Matkailua maailmalla

Raiteilta renkaille-kiepsahdus Norjassa; Tromssa, Alta ja Nordkapp

Kilpisjärveltä  Tromssaan

Kiire, kiire kohti rajaa… Olimme olleet jo lähtökuopissa ylittämään rajan, kunhan se vaan aukeaa. Aamulla tavarat kasaan ja suuntana Norja. Suomen puolella rajaa valot paloivat vihreänä –  eikun läpi. Norjan puolella rajavirkailija pysäytti ja halusi nähdä passimme. Pieni hymy rajavartijan kasvoilla antoi ymmärtää; ”Te olette sitten heti ylittämässä rajaa, kun se on mahdollista”… Kaikki kunnossa ja hyvän matkan toivotuksin kohti Norjaa.

Rajan ylityksen jälkeen maisemat muuttuivat kilometri kilometriltä aivan toisenlaiseksi kuin Suomen Lapissa. Niin upeita maisemia…

Voi miten kauniissa maisemissa saimmekaan ajella kohti Tromssaa.

Neljän tuulen tietä pitkin matkaa Kilpisjärveltä Tromssaan tulee 165 km.

Melkein yksin tiellä liikkujina ja upeita maisemia ihaillen matkan pituus ei tuntunut missään.

Saimme vielä auringonpaisteen kruunaamaan matkamme tekoa. Luonnon kauneus ja upeat merelliset vuoristomaisemat sen kuin korostuivat.

Lämmittävän Golf-virran vaikutus alkoi myös näkyä. Jäitä ei ollut, vaikka lunta vielä tunturien ja Lyngen vuoriston huipulla olikin. Myös puissa oli pienet lehdet ja nurmikin vihersi.

Kiemurtelevilla tunturiteillä nopeusrajoitus oli pääsääntöisesti 90 km/h. Täytyy myöntää että välillä hirvitti ajaminen ylös ja alas mutkittelevaa, melko kapeaa ja mutkaista tietä. Oma ajonopeus teillä oli maltillinen, eikä lähelläkään sallittuja maximinopeuksia.

Paikalliset kuitenkin baanasivat ohi reippaalla vauhdilla.

Olimme myös edellisenä iltana googlailleet tietoa autoilusta Norjassa.

Vaikka olimmekin toivoneet rajojen aukenevan, emme olleet ollenkaan varautuneet asiaan, joten nyt oli nopeasti selvitettävä monta asiaa.

Hyväksi havaittu tietopankki autoilusta Norjassa löytyi tältä sivustolta.

Norjassa ei kannata ajaa ylinopeutta, koska sakko on melko kallis + se pitää maksaa heti tai viimeistään poistuttaessa rajalta. Jos tämä rahtareiden tiedote on paikkansa pitävä, kannattaa todellakin ajaa nopeusrajoitusten mukaan.

Norjassa pystyi maksamaan joka paikassa kortilla. Vaihdoimme kuitenkin 100 € Norjan kruunuiksi, ihan varmuuden vuoksi, jos vaikka tarve niiden käyttöön tulisi matkalla.

 

Tromssa

Tromssa olikin, jo matkalla ohitettujen pikku kylien jälkeen selvästi iso kaupunki. Se onkin maan seitsemänneksi suurin kaupunki ja myös Pohjois-Norjan pääkaupunki. Sää oli jälleen pilvistynyt.

Tromssa sijaitsee saaressa. Mantereelta kaupunkiin, saavutaan sillan kautta. Sijaintinsa ansiosta Tromssa on vilkas risteilyalusten ja turistien kaupunki, mutta myös kalastuskaupunki. Nyt satamassa seisoi useampi Hurtigruten laiva. Melko hiljaista oli koko kaupungissa. Vuorten ympäröimässä kaupungissa on myös aktiivinen kulttuurielämä, joka kerää ihmisiä kaupunkiin ympäri vuoden.

Maisemien ihailuun paras paikka on Jäämerenkatedraalin läheltä tunturin päälle vievä köysirata ja siellä oleva näköalapaikka, jossa on myös ravintola. Edestakainen lippu aikuiselta maksaa 230 NOK ja lasten lippu on 120 NOK.

Yksi Tromssan suosituimmasta nähtävyyksistä on Jäämerenkatedraali, jonka huomaa heti kaupunkiin saavuttaessa.

Tromssan puinen tuomiokirkko on yksi Norjan suurimmista kirkoista ja myös se on komea ja käymisen arvoinen.

Muita näkemisen ja kokemisen arvoisia paikkoja on meriakvaario Polaria, joka sijaitsee vastakkaisella rannalla.

Polaria on maailman pohjoisin akvaario, jonka näyttelyt käsittelevät pohjoisella Jäämerellä sijaitsevan Huippuvuorten saariston vedenalaista lajistoa.

Museo on auki päivittäin ja sisäänpääsy sinne maksaa 175 NOK/aikuinen ja  80 NOK /lapsi. Saatavana on myös perhelippuja.

Sisälle emme menneet mutta museon erikoinen rantaan kerroksittain ajautuneita jäälauttoja muistuttava ulkomuoto herättää kyllä ihastusta ja on kuvauksellinen.

Tromssan kaupungissa on kivasti nähtävissä Norjan puutalohistoriaa ja nykyaikaisempaa rakennustyyliä.

Kaupunki onkin melkoisen viehättävä, vaikka monet sen teistä olivat yksisuuntaisia tai ainoastaan bussien ja taxien käytössä. Kaupunkia entuudestaan tuntemattomana tämä hieman hankaloitti autolla liikkumista. Turistiaikaan keskustassa voi olla myös vaikeaa löytää autolle parkkipaikkaa. Nyt tilaa ihan keskustassakin oli.

Tromssan keskustassa pystyy hyvin liikkumaan kävellen ja keskustasta osa onkin kävelykatualuetta.

Tromssaa kutsutaan monesti Pohjolan Pariisiksi runsaan ja omanlaisensa kahvilakulttuurin takia.

Ulkona ei ainakaan tehnyt mieli kahvilakulttuurista nauttia, sillä osittaisesta auringonpaisteesta huolimatta + 8 astetta tuntui kylmältä yhdistettynä kylmään tuuleen.

Vaikka nyt oli melko hiljaista, on helppo kuvitella vilinä kaupungilla, kun isojen risteilyaluksien turstit valtaavat kadut.

Tromssalla on myös pitkä historia merenkäynnissä ja saamelaiskulttuurissa, jota voi ihailla Tromssan ”kansanmuseossa”, jonne on ilmainen sisäänpääsy.

Perspektivet museo jakaantuu moneen eri kohteeseen.

Päänäyttelyyn, joka on Tromssan keskustassa.

Tromssan eteläpuolella on ”Kansanmuseon” ulkoilmamuseo.

Paikka sijaitsee kauniilla paikalla kaupungin suosituimmalla retkeilyalueella. Museokokonaisuuteen kuuluu myös Straumen Gård, joka on oikeastaan maatila. Se sijaitsee noin 40 kilometrin päässä Tromssan keskustasta.

Lisäksi Tromssassa on maailman pohjoisin eläinpuisto Polar Park.

Kaupungissa toimii myös maailman pohjoisin yliopisto, jonka yhteydessä on Yliopiston museo. Museon neljässä eri näyttelyosastossa pääsee pureutumaan hyvin Pohjois-Norjan kulttuuriin, luontoon ja revontuliplasmakammioon, jossa voi nähdä revontulet ympäri vuoden. Museon osastot sijaitsevat erillään keskustan lähistöllä.

Polar museo esittelee Tromssan kasvamista ”portiksi Jäämereen”.

MS Polstjerna alus on puolestaan vaikuttava näky.

Yksi osa museota on Tromssan arktisen-alppimaisen kasvitieteellinen puutarha, joka on maailman pohjoisin kasvitieteellinen puutarha, ja siellä on nähtävissä värikkäitä arktisia lajeja ja kasveja alppi- ja kylmäalueilta ympäri maailmaa.

Jos haluaa vierailla ainoastaan päämuseossa, on lipun hinta 70 NOK /aikuinen ja 35 NOK/lapsi. Jos taas ostaa yhdistelmälipun, jolla pääsee myös Polar museoon maksaa se 100 NOK/aikuinen ja 50 NOK/lapsi. Myös tänne on saatavilla perhelippuja.

Tromssan läheisyydessä on monia suosittuja vaellus- ja retkeilykohteita, kuten Lyngenin Alpit, joista saimme vain pienen maistiaisen matkalla Tromssaan ja sieltä Altaan.

Ahh noita maisemia, ne olivat vielä komeampia kuin Alppimaisemat, sillä vesi ja vuoret loivat taianomaisen yhdistelmän.

Uusi suunta navigaattoriin ja auto kohti Altaa. Maisemien ihailu jatkui tälläkin pätkällä. Aina välillä oli pakko pysähtyä ottamaan kuvia maisemista.

Iso houkutus oli napata lautta Lyngenistä Kåfjödiin ja ihastella vuonomaisemia mereltä käsin.

Onneksi saimme vihiä, että kannattaa pidemmästä matkasta huolimatta kiertää teitse, koska todennäköisesti aikaa säästyy, sillä lautta-aikataulut ja mahdolliset lautan vaihdot voivat pidentää kokonaismatkaan kuluvaa aikaa huomattavasti.

Vinkki ei ollut lainkaan huono, sillä ajomatkalla eteemme avautuneet maisemat veivät mukanaan… Ajomatka kului kuin itsestään keräillessä verkkokalvoilta upeita maisemia muistoiksi.

Alta

Upeat maisemat sen kun jatkuivat. Maisemista ei voinut tälläkään pätkällä valittaa. Maisemaltaan hyvin toisenlainen tie kulkee upeiden tunturimaisemien lävitse.

Eikun takaisin Northen Lights routille hetkeksi ja nokka kohti Altaa. Matkaa Tromsasta Altaan E6 pitkin tuli noin 6 h, yhdellä pienellä pysähdyksellä.

Matkalla oli upeita vesiputouksia, jossa lumen sulamavesi pauhusi voimalla.

Teiden kunto vaihteli, mutta mutkitteleva tie ja porot pitivät kuskin hereillä.

Matkaa joudutti myös seitsemän isompaa tunnelia, joiden pituus vaihteli 2-6 km välillä. Osa teistä ja tunneleista olivat kovin kapeita.

Matkamme Norjaan tuli hieman puskista, emmekä olleet ehtineet juurikaan tehdä kartoitusta sen suhteen.

Matkalla yritin maisemien ihailun lomasta katsella reittivaihtoehtoja ja muuta tärkeää tietoa autoilusta Norjassa.

Norjan nopeusrajoitukset ovat matalia hyvästä syystä, sillä tiet ovat mutkaisia ja välillä hyvin kapeita.  Tärkein viesti moneltakin info-kanavalta oli – Kannattaa noudattaa rajoituksia, koska pienestäkin ylityksestä rapsahtaa sakko, joka on myös maksettava heti tai viimeistään poistuessa rajalta. Saimme matkallamme myös omakohtaisen todisteen siitä, että nopeuksia tarkkaillaan ja varmaankin myös sakkoja kirjoitetaan.

Keskellä ei mitään, pitkällä suoralla tunturitiellä oli poliisit ojassa makaamassa ja mittaamassa nopeuksia.

Onneksi ajoimme kruiserilla tasaista ja sallittua nopeutta.

Pitkä on ollut poliiseillakin matka passipaikalle.

Maassa riittää tunneleita ja siltoja. Leveämmät vuonot voi ylittää lauttojen kyydissä. Norjasta löytyy yli sata yleisen tien lauttayhteyttä, mutta kannattaa tarkistaa aikataulut ja reitit, jotta matkan tekoon ei tule turhaa ajallista viivettä.

Myöhään illalla saavuimme Altaan. Näillä leveyksillä aurinko ei keskikesällä laske ollenkaan ja ilma oli valoisa ja kirkas.

Revontulen kirkko hallitsee näyttävästi pientä Altan keskustaa.

Altan nähtävyyksien parhaimmistoa ovat esihistorialliset kalliokaiverrukset, jotka ovat UNESCOn maailman perintölistalla sekä Alta museo ja Altan kanjoni. Me ohitimme nämä tyylikkäästi.

Illalla, pitkän ajomatkan jälkeen leiriydyimme  Alta River Campingiin. Mainio paikka. Hyvä palvelu ja siistit tilat- suosittelen. Respassa asiointi hoitui suomen kielellä.

Alta River Camp sijaitsee Alta joen varrella ja matkailuauton ikkunasta ihailimme jokinäkymää ja siellä vastavirtaan ajavia pitkiä soutuvenemaisia puisia kalastus- ja jokiristeilyveneitä.

Myös Sami Siida saamelaiskylä sijaitsee aivan leirintäaluetta vastapäätä.

Sisäänpääsymaksu saamelaiskylään on 250 NOK.

Kylä oli jo suljettu kun saavuimme leirintäalueelle. Eikä se ehtinyt vielä aueta  ennen meidän aamun lähtöä. Jäis siis kokematta.

Leirintäalueen respasta paikkaa suositeltiin ja kerrottiin, että Sami Siidassa on myös mahdollisuus syödä etukäteen varattu lounas tai illallinen, jossa tarjolla on perinteistä saamelaista ruokaa.

Ilta oli jo pitkällä ja ilma oli edelleen kylmää + 9 astetta, joten nopea grillaus ulkona ja ateriointi autossa sisällä.

Aamun valjetessa jo oppia saaneet karavaanarit pakkaavat kimpsut ja kampsut nopeasti ja organisoidusti, suunnaten renkaat kohti Nordkappia.

Vaikka kesäkuu olikin jo yli puolenvälin oli lunta vielä reippaasti maassa.

Porot pienine vasoineen kulkivat tien viertä ja muutamat moottoripyöräilijät sujahtivat ohitse.

Liikennettä tällä välillä olikin huomattavasti enemmän kuin edellisinä päivinä oli ollut.

Nordkapp

Matka jatkui auringonpaisteessa kohti Manner-Euroopan pohjoisinta kolkkaa, Nordkappia. Maisemat mentäessä Nordkappiin olivat huikeita. Jokaisen mutkan takaa paljastui uusia ja upeita luonnon omia taideteoksia. Tie vei ylös ja alas, mutkia sinne ja tänne.

Nopeaa matkan teko ei ollut, sillä nopeudet pysyivät melko maltillisina. Matkalla ajoimme myös aivan kamalaa Sortvikin tunnelia, joka oli tosi kapea ja huonosti valaistu. Ei siis ihme, että viereen ollaan rakentamassa uutta tunnelia. Tietyöt tunnelin rakennustyömaan lähistöllä hidastivat pysähdyksineen hieman matkantekoa.

Nordkapp sijaitsee Magerøyan saarella ja sinne kuljetaan 7 km pitkän Nordkapp tunnelin kautta. Kokemus oli mielenkiintoinen, sillä ensin tie vei monta kilometriä alaspäin ja sitten saman verran ylöspäin.

Matkalla sai myös ihmetellä tuntureiden kivikerrostumia, jotka olivat oikeasti mielenkiintoisia.

Tiet olivat välillä todella kapeita ja välillä hirvitti, kun rekkoja tuli vastaan.

Altasta on E6 pitkin Nordkappiin matkaa n. 240 km ja aikaa matkaan kuluu n. 4 h pienellä pysähdyksellä.

Matkan mahtavat maisemat vaihtuivat välillä pieniin muutaman talon kylä keskittymiin, jylhiin tunturimaisemiin ja upeisiin vuonomaisemiin.

Täälläkin sai varoa yllättävistä paikoista tielle loikkivia poroja. Huvittavinta oli, että myös rannoilla oli paljon poroja, jotka näyttivät juovan merivettä ja kahlaavan siinä vilvoitellakseen itseään?

Nordkapp on yksi Pohjois-Norjan suosituimmista turistikohteista, vaikka nyt koronan jälkeisenä aikana sitä ei olisi heti arvannut. Meidän lisäksemme paikalla oli muutama muu ihminen.

Nordkappin niemellä oleva kalliojyrkänne on Euroopan pohjoisin paikka, jonne pääsee maantietä pitkin, mikä varmaankin on syy sen suureen suosioon.

Monet turistit tulevat Nordkappiin ja yöpyvät läheisessä Honningsvågistassa, josta on Nordkappiin noin 33 kilometrin matka.

Nordkappiin päästyämme jouduimme maksamaan 200 NOK parkkimaksun.

Lisäksi jos olisi halunnut mennä sisään Nordkappin kärjessä olevaan Nordkapphalliin, olisi se maksanut vielä erikseen 250 NOK/ aikuinen.

Meille riitti ihan vaan mahtavat maisemat ja käynti maapallo- monumentilla, josta on tullut Nordkappin symboli.

Ilmakin oli vain + 9 astetta, joten emme kovin kauan ulkona tuulessa viihtyneet.

Pakollinen bio-tauko Nordkapphallissa paljasti, että toiminta sielläkin oli nyt vain puolittaista. Ravintolapalvelut ja elokuvateatteri, joka normaalisti esittää filmiä neljästä vuodenajasta Nordkappissa olivat kiinni. Kirkko ja matkamuistomyymälä sen sijaan olivat auki.

Nordkappin edustalla avautuva Jäämeri on maaginen, joten käynti yhdessä Pohjois-Norjan suosituimmista nähtävyyksistä on  kokemisen arvoinen.

Meillä sattui kaiken lisäksi mainio tuuri. Ilma oli ihan mahtava ja mahdollisti näiden upeiden maisemien ihailemisen.

Nordkappista lähdimme kohti Porsangeria.

Tässä kohtaa kilometrejä oli kertynyt reilu kolmetuhatta.

Vielä hetken matkaa oli aikaa ihastella upeita maisemia.

Maisemat rupesivat pikku hiljaa muuttumaan taas tavallisiksi tunturimaisemiksi.

Porsangerin jälkeen maisemat muuttuivatkin sitten totaalisesti.

Karasjoen kohdalla olimmekin jo tutuissa omissa Lappilaisissa tunturimaisemissa vaivaiskoivuineen.

Karasjoelta matkasimme vielä Kautokeinoon, jonne jäimme yöksi. Leirintäalueiden hinnat sähköllä vaihtelivat 300 ja 330 NOK väliltä. Illan ihana +20 astetta ja täysin kirkas aurinkoinen päivä palkitsi tämän pitkän ajomatkan. Pöytä ja tuolit ulos, retkigrilli kuumenemaan ja istuma-asentoon kohti aurinkoa.

Huomenna matka jatkuisi rajan yli takaisin Suomeen.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply