Kolmas päivä autoillen eteläinen Islanti: Jökulsàrlónin jäätikkölaguuni, Diamond Beach, Eldhraun ja Reynisfjaran
Neljäs päivä autoillen: Golden Circle ja Blue Lagoon
Edessä oli osittain tämän matkan pisin ja tylsin tienpätkä, jolla ei ennen Vantnajökulin jäätikköä ollut juuri mitään muuta katsottavaa kuin erilaisia vuoria.
Muutamassa paikassa pysähdyimme jaloittelemaan ja ottamaan ihan vaan maisemakuvia. Onneksi päivä oli aurinkoinen ja vähätuulinen. Lämpötilakin lähenteli +14 astetta.
Noin 50 kilometriä ennen Jökulsàrlónin jäätikköjärveä rupesi näkymään Vatnajökulin jäätikkö.
Alaspäin puskeva jäätikkö näytti siltä kuin se valuisi kohti.
Näköharhana se tuntui monessa kohtaa olevan myös aivan maan tasalla.
Vatnajökullin alla vuonna 1996 sattunut raju tulivuoren purkaus sulatti suuren jäätikköalueen, ja vesivirta vei mukanaan runsaasti jäätä ja maamassoja sekä siirsi jäätikön lähemmäksi merta ja tietä.
300 kilometrin ja noin neljän tunnin istumisen jälkeen saavuimme Jökulsàrlónin jäätikköjärvelle. Kello oli jo kääntynyt päivän puolelle.
Jökulsárlónin jäätikköjärvellä risteilee pieniä veneitä, jotka kuljettavat turisteja maksullisilla kierroksilla jäälauttojen väleissä.
Meille riitti järven ja jäälauttojen ihailu ranta-alueelta.
Upeat valkoiset jäätiköstä irronneet jäälohkareet kelluivat sinisellä järvellä eri kokoisina ja muotoisina.
Jäälauttojen välistä nousi pintaan aina silloin tällöin hylkeitä.
Paikalla oli melkoinen markkinatunnelma, kun tuhannet matkalaiset pyörivät alueella ja sen melko vaatimattomissa palveluissa.
Paikka onkin ilmeisen suosittu, koska rannan puolelle oli juurikin rakenteilla uudet maksulliset parkkialueet.
Järvestä johtaa joki tien toisella puolella olevalle Atlannin rannalle, miksi osa jäätiköstä irronneista jäälautoista ajautuu sinne.
Aikansa pyörittyään murtovedessä jäälautat huuhtoutuivat rannalle.
Mustaa laavahiekkaa vasten ne loistavat kirkkaina ja lasisina, muistuttaen timantteja.
Siksi rantaa kutsutaankin Diamond beachiksi.
Jökulsàrlónin jäätikkölaguunilta noin parikymmenen kilometrin päässä Fjallsjökullin jäätikköalueella on mahdollisuus osallistua jäätikkökierrokselle. Tällä aikataululla ei olisi ollut mahdollisuutta lähteä kiipeämään piikkikengillä jäätikölle, joten meille riitti kuvaaminen kauempaa ja ajatus liukastelusta taas muutamien kuukausien kuluttua ihan kotikonnuilla, joten väliin jäi.
Seuraavat reilu sata kilometriä olivat myös melko puuduttavia.
Tylsiä pitkiä mustia laavakenttiä, joista nousi punertavaa savua.
Onneksi loppumatkalla ennen seuraavaa majapaikkaa olikin sitten enemmän nähtävää, joten matkanteko sujui loppumatkan hieman miellyttävämmin. Islannin Kehätie on paikoin melko kapea, mutta sen kunto on ihan hyvä. Länsipuoli saaresta oli selvästi liikennöidympi, koska sillä puolella oli isompia kaupunkeja. Itäpuoli oli todella harvaanasuttua ja sillat olivat monesti yksikaistaisia, joten vastaantulevia piti varoa.
Pitkin itäistä ja eteläistä rannikkoa oli hauskoja eri kokoisia oransseja majakoita.
Leiriytyminen levähdyspaikoille ja monien nähtävyyksien lähellä oli kielletty, mutta leirintä- ja telttailualueita oli siellä täällä.
Reitin varrella oli myös mitä ihmeellisimmissä paikoissa yöpymismökkejä ja majataloja, joten yöpaikkoja saarelta kyllä löytyy. Kauppoja ja huoltoasemia sitten olikin todella vähän, joten tankki ja ruokavarastot kannattaakin täyttää aina kun se on mahdollista. Samoin kannattaa pysähtyä ruokapaikkaan, jos sellainen eteen ilmaantuu. Kauppoja oli vain isoimmissa paikoissa, kaupungeiksi noita kaikkia tuskin voi kutsua.
Vastaan tuli mitä kummallisempia retkeilyautoja. Oli perinteisiä matkailuautoja, pieniä autoja, joiden katon päälle avautui teltta, oli kevytversioita asuntoautoista ja valtavia off road korotettuja kulkupelejä. Oli perässä vedettäviä telttavaunuja ja armejan kuljetusvaunuja muistuttavia monstereita.
Jatkoimme matkaa ja seuraavaksi eteen tulikin jättiläismäinen Eldhraun laava-aukio, jossa sammaloituneet laavakivet muodostivat erikoisen alueen.
Laavakenttä syntyi massiivisessa tulivuorenpurkauk-sessa 1700-luvun loppupuolella ja nyt vuosisatojen varrella kaunis vaalea sammal on peittänyt alueen alleen. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämäkin paikka oli kaunis ja tunteita herättävä.
Hieman Vikiin kaupungin jälkeen eteen putkahtaa Reynisfjara, joka on yksi Islannin tunnetuimpia nähtävyyksiä.
Musta laavaranta on erikoinen.
1991 National Geographic äänesti Reynisfjaran yhdeksi maailman 10 suosituimmasta ei trooppisesta rannasta. Vaikka Islannin eteläisellä alueella on mustia hiekkarantoja, on Reynisfjara kiistatta ykkönen. Rantaa on käytetty mm. Game of Thronesin kuvauspaikkana. Islannissa on myös monia muita paikkoja, joita on käytetty kuvauspaikkoina historiallisissa ja scifi elokuvissa. Ei ollenkaan ihme, sillä maisemia on maassa joka lähtöön. On vehreää vihreyttä, jyrkkiä seinämiä, isoja kivenlohkareita, luonnonvoimien halkomia valtavia halkeamia, upeita laava-alueita, höyryävää maata ja kuumia lähteitä sekä jäätikköä. Maisemat vaihtuivat hetkessä ja niitä on vaikea kuvailla, ne täytyy itse kokea.
Reynisfjaran rannalla riittää nähtävyyksiä kuvattavaksi.
Reynisfjaran rantakalliot olivat huikea nähtävyys.
Kalliot ovat 340 metriä korkeita, ja ne syntyivät tulivuorenpurkauksen seurauksena toiseksi viimeisellä jääkaudella.
Rannalta kallioita katsellessa mieleen tulee mielikuva Sibelius monumentista, ihan oikeasti.
Pylväsmäiset basalttisuonet ovat kerrassaan upeita.
Korkeat kivipaasit tai oikeastaan koko seinämä oli kansoitettu selfien ottajilla.
Kiipeäjiä ja kuvaajia riitti, sillä rannalle kävi tasainen ihmisvirta ja tasainen autoletka poistui sieltä.
Rannan luola, jonka katto oli kuin mestariveistäjän taideteos oli upea.
Mieleen tuli myös dinosauruksen suomuinen panssarikilpi.
Hieman joutui odottamaan, että pääsi tämän luonnon taideteoksen kuvaamaan.
Joku nerokas tankotanssiharrastaja oli keksinyt raahata keskelle luolaa tankonsa, kuoriutui siinä sitten bikineihin ja aloitti kaverinsa kanssa omien kehittyvien taitojensa esittelyvideon kuvaussession.
Kun rannan muut kohteet oli kuvattu, oli pakko käydä sanomassa tankotanssivaloittajalle, että halu olisi muillakin kuvata luolaa ja mieluummin ilman tankoa ja tankotanssijaa. Ilmeisesti 40 minuuttia videota ja omia kuvaotoksia riitti heille, koska kiltisti siirsivät kamansa syrjään. No hetkessä luolaa olikin sitten kuvaamassa kasapäin muitakin turisteja.
Hieman kauempana merestä törröttävät Reynisdrangarin kalliot ovat myös hienot.
Paikallisen kansantarun mukaan suuret basalttipylväät olivat aikoinaan peikkoja, jotka yrittivät vetää laivoja mereltä rannalle.
Peikot eivät pitäneen päivänsäteistä ja menivät ulos vain hämärän aikaan.
Kerran he lähtivät ulos liian myöhään ja aamunkoitto pääsi yllättämään heidät sekä muuttamaan peikot kiinteäksi kiveksi.
Kallioista pitäisi siis löytää kolmimastoinen laiva ja kaksi peikon hahmoa. Ei ihan onnistunut meikäläiseltä.
Rannalta on nähtävissä upea Dyrhólaeyn saari, jonka kalliossa on aukko.
Aukko on niin suuri, että veneet voivat purjehtia siitä läpi.
Dyrhólaeyn saarelle pääsee myös autolla, mutta me tyydyimme nyt vain ottamaan kuvat siitä vastarannalta.
Reynisfjaran rannalla olevia varoitetaan sen vaaroista, sillä Pohjois-Atlanti tuo voimakkaita rannikkoaaltoja, jotka voivat yhtäkkiä ilmaantua pienempien aaltojen joukkona.
Aallot voivat nousta hyvin nopeasti juuri ennen kuin ne osuvat rantaan ja vetäistä varomattomat liian lähellä vesirajaa olevat turistit jääkylmään veteen.
Aaltojen voimakkuus johtuu siitä, että merenpohja syvenee nopeasti poispäin rannikosta. Lisäksi merivirrat ovat erittäin voimakkaita ja lisäävät vaaraa.
Ennen seuraavaa majapaikkaa kävimme vielä kuvaamassa Skogafossin ja Seljalandsfossin upeat vesiputoukset, jotka kummatkin sijaitsevat aivan Kehätien vieressä.
Skogafossin putouksen pudotus on 60 metriä ja leveys noin 25 metriä.
Putouksen kuohusta syntyvä vesihöyry kastelee katsojat jo kaukaa.
Moni olikin aivan märkä, kun meni liian lähelle putousta.
Ylhäällä kalliolla, putouksen sivulla on näköalatasanne, josta voi myös ihailla putousta. Skogafossin alueella on suosittu retkeilyalue, jossa oli ravintola, kahvila ja hyvä mahdollisuus biotaukoon.
Aivan lähellä Skogafossia on Seljalandsfossin putous.
Vesiputouksen taakse on eroosion seurauksena syntynyt luola ja niinpä putouksen taakse voi kävellä.
Vesihöyry kastelee myös tämän putouksen vierailijat, jos menee liian lähelle sitä. Putouksen parkkialueelta on tasainen kävelyreitti putoukselle.
Vielä reilu kaksikymmentä kilometriä ja sitten olimmekin jo perillä. Olimme varanneet hotellin Hvolsvöllurista. Matkaa oli taitettu koko päivä ja auton mittariin oli kertynyt reilut kuusisataa kilometriä. Nyt hieman jaloittelua, illallinen hotellin ravintolassa, kuuma suihku ja unta kuulaan. Aamulla aikaisin olisi tarkoitus jatkaa matkaa. Edessä olisi tämän tourneen toiseksi viimeinen päivä.
Neljäs päivä autoillen: Golden Circle ja Blue Lagoon
Islannissa järjestetään lukuisia Golden Circle kierroksia, joten helpoin tapa lyhyellä vierailulla on kokea upeat luontokohteet osallistumalla järjestetylle kiertoajelulle.
Golden Circleä kutsutaan myös Islannin kierrokseksi ja maan nähtävyyksiksi minikoossa. Tähän kohtaan ilmaisen vastalauseen. Kyllä maa näyttäytyy, niin erilaiselta ja monimuotoiselta, kun sen kiertää kokonaan. Paljon jää näkemättä ja kokematta, jos vain tyytyy Golden Circlen alueen nähtävyyksiin.
Kultainen kierros on Islannin suosituin luontomatkailureitti ja erityisesti kesäkaudella kannattaa varautua siihen, että kohteissa voi olla runsain määrin väkeä.
Noin 250 kilometrin mittainen reitti lähtee Reykjavikista, ja sen varrelle sijoittuvat UNESCOn maailmanperintökohteiden joukkoon lukeutuva Þingvellirin kansallispuisto, Geysirin geoterminen alue ja Gullfossin näyttävä vesiputous.
Useimmat palaavat takaisin Reykjavikiin etelän kautta, jolloin reitin varrelle sijoittuu myös kraaterijärvi Kerið. Me tulimme nyt toisesta suunnasta ja aloitimme kierroksen vastapäivään.
Ensimmäisenä ohitimme Selfossin kaupungin, joka on Etelä-Islannin kaupan, maatalouden, puutarhatalouden ja pienteollisuuden keskus. Kaupungissa ei ollut juuri mitään erikoista, joten suoraan seuraavaan kohteeseen.
Keriðin 55 metriä syvä vulkaaninen kraatterijärvi maalittui ensimmäiseksi pysähdyspaikaksi.
Keriðin muodostumisesta ei olla täysin varmoja, mutta tiedemiehet ovat esittäneet oletuksia, että paikalla sijainnut tulivuori romahti aikanaan omaan tyhjentyneeseen magmakammioonsa, ja myöhempien vuosisatojen aikana se sitten täyttyi vedellä. Keridin kraaterin turkoosin värinen vesi oli lumoava. Autolla pääsee aivan sammuneen tulivuoren kraaterin lähelle.
Vaikkei paikassa ole muuta kuin kraaterin turkoosi vesi, riitti se juuri tässä kohtaa oikein hyvin, varsinkin kun tuo edellisen Kraflan tulivuoren kraateria ei edes näkynyt paksun sumun ja vesisateen takia. Paikkaan oli 450 Kr sisäänpääsymaksu.
Kultaiseen kierrokseen sisältyy Secret Lagoonin kuumat lähteet.
Kävimme kurkkaamassa ja kuvaamassa Secret Lagoonin kuumat lähteet, jotka eivät tätä nykyä enää ole kovin salaisia.
Autoja oli parkkipaikalla heti aamusta pilvin pimein.
Secret Lagooon on virallisesti Islannin vanhin uima-allas. Vanhat rakennukset ja ympäröivistä kiehuvista lähteistä nouseva höyry luovat Secret Lagoooniin mystisen alkeellisen tunnelman. Paikka oli pitkään unohduksissa, kunnes se uudistettiin ja avattiin jälleen yleisölle. Vanhat rakennukset säilytettiin tunnelmanluojina. Hmm, kannattikohan?
Altaan ympäristöön on rakennettu polkuja, joita pitkin voi käydä tutkimassa geotermisesti kiehuvia kuumia lähteitä ja pientä geysiriä.
Talvisin Secret Lagooon on suosittu myös revontulien katselupaikkana.
Paikka on avoinna klo 10-20. Sisäänpääsymaksu on 3300 Kr. Paikka on sen verran pieni, että aivan hirvitti, miten sinne mahtuu kaikki sisään pyrkivät kylpijät. No, ehkä sillipurkissa olotila on kokemisen arvoinen.
Suuntana oli Haukadalurin alue ja siellä olevat geysirit, jotka ihan selvästi ovat maan yksi tärkeimmistä nähtävyyksistä.
Alueella on upea turistikeskus hotelleineen ja hienoine kauppoineen ja ravintoloineen.
Aikoinaan aktiivisen säännöllisesti purkautunut kuuma suihkulähde on niin merkittävä, että sana ”geysir” otettiin kansainväliseksi käsitteeksi kuvaamaan maaperästä purkautuvia kuumia suihkuja.
Paikan päälähde iso geysir on nykyään väsynyt vanhus, joka on luovuttanut paikkansa ihailun ja kuvaamisen kohteena suosiolla vieressä sijaitsevalle Strokkur lähteelle. Vaikka päälähdettä mainostetaankin, niin älä jää odottelemaan sen purkautumista. Siihen voi nimittäin kulua tovi. Viimeksi se on purkaantunut vuonna 2016.
Strokkur purkautuu 5-10 minuutin välein turistien iloksi.
Näyttävä purkaus tykittää vesipatsaan 20 metrin korkeuteen.
Lähestyvän purkauksen saattoi ennustaa, sillä ensin Geysirin vesikuoppa pulppusi kiihkeästi, jonka jälkeen se rupesi tekemään imuliikettä.
Hetkeä ennen purkautumista vesikupla suureni pallomaiseksi, kunnes se räjähti taivaalle korkeaksi vesipatsaaksi, leijaillakseen lopulta höyrynä taivaan tuuliin.
Kymmenessä sekunnissa tapahtuma oli ohi ja geysir hiljeni.
Alueella on hyvin merkityt kävelypolut, joilta pääsee turvallisesti ihailemaan geotermisiä ilmiöitä.
Geysirejen lisäksi paikassa on useita kuumia lähteitä ja pulppuavia muta-altaita.
Kun paikka oli nähty, niin auto matkaan ja suunnaksi melko lähellä oleva Gullfossin upea vesiputous. Putous sijaitsee aivan tienvieressä ja siellä on hyvät parkkipaikat. Alueella on myös ravintola ja wc-tilat sekä matkamuistomyymälä.
Gullfoss on Islannin tunnetuin vesiputous, varmaankin siksi, että se sijaitsee Golden Circlellä, jossa suuriosa Islannissa vierailevista käy.
Gullfoss muodostuu kahdesta pudotuksesta, joista ensimmäinen on noin 11 metriä ja toinen 21 metriä.
Muhkeimmillaan vesiputous on kesäkaudella. Gullfossia pääsee katselemaan lähietäisyydeltä kulkemalla sen reunalle rakennettua polkua pitkin. Aivan putouksen lähellä voi olla varma kastumisesta, joten ihailimmekin mieluusti putousta hieman kauempaa, saaden silti vesihöyrystä sivuosumia.
Auton nokka ympäri ja takaisin samaa reittiä, kohti Þingvellirä, paikkaa, jossa mannerlaatat siirtyvät kauemmaksi toisistaan, eroten kokonaan jonain päivänä. Euraasian ja Pohjois-Amerikan mannerlaattojen erkanemainen toisistaan on muovannut maastoa ja maan vajoaminen jatkuu koko ajan.
Islannin tunnetuin historiallinen kohde on Þingvellir, jossa perustettiin maailman vanhin, edelleen toiminnassa oleva parlamentti Islannin Althingi.
900-luvulta alkaen islantilaiset päättivät vaeltaa sinne kerran vuodessa päättämään maan asioista.
Samaisessa paikassa julistettiin Islannin ensimmäinen itsenäisyys sekä Islannin uudelleen itsenäistyminen Englannin miehityksen alta vuonna 1944. Merkittävällä paikalla kohtaavat mannerlaatat tekevät paikasta erikoisen.
Þingvellirin kansallispuisto on luontomatkailijan unelma, koska sieltä löytyy vaellusreittejä, erikoisia maisemia, vesiputouksia ja kristallinkirkas snorklauspaikka.
Alueella oleva Þingvallavatn onkin Islannin suurin luonnonjärvi.
Paikan vierailijakeskuksessa pääsee tutustumaan lähemmin puiston luontoon ja kävijöillä on mahdollisuus osallistua ilmaiselle kierrokselle puistonvartijan opastuksella.
Vuonna 2004 kansallispuisto lisättiin UNESCOn maailmanperintökohteisiin.
Golden Circle ja koko matka oli melkein paketoitu ja oli aika kääntää auto kohti lentokenttää.
Illalla oli tarkoitus palauttaa auto kentälle ja nukkua hyvin yö lentokenttähotelissa. Päivää oli kuitenkin vielä sen verran jäljellä, että päätimme pyörähtää vielä muutamassa paikassa ennen Blue Lagooonissa käyntiä.
Koukkasimme tielle 42 ja pysähdyimme Seltún Geothermalisella alueella, jossa höyrysi ja pulppusi.
Lisäksi pysähdyimme ikuistamaan Gígvatnsvatnin vihreän järven, jonka väri on peräisin rikkiyhdisteistä.
Järvi on 6000 vuotta vanha räjähdyskraateri.
Pieni Krýsuvíkurkirkja seisoi yksinäisenä vain lampaat seuranaan.
Kirkko on esimerkki yksinkertaisesta maalaiskirkosta 1800-luvun jälkipuoliskolta.
Seurakuntakirkona se toimi noin vuoteen 1910 saakka, jonka jälkeen sitä käytettiin asuinpaikkana, kunnes se taas muutettiin kirkoksi. Hafnarfjörðurin kaupunki luovutti rakennuksen Kansallismuseolle säilytettäväksi. Nyt paikka toimii museona.
Matkalla kentälle ajoimme vielä reitin, jossa oli melko tuore vulcano esiintymä. Islannin Fagradalsfjall tulivuori heräsi 6000 vuoden unesta, kun se purkautui vuonna 2021 ja uudelleen vuonna 2022. Jos vaeltaa 7 km patikointimatkan pääsee näkemään melko tuoreita laavaesiintymiä. Tällä hetkellä tulivuori on passiivinen.
427 tieltä koukkasimme tielle 43, jossa sijaitsee Blue Lagooon eli Sininen Laguuni. Se on varmasti yksi Islannin suosituimmista käyntikohteista. Paikka sijaitsee lähellä lentokenttää. Mustien laavakivien keskellä vaaleansinisenä hehkuva, lämmin maitomainen vesi ja ensiluokkaiset puitteet tekevät Blue Lagooonin kylpylävierailusta mieleenpainuvan.
Liput kylpylään täytyy ostaa etukäteen.
Kaksi viikkoa ennen matkaamme oli jo lähes kaikki päiväajankohdat loppuunmyyty.
Myöhäisestä iltapäivästä ja illasta sekä aikaisessa aamussa oli vielä vapaita allasslotteja. Hinta on myös melkoinen, sillä kylpijältä pulitetaan reilun 100 € sisäänpääsymaksu kellonajasta riippuen. Kylpijöiden määrässä ei silti näkynyt paikan melko suolainen sisäänpääsymaksu.
Mutanaamion ja yhden juoman kuuluminen hintaan ei onnistunut perustelemaan posketonta karvan alle 15000 Kr hintaa. Voipi olla, että syksyllä ja talvella hinta on halvempi, mutta kesäaikaan ainakin tästä elämyksestä joutuu todentotta maksamaan. Blue Lagoonissa on spa sekä ravintoloita, joten siellä voi hyvin lillua terveysvedessä monta tuntia ja ottaa mitä erilaisempia hoitopaketteja osaksi kokemusta.
Lounaisnurkasta Islantia löytyy myös paljon katsottavaa, mutta alueen liikenne oli huomattavasti rauhallisempi kuin muut turismialueet. Ilmeisesti ihmiset suuntaavat vain maan ns. päänähtävyysalueille.
Ilma oli taas muuttumassa, tuuli viuhui tuhannen kovaa ja välillä tuntui siltä, että pikkuinen Mazda lähtee lentoon. Sitkeästi puskimme kilometrejä eteenpäin. Auton tankki täyteen ja kohti lentokentän auton palautuspaikkaa.
Kohti kotia
Islannin viiden päivän mittainen vierailu oli päättymässä. Auto palautettiin sovitusti ja nyt oli hyvä hetki käydä syömässä lentokenttähotelissa ja painua pehkuihin. Päivä ajokilometreineen oli taas ollut melkoinen.
Ennen nukkumaanmenoa hotellin ikkunasta oli kiva seurata hetki KEF-lentokentän autonvuokraustou-hua, joka on hiottu viimeisen päälle.
Autoja haettiin ja tuotiin jatkuvana virtana.
Autovuokraus on ilmeisen kannattava busines näillä hoodeilla sillä alue oli pelkkää ”autoa”. Toisaalta, jos maan eri paikkoja haluaa kiertää ei oikein muuta vaihtoehtoa ole, kuin vuokrata auto tai osallistua valmiille kiertomatkoille.
Mitä viiden päivän matkasta jäi yöunille uusintana katsottavaksi? – vaikka mitä!
Islanti on äärimmäisyyksien maa, jossa kontrastit lisäävät paikkojen kauneutta ja ainutlaatuisuutta. Taustalla nousevat vuoret, jäätiköt, höyryävät lähteet, laavakentät ja islannin hevoset sekä lampaat luovat ainutlaatuisen näkökokemuksen.
Säännöllisen epäsäännölliset tulivuorenpurkaukset ja mannerlaattojen liikehdintä ovat tehneet saaren luonnosta karua ja jylhää, mikä tekee pysyvän vaikutuksen matkailijaan. Monipuolinen Islanti onkin sekä valokuvaajan että patikoijien unelmakohde.
Islannissa sää on äärimmäisen altis nopeille muutoksille, joten onkin hyvä varautua sateen- ja tuulenkestäviin vaatteisiin. Pipo ja hanskat kannattaa myös ottaa mukaan.
Nytkin heinäkuussa päivälämpötila nousi juuri ja juuri + 14 asteeseen. Useimpina päivinä se jäi pyörimään + 10 asteeseen, jota siivitti pirun moisen kylmä tuuli, mikä sai lämpötilan tuntumaan vieläkin kylmemmältä. Usein matkoilla on harmittanut huono ilma, mutta joissakin käymissämme paikoissa se myös lisäsi paikkojen dramaattisuutta ja luonnetta.
Meillä kävi tuuri ilmojen suhteen. Kaksi päivää pilvistä, vain yksi päivä kunnon rankkasadetta ja sumua ja sitten kruununa yksi aurinkoinen päivä ja kiertomatkan päätteeksi puolipilvinen, iltapäivää kohden pilvistynyt sää. Mainita kuitenkin täytyy, että vaikka aurinko oli toivottu valoilmiö, ei se kylmästä tuulesta johtuen tuntunut erityisesti lämmittävän.
Olin usein ihmetellyt kuinka Islannin kävijät kuvaavat kokemustaan, että ”se on sanoin kuvaamaton ja se täytyy itse kokea”.
Nyt ymmärrän sen, sillä välillä jopa scifimaiset maisemat ja maaginen tunnelma ovat ainakin meikäläisen sieluun kaivautuneet ja syvälle ovatkin.
Jos nyt sitten matkaa on tässä hehkuteltu, niin mainita totuuden nimissä täytyy se, että Islanti on pirun kallis maa. Hotellin hinnat kiitävät ainakin heinäkuussa omalla kylpyhuoneella ja wc:llä kakkosella alkavaan hintaan, bensa on suhteellisen kallista, ruosta puhumattakaan. Auton vuokrahintakin nousi viikon sisällä parisataa, joten emme siis vaihtaneet isompaan autoon vaan tyydyimme ennalta varattuun pieneen Mazdaan, jonka vaihdelaatikko taisi vedellä viimeisiään.
Sisäänpääsyhinnat kylpylöihin ja lämminvesialtaisiin olivat aika kovia, ollakseen niin, että lämmin vesi on maassa ilmaista.
Myös yksittäisten nähtävyyksien melko korkeat hinnat mietityttivät.
Tässä kohtaa voi kuitenkin todeta, että monet nähtävyyspaikat olivat ilmaisia, mikä oli tosi hienoa. Ironista, mutta totta, lentomatka taisi olla se halvin osuus tällä reissulla.
Lentokentällä saimme kokea myös hieman isomman maanjäristyksen, joka tuntui ja näkyi.
Ravintolan roikkuvat lamput heiluivat vielä pitkään järistyksen jälkeen.
Kukaan ei ollut moksissakaan, mutta kotona tsekkasin, että 4,5 M suuruinen maanjäristys se oli minkä ravisutti mannerlaattoja.
Islanti sijaitsee seismisesti aktiivisella alueella, jossa pienet maanjäristykset ovat yleisiä. Normaali viikkona niitä on noin 500. Nyt järistysten voimakkuus ja määrä oli lisääntynyt ja kuulemma läheinen vuori oli viime viikkojen aikana noussut 2 cm. Alueen lisääntyneen aktiivisuuden oletettiin enteilevän tulivuorenpurkausta. Vajaa viikkohan siinä sitten meni kun Litla-Hrútin tulivuori lähellä lentokenttää ja Reykjavikkia purkautui.
Onneksi ehdittiin alta pois.
Valkoiset siivet kohti Helsinkiä ja suunnittelemaan seuraavaa reissua.
Helsinkiä lähestyttäessä ajatuksiin hiipi, että kunpa tuo itäisen Euroopan tilanne selkenisi, että niin kauan listalla ollut, Balkanille jo kauan sitten suunniteltu matka pääsisi toteutukseen. Sitä siis odottelemaan!
No Comments