamerkkinä Bukarestissa, ja sen monimutkaisesti veistetty sisäänkäynti on vuorattu pylväillä.

Kirkossa on hienoja kivi- ja puukaiverruksia sekä romanialaisia ​​ja bysanttilaisia ​​elementtejä. Kirkon sisällä on useita upeita ja taidokkaasti tehtyjä freskoja ja puukuvakkeita.

Kirkkokompleksiin kuului aikoinaan majatalo ja luostari, mutta molemmat tuhoutuivat maanjäristyksessä.

Myös itse kirkkoa on jouduttu kunnostamaan useaan kertaan maanjäristysten aiheuttamien vahinkojen jälkeen.

Kirkko tunnetaan ainutlaatuisesta kirjastostaan, jossa on suuri kokoelma bysanttilaiseen musiikkiin liittyviä kirjoja. Kirkon sisäpiha on täynnä 1700-luvun hautakiviä.

Kirkossa järjestetään myös aika ajoin yleisölle tarkoitettuja konsertteja ja muita tapahtumia.

Vanhassa kaupungissa on Curtea Vechen vanha ruhtinaskunnan hovin rauniot.

Sen ehkä tunnetuin asukas oli Vlad Tepes

Hänet tunnetaan myös nimellä Vlad Impaler, joka inspiroi tarinaa Draculasta.  

Dracula legenda on todellakin valjastettu osaksi Romanian myyntiä ja turismia.

Pahamaineisen romanialaisen prinssin patsas seisoo nyt pussitettuna restauroitavan hovin jäännösten edessä.

1500-luvulla prinssi Mircea Ciobanul korjasi ja laajensi palatsia kasvattaen samalla ympäröivää aluetta perustamalla sinne taitavien käsityöläisten yhteisön.

Hän myös rakensi kirkon palatsin viereen, joka toimi seuraavien kahden vuosisadan ajan Romanian ruhtinaiden kruunajaiskirkkona.

Kansallismuseossa eli Muzeul National de Istorie a României voi ihailla Romanian kruununkalleuksia sekä upeita kultakoruja kansainvaellusten ajalta 300-luvulta.

Kulta-aarteen joukossa on myös huikean hieno Coțofeneștin kultainen kypärä.

Esillä on kultaesineitä neljännen vuosisadan Pietroasele Treasuresista, jota pidettiin kerran maailman arvokkaimpana aarrekokoelmana ennen kuin Tutankhamonin hauta paljastui.

Lisäksi nähtävänä oli kaikenlaista muuta Romanian historiaan liittyvää. Museoon on nimellinen 5 leu pääsymaksu. Museo on avoinna keskiviikosta sunnuntaihin klo 10–18.

Museon ympäristössä on useita kauniita kirkkoja. Unohtaa ei kannata Caru’ cu Bere oluthuonetta, joka on sisustettu jugendtyyliin.

Caru’ cu bere on ollut jo 130 vuotta ja on edelleen Bukaresin Vanhan kaupungin symboli.

Upea paikka on sekä paikallisten että ulkomaisten matkailijoiden suosikkikohtaamis-paikka.  

Upeassa rakennuksessa voi ihastella seinä- ja kattomaalauksia, taidokkaita lasimaalauksia, mosaiikki- sekä puutöitä.

Mentävähän se oli paikkaan yhdet neuvoa-antavat ottamaan.

Paikassa voi myös ruokailla ja se onkin erittäin suosittu ruokailupaikka ilta-aikaan.

Enpä yhtään ihmettele, että paikassa ovat huurteiset nauttineet myös useat kuuluisuudet kuten esimerkiksi The Rolling Stones, Japanin prinssi Naruhito ja Edward Kennedy.

Jos et ole varannut paikkaa ennakkoon, niin odotusaika ei turistisesonkina oli vaivaiset 20 minuuttia.

Vanhassa kaupungissa ollessa kannattaa käydä Bukarestin kauniisti kunnostetussa kirjakaupassa Carturesti Caruselissa. Kuuteen kerrokseen jakautuva kirjakauppa toimii 1800-luvun rakennuksessa. Kauppa on valoisa ja moderni ja sen pitäisi kujeilla mielikuvalla liikkuvasta karusellista.

Ihan en tavoittanut tätä mielikuvaa, mutta pitihän tuo käydä kuvaamassa.

Kirjakauppa on paikallinen keskus, ei vain kirjojen lukemiseen ja selaamiseen, vaan myös taiteeseen ja rentoutumiseen.

Carturesti Carusel on myös suosittu vaihtuvien nykytaiteen näyttelyiden, mediakeskusten esitysten ja ylimmän kerroksen kutsuvan bistrokahvilan vuoksi. Paikka on avoinna joka päivä klo 10-22.

Entinen Palatsi aukio, nykyinen Piaţa Revoluţiei eli Vallankumousaukio ansaitsee nimensä.

Kommunistisen puolueen keskuskomitean rakennuksen parveke toimi Nicolae Ceaușescun viimeisten minuuttien vallassaolon näyttämönä, josta hän piti kuuluisan viimeisen puheensa 21.12.1989.

Sen jälkeen yli 100 000 hengen joukon voimalla tapahtui vallankaappaus, joka pakotti kommunistisen puolueen johtajan pakenemaan.

Tapahtuma muutti jälleen kerran maan historian kulkua.

Itse rakennus on mitään sanomaton, mutta talon edustalla on patsaita ja muistomerkkejä, joista uusin on Jälleensyntymisen muistomerkki eli Memorialul Renaşterii.

Paikalliset ovat antaneet noh, hieman erikoiselle muistomerkille lempinimen Peruna tikussa.

Muistomerkin pitäisi kuvata veristä vallankumousta, jossa vihattu hirmuhallitsija vangittiin ja syöstiin vallasta.

Romanian kansallinen taidemuseo Muzeul National de Arta al României on 1800-luvulta peräisin olevassa kuninkaallisessa palatsissa sijaitseva perinteinen taidemuseo, jonka laajat kokoelmat ovat kolmessa kerroksessa.

Museossa on tietenkin paljon ikoneita ja raamattuaiheista taidetta, mutta myös Romanian 1800-luvun suurten mestarien taide on hyvin esillä.

Tämäkin museo on suljettu maanantaina ja tiistaina, mutta avoinna muina päivinä klo 10–18. Lippu, jolla näkee paljon maksaa 15 leu.

Jos aikoo käydä monessa museossa hyvä hankinta voi olla 25 leu maksava vuorokauden museokortti.

Täytyyhän idän Pariisiksi tituleeratussa kaupungissa olla oma riemukaari.

Ensimmäinen riemukaari Arcul de Triumf pystytettiin puusta Ensimmäisen maailmansodan sankareille.

Myöhemmin se korvattiin graniitista tehdyllä riemukaarella.

Sen huipulle voi nousta hissillä näköaloja katsomaan, kunhan ensin selviää sen ympärillä ympyrää ajavasta vilkkaasta liikenteestä.

Emme edes yrittäneet sillä jo pelkkä vilkkaan liikenteen katsominen liikenneympyrässä kauhistutti. Tyydyimme siis kuvaamaan riemukaaren hieman etäämmältä.

Melkein riemukaaren vieressä, Herăstrău järven rannalla, on Euroopan suurimpiin kuuluva ulkoilmamuseo Muzeul Satului.

Se on oiva paikka tutustua Romanian kauniiseen rakennusperintöön.

Kuljeskelimme puistossa ja totesimme, että koska matkamme suuntautuu syvälle Romania maaseudulle, ja oli oletettavaa, että tulemme näkemään kaikkea museossa olevaa aivan livenä, niin jätimme tämän museon väliin.

Puistossa on myös muuta katsottavaa, kuten ulkoilmateatteri ja vanhanaikainen huvipuisto.

Puistoa reunustavat 1800- ja 1900-luvun huvilat, jotka ovat tällä hetkellä Bukarestin eliitin koteja.

Puistossa olevalla järvellä voi soudella kesäisin.

Bukarestissa on myös muita upeita puistoja, joissa paikalliset käyvät ympäri vuoden. Puistot ovat isoja ja useimmissa niistä on myös pieni lampi tai tekojärvi.

Pyörähtää kannattaa myös Ceausescun asuintalossa Primaverii Palacessa, jossa hän asui suurimman osan hirmuhallintonsa ajasta. Paikka on lähellä riemukaarta.

Tuon ajan mittakaavassa melkoisen överi on ollut asunto, varsinkin kun miettii sen ajan puutteessa ja köyhyydessä asunutta tavallista kansaa. Kultaiset hanat eivät todellakaan ole olleet legendaa…

Onneksi tämä on säilytetty ja jätetty kertomaan jälkipolville historian karua totuutta siitä, miten omanhyvän tavoittelu muita hyödyntäen ei ole kadonnut mihinkään vaan jatkuu samanlaisena edelleen.

Paikka on avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 10-17 ja sinne pääsee vain osallistumalla opastetulle kierrokselle. Varaus kannattaa tehdä hyvissä ajoin netissä tai soittamalla.  Paikka on erittäin suosittu ja moni sinne viimehetken lippua ostamaan tullut käännytettiinkin tylysti pois.

Bukarestin kirpputori on oikea muistojen basaari, aivan nimensä mukaisesti.

Se sijaitsee Timisoara Boulevardina alueella.

Paikka on mitä mainioin antiikin ystäville, keräilijöille ja vintage metsästäjille tai sitten vaan haahuileville turisteille, joilla on tarve nostaa jännityksen tasoa matkoilla.

Muistojen basaari on avoinna joka torstai klo 5.30-13.30 ja viikonloppuisin klo 6-14.

Paikka oli niin huikea, että oksat pois.

Ensinäkin sinne piti maksaa 2 leu sisäänpääsymaksu ja sitten, uufff… pidä kiinni omasta ja varastetusta.

ps. kadonnut puhelimesi saattaisi hyvinkin löytyä tuosta läjästä.

Oli kyllä kokemus. Kovin montaa muuta turistia kuin me ei alueella paikallistettu. Tarkkuustutka päälle ja reput tiiviisti lukittuna kainalokuoppaan.

Basaari sijaitsee vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä kahdesta ruokatorista, joista toinen on tunnettu maataloustori, josta voi ostaa tuoreita vihanneksia, hedelmiä, lihaa ja kaikenlaista ruokaa. Näillekin kannattaa piipahtaa ja seurata paikallisten touhuja.

Romanian katedraali tai Kansan pelastuksen katedraali Catedrala Națională on koko maailman korkein ja suurin ortodoksinen katedraali.

Sen rakentamista suunniteltiin jo 1800-luvulla Romanian vapaussodan jälkeen, joka käytiin pääasiassa venäläisten ja ottomaanien valtakunnan välillä.

Kirkon oli tarkoitus symbolisoida ortodoksisten kristittyjen voittoa muslimeista. Vuosia vieri ja väliin mahtui kiista Romanian patriarkaatista, rahapula, Toinen maailmansota sekä ajankohta, jossa uskontoa ei sopinut Romaniassa julkisesti harrastaa. Niinpä kirkkoa ruvettiinkin rakentamaan vasta 2010.

Keskenhän tuo oli vieläkin, eikä taida ihan heti ulkoapäin valmistuakaan. Katedraalissa on maailman suurimmat vapaasti keinuvat kellot, joiden äänen voi kuulla jopa 20 km:n päähän. Katedraalissa on myös maailman suurin mosaiikkikokoelma. Lopputulos kirkosta valmiina on varmasti huima.

Casa Scânteii on yksi Bukarestin maamerkeistä, joka muistuttaa parhaiten kommunistista hallintoa.

Se toimi aikoinaan kommunistisen puolueen virallisen julkaisun Scânteian päämajana.

Vuoden 1989 Romanian vallankumouksen jälkeen rakennuksen nimi korvattiin nimellä Vapaan journalismin talo, missä tällä hetkellä toimii vapaan journalismin uutishuoneet.

Rakennus yhdistää Neuvostoliiton arkkitehtuurin edistämiä elementtejä. Mieleen tulee Varsovan Pałac Kultury i Nauki eli kulttuuri- ja tiedepalatsi, joka rakennettiin ystävyyden lahjana puolalaisille.

Kuten muutkin kommunistisen hallinnon aikana rakennetut massiiviset rakennukset pistää tämäkin silmään, erottuen muusta ympäristöstään.

1800-luvun lopulla rakennettu Pasajul Macca-Vilacrosse on keltainen lasipäällysteinen katettu käytävä.

Alun perin tarkoituksena oli tehdä yksi käytävä, jonka oli tarkoitus yhdistää kaksi vilkasta katua toisiinsa.

Käytävän luomiseksi kolme rakennusta piti purkaa, mutta kolmesta rakennuksesta keskimmäisen omistaja kieltäytyi myymästä tuolloin tuottoisaa majatalorakennustaan.

Niinpä luotiin kaksi pientä sisäänkäyntiä vanhan majatalon ympärille, josta ne yhdistyi yhteen isompaan käytävään.

Nykyisin käytävässä olevat erikoisliikkeet, kahvilat ja ravintolat luovat varsinaisen luksusostoskeskuksen.

Viereisessä kirkossa tuli todistettua hääparin hassut meiningit.

Bukarestin lähistöllä on kaksi mielenkiintoista retkikohdetta. 15 kilometrin päässä keskustasta on upea, vuonna 1702 valmistunut Mogoșoaian palatsi. Palatsin koristeluissa yhdistyvät romanialaiset, venetsialaiset ja konstantinopolilaiset vaikutteet.

40 kilometriä Bukarestista pohjoiseen on saarella pieni mutta tunnelmallinen Snagovin luostari, johon uskotaan haudatun Vlad Tepes Draculan, Romanian pahamaineisen sankarikuninkaan ja kreivi Draculan esikuvan. Tosin kun hauta avattiin 1930-luvulla, oli se tyhjä. Kenties Dracula vaeltelee yöaikaan Snagovin järven maisemissa. Valkosipulit mukaan, jos sinnepäin suuntaat.

Ihanan lämpimät  + 27 asteen loppusyksyn aurinkoiset päivät vaihtuivat aamulla vesisateeseen. Onneksi hotelli oli juna-aseman vieressä.

Takaisin alkuun

Previous Post Next Post

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply Esa Laukala 12 heinäkuun, 2024 at 1:47 pm

    Kiitoksia tiedoista, sinnesuuntaan käy syyssuunnitelmat!

  • Leave a Reply