Bryssel-Luxemburg-Strasbourg-Stuttgart-Nürnberg-München
Nürnberg
Myöhään iltapäivästä otimme junan Nürnbergiin. Kiva aurinkoinen ilma ja mukavat plusasteet olikin sitten jätettävä matkalle, sillä seuraaville päiville oli luvattu vain muutamia plusasteita ja pilvistä säätä.
Junamatka sujui mainiosti taas pelaillen. Osan matkaa seuraa piti kymmenhenkinen iloinen futisfani porukka, joka oli matkalla futismatsiin. Pussikaljat kilisivät ja matkajuomat selvästi nostattivat porukan fiilistä. Suurnopeusjuna kiisi meidät mukavasti perille kahdessa ja puolessa tunnissa.

Nürnbergin juna-asema sijaitsee aivan Vanhan kaupungin Handwerkerhofin vieressä.
Lippu Stutgartista Nürnbergiin maksoi yhteensä reilun 50 €, sillä näiden kahden kaupungin väliin ei onnistuttu hankkimaan mitään erikoislippuja.
Jostain ihmeen syystä, usein aikataulusyistä, Nürnberg on jäänyt edellisillä Saksan reissuilla käymättä. Tämän reissuviikon yksi must juttu olikin korjata tämä asia.

Vanha kaupunki ja keskustan tärkeimmät nähtävyydet löytyvät kaupungin muurin sisäpuolelta tai sen välittömästä läheisyydestä.
Poikkeuksen tekevät Oikeuspalatsi ja natsien Kongressihalli,
jotka sijaitsevat hieman kauempana. Kaupungin toimiva joukkoliikenne tulee tässä apuun. Julkisiin liikennevälineisiin, joka käsittää metron, bussin, paikallisjunat ja ratikan on tarjolla jos jonkinlaisia lippuja ja lippukomboja. Ne kannattaakin katsoa erikseen täältä.
Nürnberg Cardin hinta on 33 €. Kortilla voi matkustaa julkisissa liikennevälineissä ilmaiseksi 48 tunnin ajan. Lisäksi kortti kattaa sisäänpääsyn moneen museoon, joten kortti voi olla hankkimisen arvoinen.
Vanhaa kaupunkia ympäröi lähes viisi kilometriä pitkä jäljellä oleva muuri sekä 67 puolustustornia ja tuo maineikas Kasierburgin linna.
Hienoin muuriosa sijaitsee massiivisen Spittlertorin ja entisen Maxtorin välissä.

Harmillisesti muuria tai mitään muitakaan hienoja rakennuksia ei oltu valaistu, joten paikat eivät illasta juurikaan näyttäneet miltään.

Nürnbergin linna oli jo 1000- luvulla yksi Italian ja pohjoisen Euroopan välisen kaupan merkittävistä kauttakulku- keskuksista.
Linnan pyöreän puolustustornin ylimmässä kerroksessa on näköalatasanne, josta voi ihailla
kaupungin parasta panoraamanäkymää, kunhan jaksaa ensin kiivetä 113 askelmaa.
Yksi linnan suosituimmista nähtävyyksistä on sen kuuluisa noin 50 metriä syvä kaivo sekä 1500-luvulla rakennettu kaksikerroksinen Tiefer Brunnenin kaivotalo.
Palavat kynttilät lasketaan alas pilkkopimeään kaivoon, jotta kävijän on helpompi mieltää kaivon syvyys.

Linna on avoinna talvikautena päivittäin klo 10-16. Sisäänpääsymaksu linnaan riippuu siitä minkälaisen lipun kolmesta eri vaihtoehdosta valitsee.

Vanhan kaupungin nähtävyydet on helppo kiertää jalkaisin tai sitten hypätä 10 € maksavalle kiertoajelulle pyörillä kulkevalla kaupunkijunalla.
Kaupungissa on myös aina takuuvarma Hop on Hop off, jonka
kyydistä näkeekin kaupungin tärkeimmät nähtävyydet. Kaupungissa on tarjolla myös monenlaisia erilaisia maksullisia ja ilmaisia turistikierroksia.
Hauptmarkt eli kaupungin päätori on perinteinen kaupungin keskusta. Vuosisatojen ajan päivittäisten markkinoiden näyttämönä on toiminut Wochenmarkt on perinne, joka jatkuu edelleen.
Päätorin reunalla seisoo vanha kaupungintalo Nürnberg Rathaus.
Nykyisin rakennuksessa on kaupungin hallinnon työtiloja.
Kaupungintalon alla olevien kellariholvien vankilat ovat peräisin keskiajalta.


Mittelalterliche Lochgefängnissen kaksitoista pientä selliä ja kidutuskammio välittävät kuvan tuon ajan lainkäytöstä ja rangaistuksista.
Tähän pieneen vankilamuseoon pääsee tutustumaan 10 € maksavilla opastetuilla kierroksilla.
Torilla on myös 1300-luvun loppupuolelta oleva suihkulähde, jossa on neljässä tasossa neljäkymmentä moniväristä hahmoa, jotka kuvaavat saksalais-roomalaisen keisarikunnan maailmankuvaa.
Komeasta suihkulähteestä on kopioita esimerkiksi Schillerhausin edessä Weimarissa ja Hohenschwangaun linnassa lähellä Füsseniä.

Suihkulähdettä suojaavasta aidasta piti löytää kultainen rengas, sillä uskomuksen mukaan pyörittämällä sitä kolme kertaa toive toteutuu.
Toisen uskomuksen mukaan tulevaisuus tuo sinut uudelleen Nürnbergiin.
Hieman tuota rengasta piti etsiä, mutta kun se löytyi, niin pyöritettävähän sitä oli.
Saapi nähdä kulkevatko tiet joskus uudestaan tähän kaupunkiin.
Toinen suihkulähde Ehekarussell tai Hans Sachs suihkulähde sijaitsee lähellä Weisser tornia. Kahdeksankymmentä luvulla valmistunutta suihkulähdettä pidetään tärkeänä modernin taiteen luomuksena ja se onkin merkittävä turistinähtävyys.
Toiset pitävät siitä ja toisten mielestä se ei todellakaan kuvaa avioliiton kuutta eri vaihetta ensimmäisestä rakkaudesta riitaan ja aina kuolemaan, joka erottaa meidät rakkaasta.
Oman mielipiteeni suihkulähteestä jätänkin viisaasti kertomatta.


Kaupungin läpi virtaa Pegnitz joki.
Joella tehdään kesäisin myös veneretkiä.
Näkymä on varmasti kesällä kaunis, kun puiden riippuvat oksat raamittavat jokea ja sitä reunustavia taloja.
Erityisen mainio paikka vaellella on Nürnbergin käsityöläiskortteli. Kaupungin muurin sisäpihalla on Albrecht Dürerin 500-vuotispäiväksi rakennettu Handwerkerhof, jonka oli tarkoitus olla paikoillaan vain yhden vuoden, mutta perinnetunnelmaa huokuva kortteli sai valtavan suosion ja sai jäädä paikoilleen.

Tämä pieni kopio keskiajan kyläelämästä tarjoaa romanttisen kurkistuksen frankenilaisten perinteiden elämään.
Meille se tarjosi räntäsateisessa iltapäivässä sopivan pysähdystauon kuuman juoman kera.
Yksi Nürnbergin tärkeä nähtävyys on Albrecht Dürerin puurunkoinen kaupunkitalo, sillä Euroopassa ei ole muita esimerkkejä 1400-luvun taiteilijan talosta. Talo sai siipeensä Toisessa maailmansodassa, mutta se kunnostettiin juhlapäivään mennessä.
Nykyisin rakennuksessa on vaihtuva näyttely Dürerin piirroksista sekä maalaus- ja painantatyökaluja, jotka olivat aktiivisessa käytössä Dürerin aikakaudella.
Vanhojen painatusprosessien, kuten puu- ja kuparipiirrosten, esittelyt ovat erittäin mielenkiintoisia.
Paikka on avoinna tiistaista perjantaihin klo 10-17 ja viikonloppuisin klo 10-18.
Sisäänpääsymaksu on 7,50 €.

Germanisches Nationalmuseum on eräänlainen saksankielisen maailman aarreaitta. Museo valottaa laajasti alueen kulttuurimenneisyyttä. Museon rakennus on jo itsessään taideteos, koska se sisältää useita tietyn ajanjakson aikana rakennettuja rakennuksia, mukaan lukien entisen Nürnberg Charterhousen.

Museossa on esillä erilaisia kokoelmia esihistoriaa ja muinaista historiaa, keskiaikaa ja myöhäistä keskiaikaa.
Museossa on myös näyttelyt leluille, kansantaiteelle ja tieteellisille instrumenteille.
Museo on avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 10 – 18. Keskiviikkoisin museon avoinna aina klo 20.30 saakka. Sisäänpääsy museoon maksaa 10 €.
Germanisches Nationalmuseumin edessä kulkee Straße der Menschenrechte eli ihmisoikeuksien tie, joka on monumentaalinen ja näyttävä ulkoveistoskokonaisuus. Se koostuu portista ja 30 pilarista.

Jokaiseen pilariin on kaiverrettu yksi ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen artikla.
Veistoksen yhtenä tarkoituksena on ollut karistaa kaupungin natsi- aikainen maine ja pyrkiä profiloitumaan rauhan ja ihmisoikeuksien kaupungiksi.
Satuimme kaupunkiin juuri Venäjän Ukrainaan aloittaman sodan vuosipäivänä. Erittäin koskettavaa oli, kun monta tuhatta ihmistä lauloi Ukrainan kansallislaulua ja piti isoa, monta sataa metriä pitkää lippua liikkeessä.
Paikalla oli paljon myötäeläjiä, monista kansallisuuksista. Mukana myös me.
Siinä hetkessä toivoi, että kunpa nuo ihmisoikeuspylväi- den ylevät sanat toteutuisivat meneillään olevassa maailman- myllerryksessä.

Lorenzkirche on kaupungin suurin kirkko. Sitä pidetäänkin Nürnbergin maamerkkinä, joka näkyy jo kaukaa. Kirkkoa koristaa halkaisijaltaan yhdeksän metriä oleva ruusuikkuna. Kirkko on avoinna vierailijoille maanantaista lauantaihin klo 9-17 ja sunnuntaina klo 13-16.

Kirkkoon kannattaa kurkistaa, sillä sen sisällä on monia upeita taideteoksia, joita kaupungin rikkaat lahjoittivat aikoinaan kirkolle.
Lisäksi kirkossa on 1300-luvulta oleva 16 kellon sarja ja ainutlaatuiset kolmiosaiset urut, joissa on yli 12 000 pilliä.
Toinen komea kirkko on Frauenkirche eli Neitsyt Marian kirkko, joka on yksi Nürnbergin merkittävimmistä maamerkeistä. Kirkko toimii edelleen roomalaiskatolisena kirkkona. Kirkon upea julkisivu on täynnä yksityiskohtia.
Kirkon seinässä olevan sinikultaisen kellon mekaaniset hahmot edustavat seitsemää keisari Kaarle IV:n ympärillä kulkevaa vaaliruhtinasta.
Esitys on nähtävissä joka päivä klo 12.
Kirkko on avoinna vierailijoille päivittäin klo 9-18.

Pyhän Sebaldus kirkko Sebalduskirche pitää sisällään arvokkaita taideteoksia. Keskiaikainen kirkko on nimetty paikallisen pyhimyksen ja suojeluspyhimyksen Sebalduksen mukaan ja se on yksi Nürnbergin tärkeimpiä kirkkoja.
Kirkko on avoinna talvikuukausina klo 9.30-16. Kirkossa järjestetään säännöllisiä kirkkokierroksia. Torstaisin ja lauantaisin klo 16.30 järjestetään kirkon torneihin opastettu kierros, mikä varmaan olisikin ollut mainio. Harmillisesti ei mennyt yksiin meidän vierailupäivien kanssa.

Nürnbergin lelumuseo Spielzeugmuseum tuo hyvin esiin Nürnbergin aseman koko maailman perinteisenä leluvalmistuksen pääkaupunkina.
Aikoinaan Vanhan kaupungin pienillä kaduilla ja kujilla oli satoja leluyrityksiä.
Leluja alueella onkin valmistettu yli 600 vuoden ajan. Museota pidetään yhtenä maailman johtavista ja tunnetuimmista lelumuseoista, joten mentävähän tuonne oli. Kolmessa ensimmäisessä kerroksessa on esillä sotaa edeltäviä pelejä ja leluja, kuten nukkeja, nukkekoteja, vedettäviä hahmoja ja vaikuttavan kokoinen pienoisrautatie.
Osa leluista on peräisin keskiajalta, miksi museota pidetäänkin varsinaisena lelujen aarrearkkuna. Esillä on myös valikoima tinahahmoja ja moderneja leluja. Ylimmässä kerroksessa on vuoden 1945 jälkeisiä leluja, kuten Legoja, Playmobil ja Barbie sekä Matchboxia luomuksia.
Museo on mainio vierailupaikka kaikenikäisille lapsille ja aikuisille.
Se on avoinna tiistaista perjantaihin klo 10-17 ja viikonloppuisin tunnin kauemmin.
Sisäänpääsymaksu on 7,50 €.
Tähän museoon kannattaa poiketa.

Nykyisin kaupunki yhdistetään Toisen maailmasodan jälkeisiin Nürnbergin oikeudenkäynteihin, joissa tuomittiin natsi Saksan johtajia. Oikeuspalatsi Justizpalast toimii edelleen oikeusistuimena, miksi vierailuja siellä on rajoitettu.

Niinä päivinä, jolloin tuomioistuin ei ole istunnossa, on erillisinä ajankohtina mahdollisuus tutustua mm. oikeussaliin 600, jonka yhteydessä on puinen käytävä, joka rakennettiin vankilan ja oikeussalin väliin vankien turvalliseen kuljettamiseen.
Paikka on hieman keskustan ulkopuolella ja parhaiten sinne pääsee metrolla U1.
Oikeuspalatsin lisäksi kannattaa poiketa alueella, jossa järjestettiin useat kansallissosialistien mahtipontiset puoluepäivät ennen Toista maailmansotaa.
Kongressihallin Dokumentationszentrum Reichsparteitagsgelände siivessä on yksi Saksan tärkeimmistä museoista, joka on omistettu maan historian synkimmille luvuille.
Rakennuksessa on hiukan Coloseumin piirteitä.
Valtavan kokoinen ja mahtipontinen puolipyöreä rakennus herättää heti kiinnostuksen.
Paikka on avoinna joka päivä klo 10-18.

Sisäänpääsymaksu museoon on 6 €. Parhaiten paikalle pääsee ratikalla 9.
Merkittävän asemansa takia natsi Saksassa Nürnbergerin kaupunki pommitettiinkin Toisen maailmansodan lopussa lähes maan tasalle. Rakennuksista suurin osa tuhoutui ja monet Vanhan kaupungin eli Altstadtin keskiaikaisista rakennuksista onkin uustuotantoa eli uudelleen entiseen loistoonsa rakennettua.

Nürnberger Felsengänge on hiekkakivisessä kallioperässä oleva käytävien, kellareiden ja vesijohtojen muodostama 20 000 m2 verkosto.
Aikoinaan se on ollut kaupungin olutpanimoiden käytössä.
Toisen maailmansodan aikana tunneleita ja maanalaisia kellareita käytettiin pommisuojina.
Kaupunki on ollut kuuluisa olueistaan ja siellä olikin keskiajalla yli 40 panimoa. Nykyisin kellareihin tehdään tunnin kestäviä opastettuja vierailuja, jotka tietenkin päättyvät olutmaistiaisiin, jossa tarjoillaan mm. kuuluisaa punaista olutta.
Opastettuja 12 € maksavia kierroksia on arkipäivisin klo 11-17 ja viikonloppuisin jo tuntia aikaisemmin. Vilkkaimpaan turistiaikaan lippu kannattaa varata etukäteen. Kesäaikaan mukaan kannattaa varata lämmintä vaatetta, sillä maanalla on melko viileää.
Käytävät ovat matalia ja osittain valaistus on hämärää.
Kuljettavana on rappuja ja käytävien pohja on paikoin hieman epätasainen, joten liikuntarajoitteisille paikka ei sovi, kuten ei myöskään ahtaanpaikan-kammosta kärsiville.

Nürnberger Bratwurstia oli pakko maistaa, kun kaupungissa kerran vieraili. Paikallinen makkara on suojattu EU-lainsäädännön nojalla, joten sitä saa valmistaa vain Nürnbergissä. Kuuluisaa makkaraa on valmistettu kaupungissa vuodesta 1567 lähtien. Makkaralle on asetettu tietty pituus ja painovaatimus, jotta se kelpaa Nürnberger Bratwurstiksi. No maistettavahan se oli kaupungin nimikkoherkkua.

Yllätyksenä tämä makkara ei olekkaan tyypillinen rasvaa tihkuva paksu könttä, vaan melko pieni ja siro herkku makkaraksi.
Hyvältähän tuo maistui hapankaalin ja perunasalaatin sekä kylmän oluen kanssa.
Aivan Vanhan kaupungin muurien ulkopuolella, lähellä rautatieasemaa on Nürnbergin liikennemuseo Verkehrsmuseum Nürnberg. Museo koostuu kahdesta eri museorakennuksesta, Deutsche Bahnin rautatiemuseosta ja viestintämuseosta.

Ensimmäinen saksalainen rautatie Baijerin Ludwigsbahn kulki Nürnbergistä läheiseen Fürthiin.
Museon kohokohtia ovat lukuisat pienoismallit, mukaan lukien massiivinen mallirata, jota on rakennettu yli 100 vuotta.
Lisäksi museossa on historiallisia ajoneuvoja, joita käytettiin erikoisjunaliikenteessä. Museo on yksi Euroopan vanhimmista rautatiemuseoista.
Museon kokoelmaan kuuluu myös kuninkaallisia junia ja täydellisesti kunnostettuja höyry- ja dieselmoottoreita sekä toimiva kopio Saksan ensimmäisestä junasta Nordgausta.
Jos totta puhutaan museo ei tarjonnaltaan kovin kummoinen ollut.

Museo on avoinna tiistaista perjantaihin klo 9-17 ja viikonloppuisin sinne pääsee klo 10-18. Harmillisesti museon ulkoalue, jossa olisi ollut paljon katsottavaa oli suljettu marraskuusta maaliskuun loppuun. Sisäänpääsymaksu museoon on 9 €.
Junamuseon ja rautatien välissä on komea Staatstheater Nürnberg
Sitä pidetään yhtenä Saksan kauneimmista teatterirakennuk- sista.
Paikassa järjestetään myös kansainvälisen Gluck Operas Festivali.


Neues Museum Nürnberg on must paikka taiteen ystäville.
Vuonna 2000 avattu museo on jo itsessään jonkinlainen taideteos mielenkiintoisine arkkitehtonisine ominaisuuksineen.
Rakennuksessa sijaitseva maailmanluokan modernin ja nykytaiteen kokoelmat jäivät meiltä kuitenkin katsomatta. Niin jäi Teollisen kulttuurin museo Gewerbemuseum, kaupungin museo Stadtmuseum im Fembo-Haus sekä Motorcycle Museum.
Käymättä jäi myös liikenteeseen liittyvä museo Merks Motor Museum , jossa olisi ollut 90 vanhan auton kokoelma. Kaikkeen vaan ei mielenkiito ja aika riittänyt. Olimme juuri käyneet automuseossa Stuttgartissa, joten tämäkin kiintiö oli täytetty.
Mainita vielä täytyy, että kuten monessa muussakin Sakasan isossa kaupungissa, niin myös Nürnbergissa on tasokas eläintarha, joka varmasti on lapsiperheiden suosikkikohde.

Historiallinen keskiaikainen kaupunki Nürnberg on yksi Saksan suosituimmista matkailukohteista.
Miksiköhän, sillä Saksassa on useita Nürnbergiä kauniimpia ja mielenkiintoisem-piakin paikkoja.
Kaupunki vaikutti turvalliselta,
sillä joka paikassa oli näyttävästi esillä poliiseja ja turvahenkilöitä. Kaupungin yleisilme oli myös erittäin siisti. Silti kaupunki ei yllä Euroopan TOP 20 vaikka ihan YES-paikka olikin. Ehkäpä kaunis kesäinen auringonpaiste olisi nostanut kaupungin ranginsijoitusta.
Pitkä, viileä ja osittain räntäsateinen kaksipäiväinen visiitti kaupunkiin oli taputeltu ja oli aika siirtyä viimeiselle etapille Müncheniin.
München
Se olisi sitten viimeinen kaupunki tällä tourneella. Iltapäivästä hyppäsimme junaan, joka vei meidät reilussa tunnissa Müncheniin. Hintaa junakyydille tuli meiltä kahdelta reilu 50 €.
Olemme vierailleet aiemminkin Münchenissa, mutta nyt se valikoitui kohteeksi mainion sijainnin ja hyvien lentoyhteyksien takia. Aiemmasta vierailusta voit lukea täältä.

Olimme ottaneet hotellin taas juna-aseman vierestä, joten liikkuminen oli melkoisen vaivatonta paikasta toiseen.
Münchenin juna-asema on myös aivan kaupungin ytimen vieressä.
Juna-asema on erittäin vilkas ja siellä liikkuu todella paljon ihmisiä, joten tavaroista kannattaa pitää huoli. Juna-aseman edestä lähtee ratikoita moneen eri suuntaan ja metroasema sekä S-junien asemat löytyvät juna-aseman alta.
Emme olleet varanneet tällä kertaa kaupungin kiertelyyn kuin reilun päivän, sillä moni paikka kaupungissa on jo kertaalleen kierretty.
Hyvä niin, sillä keväisistä ilmoista otettiinkin nyt sitten kunnolla takapakkia.

Lämpötila painui pakkaslukemiin ja ajoittain satoi lunta. Kun siihen vielä yhdisti pienen viiman ei ulkoaktiviteetit tällä kertaa houkutelleet. Edes hetkittäin kirkkaalta taivaalta paistanut aurinko ei pelastanut tilannetta.

Keskiaikaisen kaupungin tavoin Müncheninkin ympärille rakennettiin aikoinaan valtava muuri, johon asetettiin neljä porttia.
Porteista kolme on vielä jäljellä ja ne kannattaakin käydä ikuistamassa.
München on käveltävä kaupunki. Jos kävely ei kuitenkaan huvita voi turvautua kaupungin erittäin toimivaan joukkoliikenteeseen.
S-Bahn ja U-Bahn sekä bussit ja ratikat vie matkailijan helposti haluamiinsa kohteisiin. Hieman on hinnat nousseet lipuissa edellisestä kerrasta. Kertalippu maksoi nyt hieman alle 4 €. Tarjolla on myös 2-5 ryhmälippuja, jotka ovat kannattava valinta.

Kaupungin kuuluisimmassa olutpaikassa Hofbräuhausissa oli tälläkin kertaa paljon janoisia.
Bayer-Munchenin kotiotteluun varautuneet punavalkoiset fanit olivat jo hyvissä ajoin aamupäivästä kansoittaneet sen.
Hurmoksen nostattaminen alkoi isoissa faniporukoissa tuhdilla saksalaisruoalla ja isoilla tuopeilla olutta.
Iloista meininkiä säesti edelleenkin baijerilainen nelikko soittovälineineen.
Maailman ehkäpä suosituin oluttupa on avoinna vuoden jokaisena päivä klo 11-24.
Ne kerrat kun olen siellä käynyt, niin aina se on myös ollut täynnä.

Jos on kiinnostunut Octoberfesteistä ja oluesta on sille oma museo Bier- und Oktoberfest Museum aivan lähellä Hofbräuhausia.

Aika moneen ruokapaikkaan pääsi vain varauksella, sillä futisfaneja oli joka paikassa nostattamassa tunnelmaa.
Emme tienkään olleet tehneet mitään varusta mihinkään, joten jouduimme hieman etsimään ruokapaikkaa, jossa oli tilaa kahdelle nälkäiselle.
Ravintoloiden terrasitkaan eivät pakkaspäivänä tarjonneet lisätilaa.
Pienen etsiskelyn jälkeen löysimme mainion pihvipaikan, jossa meille ruokaa tarjoili Robocat.
Tarjoilurobotti plinkautti iloisesti silmiään ja heilutti häntäänsä aina siihen suuntaan, minne se oli kääntymässä.
Kisu sai kiitää ahkerasti keittiön ja salin väliä kyydissä tarjoiltavaksi tuotavia annoksia. Veikeä veijari sai hymyn huulille.
Englisher Garten eli Englantilainen puisto on ensimmäinen Eurooppaan perustettu julkinen puisto. Se on yksi maailman suurimmista kaupunkipuistoista, jossa ihmiset viettävät aikaa esimerkiksi oluella ja surffaamalla.
Puistossa voi harrastaa jokisurffausta yhdessä sen keinotekoisista puroista lähellä puiston sisäänkäyntiä. Pumppujen ansiosta puroon tai pieneen jokeen saadaan keinotekoinen aallokko surffaajille.

Näin talvella puistossa ei ollut oikein mitään katsottavaa ja olikin aivan varma, että myöskään surffareita ei siellä olisi, mutta kappas vaan, edes pikku pakkanen ja ajoittainen lumisade ei vaikuttanut tosi harrastajiin.
Olutgardenit sen sijaan saivat tällä kertaa olla ilman oluen juojia. Myyntivalttina näillä keleillä olisi ollut höyryävä Glühwein.
Münchenin läpi virtaavan Isar joen yli menee 25 siltaa. Varsinkin lämpimällä säällä joen reunoilla istuskelee paljon ihmisiä nauttien auringonlaskusta ja omista eväistä. Nyt joen reunoilla lenkkeili tai käveli muutama koiran ulkoiluttaja visusti lämpimiin talvivaatteisiin pukeutuneena.

Vanhan kaupungin sydän Marienplatz on oikea magneetti.
Nytkin siellä oli paljon ihmisiä.
Toiset olivat tulleet katselemaan kuuluisan kellopelin päivittäistä esitystä, toiset nauttimaan kahviloiden ja katukojujen tarjonnasta.

Tosin tällä kertaa kylmä sää ja ajoittainen lumisade pakotti ihmiset sisäkahviloihin.
Auringon pilkahduksista huolimatta terassit saivat tällä kertaa ammottaa tyhjyyttään.

Erittäin suosittua on nauttia suolainen Bretzeln rinkeli vaikka huikopalaksi.
Rinkeleistä onkin tullut yksi Münchenin tavaramerkeistä.
Rinkeleiden juuret juontavat aina 1100-luvulle, ehkäpä jo sitä aikaisempaankin aikaan.
Ihan maistuvia nuo rinkelit olivatkin. Hyvä ja helppo välipala.
Vanhan raatihuoneen julkisivu on melko yksinkertainen, miksi monet mieltävät sen uudemmaksi kuin se oikeastaan on.
Vanhan kaupungintalon rakennushistoria juontaa juurensa 1300-luvulle. Nykyisin sen juhlasalissa järjestetään seremoniallisia tapahtumia. Rakennuksen tornissa toimii myös lelumuseo, joka on täynnä historiallisia leluja.

Paikka on avoinna päivittäin klo 10-17.30 ja pääsylippu sinne maksaa 6 €.
Me emme tänne kuitenkaan tällä kertaa menneet, sillä olimme juuri edellisenä päivänä vierailleet maailman ehkäpä parhaassa lelumuseossa Nürnbergissa.
Torin laidalla on kaupungin vanhin kirkko Peterskirche.
Kirkossa on useita upeita taideteoksia, joita kannattaa käydä ihailemassa.
Lisäksi kullalla ja jalokivillä koristettu Saint Munditan luurankojäännökset ovat vaikuttava näky.

Kirkon 56 metriä korkeaan kirkontorniin on mahdollista kiivetä. 5 € ja 306 porrasta ylöspäin ja saavutat upeat näkymät yli kaupungin.
Kirkontornissa sijaitsee myös kahdeksan kelloa, joista yksi on kaupungin arvostettu 800-vuotisjuhlakello. Kirkko on avoinna klo 7.30-19.

Vuonna 1796, liittoumasotien aikana itävaltalainen kanuunankuula lensi kesken saarnan ikkunan läpi kirkon lattialle.
Kukaan ei loukkaantunut, mutta tapauksen johdosta kanuunan kuula muurattiin
kirkon takaosassa olevan ikkunanpieleen, missä se on edelleen nähtävissä.
Uusi tuttavuus oli Asamkirche, joka on upea pieni, mutta sisältä suureellinen kirkko. Asamin veljekset suunnittelivat sen omaksi yksityiseksi kappeliksi, jonka viranomaiset sittemmin määräsivät avaamaan kaupungin muillekin asukkaille.
Kirkko on omistettu Pyhälle Johannes Neponiukselle, joka oli Tonavaan hukkunut munkki. Pieni ja kapea 12 penkkirivin kirkko on rakennettu kahden talon väliin, joista toinen kuului Egid Quirin Asamille.

Asamin talo on yhdistetty kappeliin käytävällä ja hän näki korkean alttarin makuuhuoneensa ikkunasta.
Paikka on avoinna maanantaista sunnuntaihin klo 9-19.
Perjantaisin paikka avautuu vatsa klo 13.
München on myös taiteen ystävän kaupunki. Kolme maailman parhaimpiin lukeutuvaa taidemuseota Alte Pinakothek, Neue Pinakothek ja Pinakothek Moderne ovat kaikki vierekkäin. Noista löytyy varmasti jokaiseen makuun.

Alte keskittyy vanhoihin eurooppalaisiin mestareihin, kuten Rembrandtiin ja Rubensiin, Neue 1800-luvun ja 1900-luvun alun taiteeseen ja Moderne nykypäivän moderniin taiteeseen.
Lähistöllä on myös muita museoita kierrettäväksi.
Paikat sijaitsevat hieman ydinkeskustan ulkopuolella, mutta sinne pääsee näppärästi ratikalla. Museot ovat samalla suunnalla kuin boheemi Schwabingin alue, joten ne on helppo koluta samalla kertaa.
Münchenin keskustassa on useita upeita kirkkoja. Frauenkirchen 98 metriä korkeat tornit ovat Münchenin korkein kohta ja yksi kaupungin maamerkeistä ja kansainvälisistä symboleista. Katedraali tuhoutui pahoin toisessa maailmansodassa, mutta se rakennettiin uudelleen pikkutarkasti.
Kauniin kirkon sisään mahtuu 20 000 ihmistä. Kirkossa on mahdollista vierailla arkisin ja lauantaina klo 8-20 ja sunnuntaisin klo 8.30-20.
Yksi sen nähtävyyksistä on Teufelstritt eli ovensuussa oleva jalanjälki, jonka väitetään olevan itsensä paholaisen jättämä.
Legendan mukaan arkkitehti Jorg von Halspach etsi rahaa uuden katedraalin rakentamiseen Müncheniin ja päätyi kauppaan Paholaisen kanssa.
Paholainen lupautui rahoittamaan rakentamisen sillä ehdolla, että rakennus olisi pimeä, ilman ikkunoita, jotta valo ei pääsisi sisään.

Kun rakennus oli valmis, paholainen tarkasteli valmista rakennusta ja oli aluksi tyytyväinen lopputulokseen. Paholainen otti askeleen edemmäksi kirkkosalissa, jolloin näkymää estäneiden pylväiden takana olleet ikkunat tulivat esille. Huijatuksi tullut paholainen polkaisi raivoissaan lattiaa, jonne jäi hänen musta jalanjälkensä.
Kirkon sisään on vapaa pääsy, mutta mikäli mielii nähdä Münchenin kenties parhaat näkymät, kannattaa 7,50 € maksua vastaan kiivetä sen torniin tai sitten mennä hissillä. Torniin on avoinna maanantaista lauantaihin klo 10-17 ja sunnuntaisin se avautuu vasta klo 11.30. Kirkkaana päivänä näkymät ovat jopa Alpeille asti.

Ydinkeskustan ulkopuolella sijaitseva Nymphenburgin palatsi oli alun perin Baijerin kuninkaallisten pienempi kakkosasunto.
Nykyisin se on Saksan suurin barokkityylinen palatsi.
Palatsin sisäosiin on pääsymaksu. Palatsin alue on varmasti kesällä upea kanavineen ja puistoineen, sekä siellä olevine pienine rakennuksineen. Nyt oli tyytyminen vain sisätiloihin ja vaununäyttelyyn. Tämä palatsi ei ole yhtään niin hieno, kuin Marienplatzin lähellä sijaitseva Residenz palatsi ja varsinkin sen aarrekammio.
Itseasiassa linna on komeampi ulkoa kuin sisältä.
Sisätilat olikin melkoinen pettymys ja ainakaan talviaikaan se ei tarjonnut muuta kuin upean vaununäyttelyn kävijälleen.

Vaununäyttelyssä oli esillä toinen toistaan hienompia vaunuja sekä rekiä.
Linna on avoinna talvikuukausina päivittäin klo 10-16 ja sisäänpääsymaksu linnaan ja vaunu- sekä porsliinimuseoon on 12 € talviaikaan. Parhaiten paikalle pääsee raitiovaunulla 17.


Muitakin hienoja museoita olisi ollut tarjolla, mutta nyt me ohitimme ne. Deutsches Museum on koko Euroopan suurin teknologian ja tieteen museo, joka tarjoaa kävijöille monipuolisen valikoiman näyttelyitä tieteiden ja teknologian kehityksestä vuosien varrella.
Museon vaikuttavan oloinen rakennus sijaitsee pienen saaren alueella Isar joen varrella. BMW Museum olisi voinut olla käymisen arvoinen. Jätimme sen väliin koska juuri olimme vierailleet Mersu museossa, joten autokiintiö oli saavutettu.

Pakko sanoa, että vaikka Münchenissa on paljon katsottavaa ja koettavaa myös muina vuodenaikoina kuin kesällä, niin kyllä kaupungin kauneus ja moni-ilmeisyys pääsee parhaiten esille kesäkeleillä.
Ihana kaupunki, jota voi todella suositella.
Kotimatka

Mukava reilun viikon mittainen matka oli paketoitu ja edessä oli lento Rigan kautta kotiin.
Helpoiten ja halvimmin lentokentälle pääsee paikallisjunalla tai bussilla.
Taksikyydistä kannattaa varautua maksamaan melkoisesti,
jos sellaisen jostai syystä ottaa. Otimme myöhään iltapäivästä junan päärautatieasemalta Flughafen München (MUC) lentoasemalle, joka sijaitsee noin 40 minuutin päässä ydinkeskustasta.
Paikallisjunat S1 ja S8 kulkevat 10 minuutin välein lentokentän ja kaupungin väliä. Lentokenttä sijaitsee Zone M-6 alueella. Lippuja voi ostaa MVG-automaatista. Muista leimata lippu ennen junaan nousemista.
Kivana yllätyksenä lento oli heti kättelyssä myöhässä.
Pientä jännitystä toi tekstari, joka kertoi mahdollisesta uudelleen reitityksestä, koska jatkolentoon ei todennäköisesti ehdittäisi.
Onneksi lähes puolet Munchenistä Rigaan matkustavista oli matkalla Helsinkiin, joten olisi kait reititys tullut kalliiksi lentoyhtiölle, koska jatkolennon koneen lähtöaikaa oli siirretty 20 minuuttia eteenpäin.
No odotus sitten venyikin lisää, sillä myös toinen Air Balticin Helsinkiin matkustajia tuova ”syöttö lentokone” oli myöhässä.

Siinä sitten odottelimme näitä Helsinkiin matkaavia. Onneksi pääsimme yöksi kotiin vaikkakin reilun tunnin myöhässä.
Talven railireissua kirjoittaessa ajatukset ovat jo siirtyneet kevääseen ja mahdolliseen Tsekki-Slovakia-Unkari matkaan. Kuvioissa jo useamman vuoden pyörinyt Balkanin kiertomatka jää vielä odottelemaan vuoroaan.
1 Comment
Kauniita ristikkotaloja näyttää olevan Nürnbergissäkin. Ja kaupungintalon alla olevien kellariholvien vankilat olisi kiintoisaan päästä näkemään. Myös nuo kaupungin kellarit kuulostavat todella kiinnostavilta. Huh, vrsin hyiseltä kuulostaa Münchenin sää. Itse en ole siellä käynyt kuin kesällä, mutta siihen aikaan kaupunki oli kyllä oikein miellyttävä.