Matkailua maailmalla

Etelä-Italia ja Sisilia osa 3: Catania ja Ciracusa

Rooma – Vatikaani – Palermo – Cefalù – Catania – Ciracusa – Taormina – Messina – Reggio Calabria – Taranto – Lecce – Bari – Alberobello – Caserta – Pompej – Napoli

 

Catania 

Saavuimme Palermosta Cataniaan junalla. Junamatkan olisi pitänyt kestää lähes 5 tuntia junan vaihdolla Messinassa, mutta eihän tämäkään siirtymä mennyt kuin Strömsössä. Juna oli myöhässä, miksi missasimme vaihdon.

Seuraavalla hitaammalla junalla Cataniaan ja taas oltiin pari tuntia myöhässä suunnitellusta aikataulusta. Hintaa junalipulle tuli alle 20 €. Nälkä kurni vatsaa ja pari aktiivituntia katosi reissaajan aikataulusta, mikä ketutti erityisesti.

Sisiliassa aikataulujen pitävyyteen ei voi luottaa. Niin junat kuin bussitkin kulkivat noin aikatauluilla, omaa tahtiaan.

Catanian juna-asema sijaitsee noin kilometrin päässä Vanhasta kaupungista.

Juna-aseman edessä on linja-autoasema ja siitä on lyhyt siirtymä metroasemalle.

Kertalippu julkisiin liikennevälineisiin maksaa euron ja ne ovat voimassa leimauksesta seuraavat 90 minuuttia.

Yllättävää oli, että Catanian juna-asemalla tarkastettiin kahteen eri kertaan kaikilta asemalaiturilla olleilta henkilöllisyys. Miksiköhän?

Sisilian rataliikenteessä muut paitsi mantereelle menevät junat ovat Regional mallisia paikallisjunia.

Osa on aika vanhaakin kalustoa, jota ollaan uusimassa vuoteen 2024 mennessä sähkökäyttöisiin uusiin juniin. Meille sattui hyvä säkä, sillä reiteillämme oli käytössä uudemmat junat.

Koska aikataulut eivät taaskaan pitäneet ja alkoi tulla ilta, päätimme kipaista kaupan kautta ja syödä jo perinteeksi käyneen hotelli-illallisen.

Parvekkeelta olikin kiva seurata töistä palaavia catanialaisia sekä ihailla Catanian maisemaa hallitseva Etnaa.

Etna on Euroopan korkein aktiivinen tulivuori.

Sitä kutsutaan ”Mammaksi”, joka kuvaa kaupunkilaisten kunnioitusta edelleenkin toimivaan tulivuoreen.

Reiluun kolmeen kilometriin kohoava Etna tupruttaa koko ajan hienoista savua.

Monelle retki Etnalle on Sisilian huippukohta, meille ei.

Olemme käyneet useilla tulivuorilla, eivätkä ne kovin kummoisia ole olleet.

Käymättä siis jäi retki Etnalle.

Lähes jokaisesta Sisilian kaupungista myydään retkiä Etnalle. Toki sinne voi myös mennä omin päin. Ensin noustaan liki kolmeen kilometriin köysiradalla sekä minibussin kyydillä, jonka jälkeen huipulla voi patikoiden kiertää opastetuilla reiteillä.  Aivan joka paikkaan ei pääse ilman opasta, joten ostettu retki on hyvä vaihtoehto.

Tulivuori Etnan kainalossa sijaitseva Catania oli hyvä pysähdyspaikka ja useamman päivän tukikohta, josta sitten teimmekin päivävierailut läheisiin kaupunkeihin Taoraminaan ja Syrakusaan.

Etnan ison ja tuhoisan maanjäristyksen ja tulivuorenpurkauksen jälkeen Catanian kaupunki rakennettiin uudelleen upeaan barokkityyliin.

Etnan aiheuttaman tuhon historia näkyy monessa paikassa kaupungilla.

Centro Storicossa voi nähdä osia laavakerroksen alle jääneestä kaupungista, joka on UNESCOn maailmanperintökohde.

Tämäkin kaupunki oli tosi rähjäinen ja likainen.

Kaikki mikä haluttiin kotoa pois jäi oven viereen tai ainakin seuraavaan kadunkulmaan.

Varsinaisia pummeja näkyi vähän turistialueella, mutta hieman kauempana vaisto kehotti tarttumaan laukkuun hieman tiukemmin. Cataniassa oli myös paljon kaikenlaisia kaupustelijoita.

Aamu kannattaa aloittaa aikaisin La Pescherian kalatorilta, joka on avoinna maanantaista lauantaihin klo 7-14.

Jo aamusta torilla kävi kuhina ja kalatiskit tyhjenevät silmien edessä.

Villi veikkaus, että jos torille menee vasta päivällä voipi olla, että myytävää ei enää ole.

Sen uskallan kuitenkin arvata, että haju lämpimässä ilmassa on tiivistynyt aamuisesta. Myytävänä oli kaikenlaisia mereneläviä, joita Tyrrhenan- ja Joonianmeret tarjoavat kalastajille.

Viereisellä torilla myydään myös tuoreita vihanneksia, oliiveja, juustoa, hedelmiä, lihaa ja alkoholijuomia.

Mainio paikka vierailla ja seurata paikallisten ihmisten toimia sekä ihmetellä  mitä erikoisempia kuljetusvälineitä ja torikojuviritelmiä.

Toinen mainio tori on Piazza Carlo Albertolla.

Hieman huolestuneena katselin + 35 asteessa roikkuvia lihoja.

No jos tuossa lämmössä ei kypsy, niin ainakin pehmennee…

Via dei Crociferin kadulla on lukuisia historiallisia rakennuksia.

Katu sijaitsee Rooman teatterin ja Giardini Bellinin puiston välissä.

Kadulla on neljä ulkoapäin upeaa kirkkoa sadan metrin sisällä. Melkoinen kirkkotiheys.

Cataniaa kutsutaan mustaksi kaupungiksi, koska monissa rakennuksissa on käytetty laavakiveä rakennusaineena.

Monessa paikassa oli nähtävissä myös hienojakoista tuhkaa, joka on kaupunkilaisten alituinen riesa.

Catanian pääaukio Piazza del Duomosta huomaa heti, missä turistit viihtyvät. Aukion terassit olivat täynnä auringosta, lämmöstä ja lomasta nauttivia turisteja.

Aukion päänähtävyys on vuonna 1736 luotu hymyilevä Fontana dell’Elefante suihkulähde, joka sisältää muinaisen egyptiläisen obeliskin.

Legendan mukaan obeliskilla on maagisia voimia, jotka auttavat hillitsemään Etna vuoren tulista luonnetta.

Piazza del Duomo on lähtöpaikka kaupunkikierroksille, jotka taittuvat helposti Hop on Hop off bussilla tai pyörillä kulkevalla turistijunalla. Tässä kaupungissa ei sähköpotkulautoja näkynyt, eikä hevoskyytejä.

Aukion reunalla seisova Cataninan katedraali – Basilica Cattedrale Sant’Agata on vaikuttava ilmestys.

Katedraali on omistettu kaupungin suojeluspyhimykselle Sant’Agatalle.

Se on perimätiedon mukaan rakennettu paikkaan, jossa Saint Agatha kuoli marttyyrikuoleman.

Katedraalin perimmäisenä roolina onkin suojella kaupunkia Etnan tuhoilta. Sisällä katedraalissa on nähtävissä vanhan roomalaisen kylpylän jäännöksiä, sillä katedraali on rakennettu sen päälle. Katedraali on kauniimpi ulkoa, kuin sisältä.

Kuuluisan klassisen säveltäjän Vincenzo Bellinin hauta sijaitsee katedraalissa.

Katedraalissa on mahdollista vierailla maanantaista lauantaihin klo 10.30–12 ja 16–17.30 kunnioittaen kuitenkin jumalanpalvelusten aikoja, jolloin vierailu on kielletty.

Katedraalissa on mahdollisuus osallistua 10 € maksavalle opastetuille kierroksille, jolloin pääsee kuninkaalliseen kappeliin, sakaristoon ja keskiaikaiseen saliin ja katedraalin kupoliin. Opastettujen kierrosten ajankohdat kannattaa tarkistaa netistä.

Bellinin nimeä kantavia paikkoja on useita Cataniassa.

Kiva paikka piipahtaa on Bellin nimeä kantavassa puistossa, jossa on hieno suihkulähde ja upeita kukkaistutuksia.

Siellä olevien puiden varjossa on hyvä istuskella hetki.

Puistossa järjestetään säännöllisesti konsertteja. Puutarhan ystävien kannatta vierailla myös vieressä olevassa Catanian yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa Orto Botanicassa.

Museo Civico Belliniano sijaitsee muusikon syntymäkodissa, 1700-luvun Gravina Cruylas palatsissa.

Syntymäpaikka on julistettu kansalliseksi muistomerkiksi.

Museo esittelee esineistöä säveltäjä Bellinin elinajalta ja sinne on vapaa pääsy.

Museo on avoinna maanantaista lauantaihin klo 9-19 ja sunnuntaisin klo 9-13. Samassa rakennuksessa on myös Museo Emilio Greco di Catania, jossa on esillä tämän kuuluisan kuvanveistäjän teoksia.

Ooppera Teatro Massimo Bellini rakennettiin 1800-luvulla ja nimettiin tietenkin oman kaupungin kuuluisan säveltäjän Bellinin mukaan.

Teatterin kattoon on maalattu kohtauksia Bellinin kuuluisimmista oopperoista, ja hänen patsas koristaa oopperatalon eteishallia.

Oopperavierailu on mahdollinen tiistaista lauantaihin klo 9, 10, 11 ja 12 . Me emme sisälle tällä kerralla menneet, sillä Palermon oopperatalon piti olla Sisilian hienoin, joten isoja odotuksia keskinkertaiseksi osoittautuneen Palermon oopperan jälkeen ei siis ollut.

Catania on täynnä kauniita kirkkoja, joita kannattaa käydä tutkimassa. Chiesa della Badia di Sant’Agata on rakennettu 1700-luvun alussa barokkityyliin. Se on yksi kaupungin vanhimmista kirkoista. Kirkko on melko vaatimaton sisältä, mutta sen kupolin terassilta on upeat näkymät ympäröivään alueeseen. Kiipeäminen torniin maksaa 5 €. Kirkko ja sen kattoterassit ovat avoinna maanantaista lauantaihin. Aikataulut kannattaa kuitenkin tarkistaa netistä, silä ne vaihtelevat päivittäin.

San Benedetton luostarikirkko on omistettu Pyhälle Benediktukselle.

Sitä pidetään yhtenä Catanian kauneimpana kirkkona.

Sen sisällä on upeat marmoriset enkeliportaat.

Sisäänkäynnin puisessa ovessa on paneelit, jotka kuvaavat Pyhän Benedictuksen tarinaa. Yhteislippu San Benedetton kirkkoon ja luostarimuseoon maksaa 6 €. Aukioloajat vaihtelevat ja kirkko onkin useana päivä kiinni. Aukioloajat kannattaakin tarkistaa etukäteen netistä.

Catania on hyvä paikka tutustua aitoon sisilialaiseen elämänmenoon. Toisaalta yliopistokaupunkina, runsas opiskelijajoukko takaa, että meno kaupungissa on nuorekasta ja rentoa.

Keskustan alueella on helppo kävellä paikasta toiseen, sillä Catanian keskusta on mukavan kompakti ja sen nähtävyydet ovat kävelymatkan etäisyydellä toisistaan.

Cataniassa on hyvä määrä takseja, ja näitä saa helposti Piazza del Duomo aukiolta ja rautatieaseman liepeiltä.

Niillä liikkuminen ei kuitenkaan ole kovin edullista. Lyhyt, lyhyempi tai tosi lyhyt matka maksaa aina vähintään parikymppiä, mittareita ei käyttänyt kukaan. Menetpä mihin tahansa, niin todennäköisesti maksat siitä liikaa.

Castello Ursino on rakennettu laavakivestä vuonna 1239.

Osaksi Sisilian kuningaskuntaa rakennettu puolustuslinna oli alun perin aivan sataman tuntumassa, mutta Etnasta purkautunut suuri laavavirta työnsi rantaviivaa ja nykyään linna sijaitsee kaukana rannasta, asuinalueen keskellä.

Linna on erinomaisessa kunnossa ja kaikki sen neljä alkuperäistä tornia ja seinää ovat edelleen vaurioitumattomia. Museo Civico sijaitsee osassa Castello Ursinoa. Se on toinen kaupungin merkittävistä museoista.

Museo on avoinna maanantaista sunnuntaihin klo 10-19. Museosta löytyy lukuisia erilaisia ​​näyttelyitä, kuten hellenistisiä ja roomalaisia ​​veistoksia, posliinia, keramiikkaa, mosaiikkeja, antiikin aseita ja muita Sisiliasta tehtyjä löytöjä, joita pääsee katsomaan 10 € sisäänpääsylipulla.

Jälleen yksi Roomalainen teatteri – Teatro Romano tai oikeammin sen rauniot.

Teatterin katsomo on tehty laavasta, kun taas esiintymislava ja orkesterialue on peitetty marmorilla.

Vieressä on pieni teatteri Odeon.

Kaupungissa on myös toinen erittäin huonossa kunnossa oleva Roomalainen amfiteatteri, joka oikeastaan on vain kasa kiviä.

Porta Garibaldin monumentaalinen portti on varsinainen katseenvangitsija ja yksi kaupungin tunnetuimmista maamerkeistä.

Tämä monumentaa- linen portti ja riemukaari rakennettiin kuninkaallisten häiden kunniaksi.

Kaupungin puoleinen puoli on yksinkertaisempi, mutta toisella puolella kahden siivekkään hahmon väliin on asetettu kello, joka symboloi kunniaa. Tämä portti on melko kaukana muista nähtävyyksistä.

Melko vaatimaton vain pari näyttelyhuonetta käsittävä Palazzo Biscarin palatsi on edelleen yksityisomistuk- sessa.

Palatsin julkisivu on yksi kaupungin upeimmista.

Sisäpihalla on suuri portaikko, ja palatsissa on upea ruokasali. Sali upeine barokkikattoineen toimiikin usein erilaisten gaalailtojen ja esitysten tapahtumapaikkana. Salien sisustus korosti Biscari perheen suuruutta ja rikkautta.

Palatsissa on myös pieni museo, jossa voi ihailla niitä keräilyesineitä, joita on lahjoitettu aikoinaan kaupungin museoon. Palatsiin tehdään rajoitettuja vierailukäyntejä ja niiden aikataulu kannattaakin tarkistaa netistä. Avoinna se on maanantaista perjantaihin klo 9.30 – 13 ja 16 – 19. Palatsi on avoinna myös lauantaisin klo 9.30 –13. Sisäänpääsy palatsiin maksaa 10 €.

Ja kun kerran mielipiteen saa antaa, niin ei hintansa väärtti käyntikohde monien muiden upeiden palatsien joukossa. Oikeastaan jopa surkea ja suuri pettymys.

Monastero dei Benedettini di San Nicolò l’Arenan benediktiiniläisluostari on melkoisen massiivinen rakennus ja se on yksi suurimmista benediktiiniläisluostareista Euroopassa. Luostari onkin UNESCOn maailmanperintökohde.

Luostarissa toimii nykyään yliopisto, mutta silti siihen pääsee tutustumaan. Luostaria on käytetty myös sotilaskasarmina, kouluna ja observatoriona 1800-luvulla. Luostari on rakennettu uudelleen pariinkin otteeseen, sillä Etnan purkaukset ja maanjäristykset ovat tuhonneet luostaria useamman kerran. Kunnostusten yhteydessä luostarin alta löytyi roomalaisajan kodin jäännökset, jotka on nähtävänä kellarikerroksessa. Luostarivierailu maksaa 10 € ja yhteislippu, joka oikeuttaa Hiippakunnan museoon ja Achillian kylpylään maksaa 15 €. Luostari on avoinna arkisin klo 9.30-16 ja viikonloppuna tunnin pidempään.

Luostarin kirkko Chiesa di San Nicoló l’Arena on rakennettu kreikkalaisen Akropoliksen paikalle ja useat alkuperäiset pilarit seisovat paikoillaan. Tämä ulkomuodoltaan hämmentävä kirkko on onneksi sisätiloiltaan miellyttävämpi ja mielenkiintoisempi.

Église Saint-François-d’Assise à l’Immaculée eli Pyhän Assissin kirkko tuhoutui vuoden 1693 maanjäristyksessä ja se rakennettiin uudelleen.

Kirkko sijaitsee paikalla, jonne fransiskaanien veljeskunta asettui 1200-luvulla.

Chiesa di San Giuliano kirkko on jälleen yksi upea kirkko Cataniassa. Vierailu kirkossa ja tornissa maksaa 4  € ja siihen sisältyy ladattava app, josta voi kuunnella opastusta kirkon historiasta ja sen sisätiloista. Kirkon torniin pääsee kiipeämään ja sieltä voikin ihailla ympäröivää kaupunkia lintuperspektiivistä. Kirkko on avoinna torstaista sunnuntaihin klo 10-12.45.

Näkemisen arvoinen on myös Pyhän Francesco Borgian kirkko eli Chiesa di San Francesco Borgia, joka on avoinna muina päivinä klo 9-19.00 ja sunnuntaina klo 9-13.

Chiesa di San Nicolo All’Arena kirkko on jäänyt pahasti kesken ja sekin on saanut kokea Etnan voiman useampaan kertaan.

Valtavassa kirkossa ei ole juuri mitään sisällä ja sinne ei kovin montaa minuuttia kannata uhrata.

Rotondan kylpylän jäännökset sijaitsevat Catanian kreikkalais-roomalaisessa arkeologisessa puistossa. Kylpylä on toiminut aikojen saatossa myös kirkkona, mistä sen seinillä on vielä jäljellä joitakin haalistuneita maalauksia. Rakennuksen sisätiloihin pääsee tutustumaan ainoaan etukäteen sovittuina ajankohtina. Puistossa sijaitsee myös keramiikka museo.

Catania on perheiden keskuudessa suosittu lomailukohde, joten tottahan lapsiperheet on huomioitu. Suuri Etnaland huvipuisto Etnan juurella houkuttelee kaikenikäisiä lomailijoita, paitsi meitä, jotka jätimme tämän hauskuuden väliin. Auttanut ei, vaikka alueella on laaja ostos- ja virkistysalue.

Vink vink:

Cannoli eli makealla ricotta juustolla täytetyt leivokset on ehdoton paikallinen jälkiruoka Cataniassa, kannattaa maistaa.

Tosin niitä myydään myös muualla Italiassa.

 

                                                                                                                                                                                                                                                                                                            

Siracusa eli Syracusa

Hyppäsimme aamusta aikaisin  junaan Catanian juna-asemalta ja suuntasimme päivävierailulle Syracusaan.

Junamatka kesti reilun tunnin ja hintaa edestakaiselle matkalle tuli alle 20 €.

Syracusan juna-asema sijaitsee lähellä satamaa, keskustan laidalla.

Antiikin Syracusa nousi koko Sisilian merkittävimmäksi kaupungiksi, mistä on edelleenkin jäljellä erilaisia jälkiä. Syracusassa on sekoitettuna niin italialaisia kuin kreikkalaisia vaikutteita sekä iso joukko kiehtovia tarinoita. Tuntuikin siltä, että mihin tahansa kaupungissa menikin, liittyi paikkaan aina jokin legenda.

Syracusa oli myös melko siisti ja rauhallisen oloinen kaupunki.

Ihmiset olivat ystävällisiä ja paikkoja sai kierrellä rauhassa ilman kerjäläisiä ja kaupustelijoita.

Paikasta toiseen kiertää parhaiten jalkaisin tai tuk tukin kyydissä, joka kylläkin veloittaa kyydistään melkoisesti.

Sähköpotkulautoja ei kaupungissa näkynyt. Syracusassakin on oma Hop on Hop off bussi, joka kiertää kaupungin tärkeimmät alueet. Pienille ja kapeille kujille, sillä ei kuitenkaan pääse.

Syracusan länsiosassa parin kilometrin päässä kaupungista sijaitseva arkeologinen puisto Parco Archeologico della Neapolis.

Se on epäilemättä yksi alueen tärkeimmistä nähtävyyksistä.

Tämän upean puistoalueen sisällä on useita antiikin raunioita ja paikkoja.

Kesäkuukausina puisto on avoinna joka päivä klo 8.30 – 18. Alue on aika laaja, joten sen kiertämiseen kannattaa varata useampi tunti. Juomista kannattaa varata mukaan, sillä puistoalueen sisällä ei ole oikein mitään palveluita. Puiston sisäänkäynnin yhteydessä on muutamia kahvilarakennuksia.

Paikalle pääsee näppärästi busseilla 1, 11, 21 ja 23. Lippu puistoon maksaa melkein 20 € ja hyvin merkittyä puistoreittiä on helppo seurata. Puistossa on mahdollisuus osallistua myös opastetuille kierroksille.

Kreikkalainen teatteri, Teatro Greco tunnetaan myös nimellä Syracusan teatterina.

Tämä muinainen amfiteatteri toimi legendaaristen näytelmien, kuten Aischylosin ja Sophokleksen esittämispaikkoina.

Kallioon louhittu katsomo tarjosi arvion mukaan paikkoja +/- 15 000 katsojalle. Se on yksi parhaiten säilyneistä teattereista Sisiliassa. Teatterissa pidetään edelleenkin esityksiä, joista jotakin valmisteltiin juuri vierailumme aikana.

Puistossa on toinenkin teatteri, Roomalainen amfiteatteri – Anfiteatro Romano.

Vanha aarre on hieman kasvanut umpeen kasvillisuudesta, eikä tämä ole yhtä hyvässä kunnossa kuin puiston Kreikkalainen teatteri.

Chiesa di San Nicolò ai Cordari eli Pyhän Nikolauksen kirkko Cordarille oli yksi ensimmäisistä Syrakusaan rakennetuista kirkoista.

Kirkon alapuolella on niin kutsuttu kivilouhokseen tehty Roomalainen allas, joka oli oikeastaan iso vesisäiliö, josta johdettiin vesi Roomalaiseen amfiteatterissa esitettyihin suurien vesitaisteluiden näytöksiin.

Puistossa on nähtävillä myös valtavan kokoinen Hieron II:n alttari Ara di Ierone, joka oli omistettu Zeus Eleutheriosille. Lähes 200 metriä pitkällä alttarilla uhrattiin valtiollisissa toimituksissa kerralla jopa 450 härkää tai pässiä. Alttarista on säilynyt lähinnä sen perustukset ja rampit.

Lisäksi puistossa on Latomia del Paradiso kivilouhos, jonka luolista tunnetuin on Dionysiuksen korva L’Orecchio di Dionisio.

Se on tunnettu poikkeuksellisesta kaiusta ja akustiikasta.

Luola louhittiin antiikin aikana kaupungin vesisäiliöksi.

Tarun mukaan tyranni Dionysius pystyi kuulemaan toisessa päässä pidettyjen vankien kuiskaamat asiat. Tarua vai totta, sillä nyt paikalla hyöri muitakin kuin me, joten kuiskimaan ei päästy.

Grotta dei Cordari eli Cordarin luola sijaitsee lähellä Dionysoksen korvaa.

Käsityöläiset työstivät vanhojen perinteiden mukaisesti kaikenlaisia ​​köysiä, joita paikan luonnollinen kosteus suosi.

Tämä perinne kuoli vain muutama vuosikymmen sitten.

Lähellä agrologista puistoa sijaitsee San Giovanni alle Catacombe di Syracusa.

Alueella on laaja ja hyvin säilynyt katakombialue.

Itse kirkko rakennettiin varhaiskristilliseen aikaan.

Kirkko tuhoutui maanjäristyksestä 1693 ja on ollut sen jälkeen pelkkä rauniokirkko.

Kirkon yhteydessä olevissa katakombeissa voi nähdä erilaisia ​​kryptoja. Paikka on avoinna päivittäin kesäkuukausina klo 9.30–12.30 ja 14.30-17.30. Lippu alueelle maksaa 10 €. Syracusassa on myös toinen hyvin säilynyt katakombialue Catacombe di Santa Lucia joka in saman nimisen kirkon yhteydessä.

Syracusan arkeologinen museo – sijaitsee Via Teocritossa ja sillä on valtava kokoelma ympäröivältä alueelta kerättyjä muistomerkkejä ja esineitä. Tämä on Sisilian tärkein historiallinen museo, ja sen vanhimmat löydökset ulottavat juurensa esihistorialliselle ajalle. Runsaan esineistönsä lisäksi se antaa kiehtovan katsauksen Syracusan kehitykseen vuosien varrella. Museossa voi vierailla tiistaista lauantaihin klo 9-18 ja sunnuntaina aina klo 13 saakka. Sisäänpääsy museoon on 10 €.

Capuchin luostarin vieressä sijaitsevat Latomia dei Cappuccini on yksi 12 muinaisesta louhoksesta, jossa 414 eKr ateenalaisvangit louhivat rakennuskiviä Syracusan rakennuksiin.

Luostarin munkit perustivat puutarhoja alueen ympärille, luoden idyllisen ja tunnelmallisen paikan, jossa on kiva vierailla. Kesäisin paikka toimii ulkoilmateatterina.

Eurialon linnan rauniot löytyvät kauempaa kaupungista. Se oli aikoinaan yksi vahvimmista linnoituksista Sisiliassa. Nykyisin linna on pelkkä raunio, eikä siinä ole juurikaan katsottavaa. Jos kuitenkin haluaa vierailla siellä, niin rauniolinnan vieressä on pieni museo, joka avaa tarkemmin linnan historiaa.

Paljon kiinnostavampi on Castello Maniacen linnoituslinna, joka sijaitsee Ortigian saaren eteläisimmällä reunalla.

Alun perin linna oli erotettu saaresta vallihaudalla.

Linnassa on asunut aikoinaan useita aluetta hallinneita kuninkaita ja kuningattaria. Linnan etuportti on kauniisti koristeltu ja koko linna on edelleen hyvässä kunnossa, joskin linnan ja linnoitusalueen sisällä ei ole juurikaan mitään nähtävää. Paikka on avoinna yleisölle sunnuntaina ja maanantaina klo 8.30-12.45 sekä muina päivinä klo 8.30-18.45. Lipun hinta linnoitukseen on 10 €.

Syracusan Vanha kaupunki sijaitsee Ortigian saarella, jonka sillat yhdistävät muuhun kaupunkiin. Paikka on todella kaunis ja valokuvauksellinen turkoosin sinisen veden kimaltaessa sen ympärillä. Se onkin yksi parhaita paikkoja Syracusassa. Koko saari on luokiteltu UNESCOn maailmanperintökohteeksi.

Yksi keskeisimmistä nähtävyyksistä Ortigiassa on Duomo di Siracusa eli Santa Maria delle Colonne katedraali.

Katedraalin yksi seinä muodostuu muinaisesta Athenan temppelistä, jossa on edelleen nähtävissä doorilaiset pylväät.

Tosin niiden välit muurattiin umpeen, kun temppeli muutettiin katedraaliksi.

Pylväitä voi ihailla myös katedraalin sisätiloissa. Katedraali rakennettiin dorialaisen temppelin ympärille, tosin ennen sitä se oli ehtinyt olla myös moskeijana. Katedraalissa on edelleen löydettävissä merkkejä jokaisesta aikakaudesta. Katedraalissa säilytetään kaupungin suojelijan Pyhän Lucian pyhäinjäännöksiä. Lisäksi katedraalissa on upea lasimaalaus, joka kuvaa viimeistä illallista.  Avoinna katedraali on päivittäin klo 8-19. Vierailu katedraalissa maksaa muutaman euron.

Piazza del Duomon ympärillä on myös muitakin kauniita rakennuksia, ravintoloita ja kahviloita.

Lisäksi siellä on myös kaunis puutarha.

Katedraalin edessä, kivetykseen upotettuna on kaupungin kuuluisimman asukkaan Archimedeen muistomerkki.

Arkhimedes oli 200 eKr elänyt antiikin kuuluisin matemaatikko ja keksijä, joka keksi istuudutaan kylpyveteen ja huomauttaessaan kylpyveden noususta, miten monen muotoisten kappaleiden tilavuus voidaan laskea tarkasti.

Tarinan mukaan mies huusi ”Heureka” ja innoissaan löydöstään hyppäsi ammeesta ja juoksi Syracusan halki alasti.

Tarinoita Syracusasta riittää. Roomalaisten hyökätessä Syrakusaan kaupunki taisteli osin Archimedeen keksimien sotahärveleiden avulla hyökkääjää vastaan. Kaupunki kuitenkin valloitettiin. Valloittaja halusi säästää kuuluisan keksijän hengen, mutta toisin kävi.

Tarinan mukaan roomalainen sotilas astui miekka kädessä Archimedeen talolle, hiekkaan laskutoimituksiaan piirtänyt tiedemies kivahti tälle: ”Älä sotke ympyröitäni”, jolloin suivaantunut sotilas surmasi tiedemiehen. Archimedeen uskotaan haudatun Necropoli Groticellin alueelle,  Tomba di Archimeden luolaan.

Ortigian saarella on muutakin katsottavaa kuin vain linna ja katedraali.

Sen keskustassa on ihastuttava Piazza di Archimede aukio, jonka keskellä on upea ja koristeellinen Fontana di Artemide suihkulähde.

Tämä suihkulähde sisältää lukuisia upeita veistoksia, jotka kuvaavat erilaisia antiikin kohtauksia ja joita ympäröi myös pieniä palmuja. Yksi osa suihkulähdettä on jumalatar Dianan patsas.

Keskustan pohjoisreunalla on Arethusan lähde, joka toimi antiikin aikana keskustan makean veden lähteenä.

Se on muodostunut kahden pienen joen väliin.

Kreikkalaisen taruston mukaan Arethusa oli jumalaista alkuperää oleva nymfi, joka muuttui Syracusassa lähteeksi. Nykyisin lähteessä kasvaa papyrus ja siellä uiskentelevat ankat.

Ortigian saarella on nähtävissä Apollon temppeli, joka on peräisin vuodelta 570 eKr  nähtävänä on rakennuksen suorakaiteen muotoinen perustus, osia seinistä ja joitain koristeellisia pylväitä.

Mercato di Ortigia paikallistori on avoinna muina päivinä paitsi sunnuntaina klo 7.30-14.

Torit ovat aina loistava tapa tarkkailla paikallisten toimintaa.

Ortigian markkinat myyvät monenlaisia esineitä mausteista ja juustoista tuoreisiin mereneläviin.

Viikonloppuina pidetään lisäksi CNYn paikallisia maatalousmarkkinoita.

Ortigan satama on ihana paikka kuljeskella ja seurata sataman touhuja.

Satamasta lähtee myös veneajeluita saaren ympäri, mikä on oikein hyvä vaihtoehto nähdä saari mereltä käsin.

Veneretkellä käydään myös kauempana olevissa luolissa.

Kuumana päivänä vilvoittava merituuli teki todella hyvää.

Jännitystä matkaan toi pirun matalan sillan alittaminen.

Jännitystä lisäämään kuski teki näyttävän ristinmerkin ennen alitusta.

Päät käskettiin painamaan niin alas kuin pystyi ja niin teki Love boatin kuskikin.

Olihan karmea kokemus, varsinkin kun oma silmä arvioi, ettei alta ehjänä selvitä.

Vene meni kuin menikin ehjänä sillan alta. Mainio veneretki kesti tunnin ja hintaa sille tuli 20 € henkilöltä. Hieman kallis, mutta kannatti maksaa.

Kiehtova paikka varmasti olisi ollut Piazza Duomon hypogeum, joka muodostaa ”maanalaisen Syrakusan”. Se oli aikoinaan kreikkalaisten luoma maanalainen vesisäiliöjärjestelmä. Maanalaisiin käytäviin on pääsy keskusaukiolta pienen oven kautta, joka sijaitsee muutaman metrin päässä Santa Lucia alla Badian kirkosta. Portaikko johtaa kellariin, jossa tunnelit yhdistyvät vesisäiliöihin ja sieltä edelleen merenrantaan. Harmiksi tämä paikka on toistaiseksi suljettu.

Chiesa di Santa Lucia Alla Badia kirkko on omistettu Syracusan suojeluspyhimmälle Pyhälle Lucialle, joka tunnetaan meilläkin 13.12 pidettävistä Lucian päivästä.

Kattoholvin suuri fresko kuvaa Pyhän Lucian ihmettä vuodelta 1646, jolloin kaupungissa vallitsi suuri nälänhätä.

Kaupunkilaiset rukoilivat apua Lucialta ja kuin viestiksi yksi viiriäinen saapui messun aikana kirkkoon ja heti sen jälkeen saapui kaupunkiin laiva täynnä viljaa.

Lucian elämä kohti marttyyriutta on myös moninainen tarina.

Siksipä tarvittiin vielä yksi Lucia kirkko.

Basílica de Santa Lucía del Sepulcro kirkko on avoinna päivittäin klo  9–12.45 ja 15.30–19.

Tätä kirkkoa pidetään paikkana, jossa Santa Lucia kuoli marttyyrikuoleman.

Lucia pyhimyksen maalliset jäänteet piilotettiin alla oleviin katakombeihin, josta ne varastettiin ja siirrettiin Konstantinopoliin, josta ne uudelleen varastettiin Venetsiaan, jossa niitä säilytetään San Geremian kirkossa. Tarinasta huolimatta tämä kirkko on vaatimaton niin sisältä kuin ulkoakin.

Alla Giudecca Hotelli sijaitsee keskustan vanhoissa juutalaiskortteleissa ja sen kellarissa voi käydä ihailemassa ikivanhaa juutalaista rituaalikylpylää. Paikka oli kiinni, joten se jäi nyt katsomatta.

Galleria Regionale di Palazzo Bellomon museossa on esillä erilaisia veistoksia, maalauksia ja taide-esineitä. Lisäksi museon ensimmäisessä kerroksessa on esillä vaunuja. Museo on avoinna tiistaista lauantaihin klo 9-19 ja sunnuntaina klo 9-13. Sisäänpääsymaksu 10 €. Ei kovin kummoinen paikka.

Madonna delle Lacrimen melko uusi pyhäkkö rakennettiin kyynelehtivää Madonnaa varten.

Kirkko on varsin kaunis moderni rakennus, jota kiertää kehänä leveä kävelytie ja useita sisääntulopolkuja, jotka muodostavat lintuperspektiivistä katsottuna kauniin sakaraisen kehän kirkon ympärille.

Legendan mukaan tavallisessa kodissa olleen Madonna ikonin silmistä alkoi valua kyyneleitä.

Ikoni tunnusteettiinkin ihmeeksi ja nykyään se on merkittävä pyhiinvaelluspaikka.

Kävijöitä saapui nauhana kirkolle.

Kirkko on komeampi ulkoa kuin sisältä. Se on avoinna päivittäin ja kirkon museoon on pieni sisäänpääsymaksu. Kirkko sijaitsee lähellä arkeologista puistoa ja sen komea figuuri on nähtävissä jo kaukaa.

Syracusassakin on nukkemuseo. Museo dei Pupin nukkemuseo on avoinna muina päivinä paitsi sunnuntaina klo 11-13 ja 15-19, mutta se ei pienuutensa takia vedä vertaa Palermon vastaavalle nukkemuseolle, joten se jäi käymättä.

Myös Papaurys museo, Museo del Papiro olisi kiinnostanut, mutta aika vaan loppui kesken ja oli palattava illan junalla Cataniaan.

Takaisin alkuun

Previous Post Next Post

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 19 heinäkuun, 2022 at 6:48 pm

    Itselleni Etna tosiaan olisi ollut erittäin kiinnostava käyntikohde, vaikka Stromboli olisi vielä hauskempaa päästä näkemään. Joitain vuosia sitten näimme laavaaa Erta Alella Etiopiassa, ja pidimme kokemusta huikean hienona.

  • Leave a Reply