Bilbao ja San Sebastian
Bilbao
Seuraavana päivänä Espanjan tourneella oli suuntana Bilbao. Junamatka Burgosista Bilbaoon kesti 2½ tuntia. Lipun hinta oli alle 10 €/henkilö. Junailu Espanjassa ei todellakaan ole kallista. Kummallista kyllä iltajunassa oli yllättävän vähän matkustajia, eikä laukkujenkaan kanssa tarvinnut hirveästi puljata.
Joskus junissa voi olla fiksua lukita omat laukut, varsinkin jos itse istuu kaukana ja selin laukkujen säilytystilasta.
Eipä tarvitse vahdata koko ajan oman laukun perään.
Osa matkaajista haluaa myös änkeä oman laukun tiettyyn paikkaan ja rupeaa säätämään laukkujen kanssa. Eipä säädä näiden kanssa.
Bilbaon Abando juna-asema on aivan keskustassa. Olimme jälleen ottaneet hotellin juna-aseman vierestä, josta olikin sitten helppo liikkua isossa kaupungissa ja vuokrata auto päivän retkelle San Sebastianiin.
Bilbaon juna-aseman päätyikkuna on todella kaunis.
Iltaa vasten sen värit tulivat vieläkin paremmin esille kuin auringon paisteessa.
Saavuimme illansuussa Bilbaoon ja painelimme suoraan hotelille.
Ilma oli nuhruinen ja sellaiseksi oli luvattu seuraavankin päivän sää. Voihan kökkö.
Lämpötilakin kipusi juuri ja juuri 13 asteeseen ja ulkoilutakin joutui laittamaan päälle.
Kunnon yöunien jälkeen lähdimme heti aamusta kiertämään Bilbaoa. Bilbao onkin sitten jo iso turistikaupunki, joka levittäytyy laajalle alueelle.
Suurimman osan nähtävyyksistä kiertää jalkaisin, mutta keskustan ulkopuolisille nähtävyyksille kannattaa kulkea metrolla tai ratikalla.
Bilbaossa tehdään myös noin tunnin kestäviä jokiristeilyjä Nervión joella.
Lähtö 20 € maksavalle risteilylle tapahtuu Plaza Pío Barojalla, joka on aivan kunnantalon edustalla. Lähtöjä risteilylle on neljä kertaa päivässä klo 13, 16, 17.30 ja 19. Risteily olisikin ollut mainio tapa ihailla kaupunkia hieman eri näkökulmasta, mutta nyt sadesäällä purkit pysyivät laiturissa.
Ihon kiristäessä auringon polttamaa naamaa, tuntui hetken ihan kivalta sateentihkuinen ja pilvinen ilma. Päivän mittaan olisi kuitenkin toivonut, että aurinko olisi edes pilkahtanut. Kaupunki ei pilvisen harmaassa ilmassa päässyt täyteen loistoonsa. Onneksi laaja museotarjonta pitää turistit tyytyväisinä myös sateisena päivänä.
Bilbao tarjoaa kävijälle laajan kulttuuritarjonnan.
Jos aikoo käydä muutamissakin must museoissa kannattaa ehdottomasti hankkia Bilbao Bizkaia Card, jolla voi matkustaa ilmaiseksi kaikissa joukkoliikennevä- lineissä, funikulaareissa ja Euskotren reiteillä läpi Biskajan.
Kortti täytyy kuitenkin muistaa kuitata matkan alussa ja lopussa. Lisäksi edullisella kortilla saa alennuksia kaupoista ja pääsee ohittamaan lippujonot fast track lippukassalle.
Kortti oikeuttaa myös useisiin kävellen tehtäviin kaupunkikierroksiin. Ilmaisia kävelykierroksia tarjoaa myös Freetour ja GuruWalk , joissa on tarjolla eri teemoilla olevia ilmaisia opastettuja kierroksia.
Bilbao City View turistibussilla voi tehdä hop on hop off tyyppisesti kaupunkikierroksen. Päälähtöpaikka nähtävyyskierrokselle lähtee Guggenheimin edestä. Aktiivista lomaa kaipaava matkailija voi vuokrata pyörän ja katsella kaupunkia satulan selästä. Kumma kyllä Bilbaossakaan ei ollut tarjolla sähköpotkulautoja.
Itse latasimme kaupungin julkisen CTPn Barik kortin. Korttiin ladataan saldoa ja sitten sitä voi vilautella niin metrossa, busseissa, ratikoissa kuin funikulaareissa ja hisseissäkin.
Matkojen hinnoissa on eroa, sillä riippuu meneekö metrolla vai bussilla/ratikalla. Peruskyyti yhdestä matkasta on 1,50 €, riippuen toki matkan pituudesta.
Kaupungin meno vaikutti kovin leppoiselta, eikä vielä huhtikuun lopussa aivan massiivisia turistilaumojakaan kaupungissa näkynyt. Kaikin puolin siisti ja turvallisen oloinen kaupunki oli kiva tutustumiskohde.
Yksi matkareitin ja tämän kaupungin paikoista, jota ei voi ohittaa on Guggenheim. Museo onkin kaupungin ylpeys ja turistivetonaula. Moderni museorakennus on jo itsessään nähtävyys ja siitä onkin tullut Bilbaon symboli. Tietystä kulmasta katsottuna rakennus näyttää hieman laivalta.
Valo saa kuulemma museon teräksisen pinnan kiiltämään eri tavoin vuorokaudenajasta riippuen.
Nyt tyytyminen oli pilvisen päivän perusharmaaseen väriin.
Museossa on esillä muun muassa Picasson ja Warholin töitä sekä säännöllisesti vaihtuvia kiertäviä näyttelyjä. Museo on auki tiistaista sunnuntaihin klo 10-19. Kannattavaa on hankkia lippu ennakkoon, jotta välttyy jonoilta. Ennakkoon hankittu lippu on myös halvempi kuin ovelta ostettu 18 € maksava lippu.
Bilbaon muut museot jäävät Guggeinheimin varjoon ja jäämättä kävi Museo de Bellas Artes. Vaikka kaupunki onkin enemmän kulttuuri- ja taidekaupunki, kuin nähtävyyskaupunki on siellä muutakin nähtävää.
Hauska ja kuvauksellinen Puppy veistos on rakennettu kukista.
Puppy hankittiin Guggenheim museon avajaisiin.
Koira on kuitenkin saanut pysyvän paikan niin kaupunkilaisten sydämestä kuin museon edustaltaltakin.
Kukat olivat vielä nupuissa, joten mahtaa Puppy olla komea täyskukinnan aikana.
Guggeinheim ympärillä on paljon katsottavaa ja jos totta puhutaan oli itse rakennus mielenkiintoisempi ulkoapäin, kuin sisäpuolelta.
Museon edustalla oleva jättimäinen yhdeksän metriä korkea hämähäkkiveistos nimeltä Maman herättää mielenkiinnon ja selffien ottajia riittikin veistoksen lähellä.
Oikeastaan veistos oli aika hieno.
Bilbaossa on muitakin moderneja katseenvangitsijoita.
Euskaldunan kulttuuritalo on erikoinen ja sen pihalla voi ihailla Salvador Dalín veistostaidetta.
Vanhassa kaupungissa sijaitseva Museo Arqueológico on pieni arkeologinen museo. Kaikki Bizkaian kaivauksista löydetyt esineet säilytetään tässä museossa.
Museossa kaikki näyttelyesineiden kuvaukset on joko espanjaksi tai ja baskiksi.
Lippukassalta kannattaakin ottaa vierailun ajaksi lainaan englanninkielinen esittelykirjanen, joka toimii hyvänä oppaana tutustuttaessa museoon.
Melko pieni, mutta sympaattinen museo on avoinna tiistaista lauantaihin klo 10-14 ja 16-19.30. Sunnuntaisin museo on avoinna ainoastaan aamupäivän ajan.
Bilbaon Vanha kaupunki – Casco Viejo on suhteellisen pieni osa kaupunkia, mutta kiehtoo matkailijoita viehättävyydellään, pienillä kujillaan ja ihanilla tavernoillaan. Vanhan kaupungin sydän on Plaza Nuevan aukio, jossa voi nauttia lasillisen ja syödä pintxostejä eli tapaksia.
Vanhan kaupungin vieressä sijaitsee Mercado de La Ribera markkinat, joita ei kannata jättää väliin. Bilbaolla on pitkät perinteet ruokamarkkinoilla, mikä näkyykin sen tarjonnassa.
Kauppahallin eri paikkojen aukioloajat kannattaa tarkistaa erikseen, sillä ravintoloiden ja gastrobaarien aukioloajat vaihtelevat kauppahallin ruokamyynnin aukioloajoista, jotka ovat arkisin klo 8-14.30 ja 17-20 (maanantai-iltapäivän suljettu) sekä lauantaisin klo 8-15. Pintxostit olivat muuten maukkaita.
Bilbaossakin riittää kirkkoja. La Iglesia Catedral de Bilbao katedraalissa kannattaa pyörähtää.
Katedraali on perinteisesti ollut pyhiinvaeltajien pysähdyspaikka matkalla Santiago de Compostelaan ja muistona siitä on nähtävissä edelleen pyhiinvaeltajien kaunis ovi sekä kampasimpukkaopasteet ohjaamassa oikeaan paikkaan.
Katedraaliin on saatavilla pääsylippuun sisältyvä audioguide, jossa on opastus myös viereiseen Iglesia de San Antón kirkkoon.
Yhteislipun hinta kumpaankin kirkkoon on 8 €.
Aukiolot kannattaa tarkistaa etukäteen, sillä ne vaihtelevat kummankin kirkon kohdalla erikseen.
Sunnuntaisin kirkkoihin ei pääse vierailulle lainkaan.
Merimiesten suojeluspyhimyksen kunnioittamiseksi rakennettu San Nicolásin kirkko sijaitsee Bilbaon Vanhan kaupungin laidalla.
Kirkko ei kovin kummoinen ole sisältä. Kirkko on avoinna kuten muutkin kirkot ennen ja jälkeen siestan klo 10.30-13 ja 17.30-19.30 ja lauantaina vain aamupäivän. Sunnuntaisin se on suljettu vierailijoilta.
Teatro Arriaga kulttuurikeskus on upea rakennus, jossa järjestetään klassisen musiikin konsertteja, oopperaa, tanssi- ja teatteriesityksiä.
Teatteriin pääsee tutustumaan ainoastaan viikonloppuina klo 11-13 opastetuilla kierroksilla.
Harmi, tämä jäi nyt sitten näkemättä.
Pyörähtää kannattaa myös Iglesia De La Encarnaciónissa, joka toimii nykyään klassisen musiikin konserttipaikkana sekä kirkkotaiteen museona.
Bilbaon keskustan läheinen Artxanda vuori on yksi Bilbaon symbolisimmista paikoista.
Vuoren huipulle pääsee Artxanda 1915 avatulla funikulaarilla eli ”Funilla” tai bussilla.
Toki sinne voi kävellä ja ihailla samalla kaupunkia ja maisemia hieman eri näkökulmasta. Funi on avoinna maanantaista lauantaihin klo 7.15-22, sunnuntaisin kyytiin pääsee tuntia myöhemmin.
Vuoren tai oikeammin kukkulan päällä on puisto, useita ravintoloita, hotelli, urheilukompleksi, sekä upeat panoraamaiset näkymät yli urbaanin kaupunkikeskustan. Nyt tyytyminen näkymiin oli säästä johtuen hieman rajatumpi. Jos käytössä ei ole Bilbao Bizkaia tai CTPn Barik korttia, niin yksisuuntainen lippu funikulaarikyydillä maksaa 2,50 € ja edestakainen lippu on alle 5 €.
Vanhassa kaupungissa, hieman korkeammalla rinteessä sijaitseva Basilica de Begoña on omistettu Biskajan ja sen kalastajien suojeluspyhimykselle, ja se onkin Bilbaon tärkein uskonnollinen pyhättö.
Suojelupyhimys tunnetaan nimellä Amatxu eli äiti.
Pyhimykselle järjestetään vuosittain useita näyttäviä tapahtumia.
Paikalle päästäkseen on kiivettävä 323 rappusta tai sitten voi ottaa hissikyydin ylös kukkulalle Casco Viejon metroasemalta.
Kirkko on avoinna klo 10-20.30. Itse menimme Artxanda vuorelta A7 bussilla kirkolle ja siitä sitten hissillä alas kaupunkiin.
Bilbaon merimuseo Museo Marítimo de Bilbao on avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 11-19 ja sisäänpääsymaksu on 7 €.
Entisellä Eukaldunan telakalla sijaitsevan Bilbaon merimuseon kokoelma kertoo Ría de Bilbaon ja sen sataman merellisen toiminnan historiasta sekä merikulttuurista. Museon sisä- ja ulkoalueen näyttelyalueissa riittää katsomista. Museon patojen lisäksi esillä on kokoelma pienoismalliveneitä, jotka on rakennettu Bilbaossa.
El Ayuntamiento de Bilbao eli kaupungintalo sijaitsee entisen San Agustínin luostarin paikalla.
Kaupungintaloon pääsee vierailemaan ainoastaan etukäteen varatauilla opastetuilla kierroksilla.
Kierrokset ovat aamulla maanantaista perjantaihin. Tutustuminen sisätiloihin skippaantui ihan aikataulullisten syiden takia.
Erikoinen rakennus on lasinen, hieman vino ja moderni kaupungin virastotalo, joka kerää ihastelijoita paikalle.
Kaupungissa onkin paljon mainioita ja kuvauksellisia moderneja ja taiteellisia yksityiskohtia.
Myös kaupungin monet sillat ovat varsinaisia taideteoksia ja katseenvangitsijoita.
Tätä museota voi kutsua monella nimellä.
Baskimuseo Museo Vasco – Museo Arqueológico, Etnográfico e Histórico Vasco tai Euskal Museoa Bilbao Museo Vasco.
Museo havainnollistaa baskien päivittäistä elämää ja työtä.
Esillä on esityksiä ja esineistöä merestä ja kalastuksesta, lampaanviljelystä, kaupasta ja perinteisistä käsitöistä, keramiikasta ja kutomisesta.
Harmillisesti tämä museo oli juuri suljettu laajojen kunnostustöiden takia.
Käymättä jäi tämän kaupungin härkätaisteluareena ja sen museo Taurino. Ulkopuolella kuitenkin käytiin.
Käymättä jätettiin myös Museo Diocesano de Arte Sacro, joka olisi esitellyt pyhää taidetta, pyhiä vaatteita ja erilaisia koristeellisia kirkkoesineitä.
Näitä tuli tällä matkalla nähtyä sen verran joka kirkossa ja niiden museoissa, että väliin jäi. Voin kuitenkin uskoa, että paikka tarjoaa paljon nähtävää.
Hauska museo vierailla on Bilbaon taideteosten jäljennösmuseo Museo de Reproducciones Artística.
Museossa voi ihailla tarkkoja jäljennöksiä monista mestariteoksista, sillä kokoelma muodostuu suurten sivilisaatioiden myyttisistä teoksista.
Kokoelmassa on yli kolmetuhatta kappaletta erilaisia taideteoksia, pääasiassa kipsiä, mutta myös pronssia, terrakottaa, galvanointia tai vesivärejä. Paikka on avoinna tiistaista lauantaihin klo 10-13.30 ja 16-19. Sunnuntaisin se on avoinna 10-14. Pääsylippu museoon maksaa 3 €, joka oli pieni korvaus taidokkaasti tehtyjen taidejäljennösten ihailusta.
Pitihän se käydä katsomassa ja kokemassa Puente de Vizcaya kuljetussilta, jossa autot ja ihmiset kuljetetaan joen yli vaijerin varassa roikkuvassa vaunussa.
Bizkaja silta on ensimmäinen metallinen lauttasilta, joka on rakennettu maailmassa ja se kuuluu UNECOn maailmanperintökohteisiin.
Aika hurjan näköinen viritys ja kokemuksenakin melko eriskummallinen ja hieman ehkä pelottava. Silta on aika kaukana kaupungista, lähellä Bilbaon satamaa. Parhaiten sinne pääsee Aretan tai Portugaleten metropysäkiltä.
Portugaleten alue oli kivan näköistä seutua.
Lisäksi siellä oli Andra Marian basilika ja Torre Salazar, josta oli hyvät näkymät kuljetussillalle.
Bilbao vaikutti oikein mukavalta kaupungilta, joka olisi varmasti ollut vielä kuvauksellisempi auringon paisteessa.
Seuraavaksi olikin suuntana San Sebastian.
Aikataulumme puitteissa auton vuokra ja siirtyminen sillä San Sebastianiin oli järkevä vaihtoehto.
Heitimme matkalaukut auton takakonttiin, teimme kiepsahduksen San Sebastianiin, josta ajoimme takaisin Bilbaoon ja suoraan lentokentälle, jonne jätimme auton ja hyppäsimme lentokoneeseen suuntana Santiago de Compostela.
Bilbaon lentokentälle olisi toki päässyt myös taxilla 15-20 minuutissa tai lentokenttäbussilla ½ tunnissa. Lentokenttäbussi lähtee Intermodal Inta linja-autoasemalta. Taxin hinta olisi ollut noin 30 € ja lentokenttäbussin 3 €.
Koska kaupunki on hyvin lähellä lentokenttää ei vuokra-auton palauttamisesta lentokentälle veloitettu lisämaksua, miksi olikin kätevää jättää se sinne.
Bilbaon lentokenttä on todella pieni ja sen juoma- sekä syömätarjonta on melko olematonta.
Kannattaakin siis minimoida hengailuun käytettävä aika tällä kentällä.
Jo vitsiksi tullut Mäkkärin tai Burger Kingin joka matkalla pakkosyötävä hampurilainen osui ravintolatarjonnan rajallisuuden takia nyt sitten tähän kohtaan.
San Sebastian
Vuokrasimme auton päiväksi Bilbaosta, joka oli tässä kohtaa ollut muutaman päivän pysähdyspaikkamme.
Tutkailimme erilaisia vaihtoehtoja vierailla San Sebastianissa ja auton vuokra oli näistä ajallisesti ja kustannuksellisesti paras vaihtoehto.
Toki kaupunkiin olisi päässyt Baskimaan omalla Euskotren rautatiellä, mutta matka olisi taittunut monen pysähdyksen ja 2½ tunnin kapearaiteisen junayhteyden kautta kovin verkkaisesti. Jos junayhteyttä haluaa käyttää, niin Bilbaon Eusktotren rautatieasema sijaitsee Casco Viejo Station 3 Plaza San Nicolásissa. Tarkemmat hinnat ja aikataulut löytyvät Euskotren verkkosivuilta. Myös linja-autolla pääsee junaa nopeammin Bilbaosta San Sebastianiin.
Harmillisesti kehno ja viileä ilma jatkui.
Päivä oli tihkusateinen ja paksut pilvet roikkuivat vuorten yllä, kun ajoimme kohti San Sebastiania.
Lämpötila nousi päivän aikana lähelle 15 astetta. Ei hurraamista.
Maisemat matkalla olivat komeita ja voin vain arvata miten upeita ne ovat aurinkoisella säällä.
Ajoimme moottoritietä pitkin reilun tunnin matkan, josta yksi pätkä oli maksullinen. Suuren suurta ruuhkaa ei ollut liikenteessä ja tietullin ohituskin onnistui joutuisasti.
Moottoritie mutkitteli laakson pohjalla väistellen vuoria. Hieman hirvitti, että mutkia täynnä olevalla baanalla sai ajella 120 km/ h. Ja kyllähän noita rallikuski Saintzeja oli liikenteessä.
San Sebastian, ei ehkä ole niin tunnettu turistikaupunki ulkomailla kuin oman maan sisällä.
Kaupunki on historian aikana toiminut lomanviettopaikkana siniverisille ja muille aristokraateille.
Kaupunki on viehättävä rantakaupunki, jota varsinkin espanjalaiset itse pitävät arvossaan, enkä yhtään ihmettele sympaattisen kaupungin mainetta.
Kaupunki tunnetaankin upeista rannoista, mutta myös syyskuussa järjestettävistä kansainvälisistä elokuvajuhlistaan.
San Sebastianissa ei ole paljonkaan perinteisiä turistinähtävyyksiä, mutta sen sijaan uinti, surffaus ja pyöräily ovat suosittuja, samoin kiipeäminen Urgull tai Igueldo vuoren huipulle ihailemaan maisemia. Nyt kummankaan vuoren huipuista ei näkynyt juuri mitään, sillä ne olivat sakean pilven sisässä. Silti innokkaita vuorelle kiipeilijöitä riitti.
Kaupungissa kuultava puhekieli voi tuntua aluksi hämmentävältä, sillä alueen asukkaat puhuvat baskin kieltä eli euskaraa espanjan sijasta.
Siiderin valmistuksella on Baskimaassa pitkät perinteet, ja matkailijat voivatkin tehdä retken lähialueen omenaviljelmille paikallisiin panimoihin.
Panimot tarjoavat usein myös ruokaa, jonka kyytipojaksi voi menun hinnalla juoda niin paljon siideriä kuin jaksaa. Emme oikein ole siiderin ystäviä, joten jätimme tämän nautinnon tällä kerralla väliin.
San Sebastianissa on helppo liikkua jalkaisin tai vaikka polkupyörällä.
Tottakai turisteille on tarjolla kiertoajelua Hop on hop off kaupunkijunalla tai bussilla.
Tarvittaessa paikallisbussit ja taksit palvelevat kohtuulliseen hintaan, mutta vuokra-auto on kätevä menopeli, jos suunnitelmissa on tehdä retkiä kaupungin ulkopuolelle.
Kuuden matkan San Sebastian Card maksaa 9 € ja 12 matkan vastaava kortti 16 €. San Sebastian kortilla saa myös alennuksia kaupoista ja eri aktiviteetista sekä sisäänpääsyistä eri paikkoihin. Yksittäinen bussilippu maksaa 1,85 €. Vaikka kyseessä on melko pieni turistikaupunki on täälläkin tarjolla ilmaisia opastettuja kävelykierroksia.
Yksi paikan ehdoton käyntikohde on Hazaren orrazia, jossa tyrskyjen kerrotaan lyövän rantaan ja pärskäyttäen veden korkealle, luoden näin mainion kuvauskohteen.
Kas kas, juuri meidän vierailun aikaa meri oli aivan tyyni, vaikka ilma muuten oli tuhnuinen.
Kuvauspaikalta on lyhyt matka funikulaarille, joka vie näppärästi Igueldo vuoren huipulle. Funikulaari on avoinna klo 11-20 ja kyyti sillä edestakaisin maksaa 4 €. Yhdensuuntainen lippu maksaa 2,55 €.
Vuorelle voi myös kiivetä kävellen tai mennä autolla, mutta kummastakin vaihtoehdosta veloitetaan 2,50 €. Vuoren laella on kaupungin paras näköala ja kuvauspaikka, josta voi ikuistaa San Sebastianin ikonisen rannan. Näköalapaikka on avoinna klo 10-20.
Tällä kertaa ikuistamisesta ei tullut mitään, sillä vuorelta ei nähnyt rannalle pilvien läpi.
Ikonisesta ja tyhjästä rannasta ei parempaa kuvaa irronnut.
Vuorella on lisäksi Hotel Mercure Monte Igueldon tyylikäs ravintola, jonka terassilla kannattaa hyvällä ilmalla nauttia kylmät juotavat ja napata matkamuistoksi upeita maisemakuvia.
Vuoren laella perheen pienempiä viihdyttää ihanan idyllinen vanhan ajan huvipuisto Parque de Atracciones Monte Igueldo. Nyt sekin oli kiinni.
Kaupungin keskustassa olevan toisen Urgill minivuoren huipulla on Kristuspatsas, joka onkin yksi kaupungin tunnetuimmista maamerkeistä.
Lisäksi huipulta löytyy myös Castillo de la Mota linnoitus, jossa on nykyään San Sebastianin historiasta kertova museo. Kukkulalle pääsee kiipeämään kiemurtelevaa metsäpolkua pitkin.
San Sebastianin Vanha kaupunki on melko pieni, mutta sieltä, kuten muistakin espanjalaisista kaupungeista löytyy vanha basilika. Basílica de Santa Marían barokkikirkko onkin yksi Vanhan kaupungin merkittävimpiä nähtävyyksiä. Kirkon julkisivua koristaa itse marttyyri San Sebastiania esittävä veistos sekä kaksi tornia. Kirkko on avoinna maanantaista sunnuntaihin klo 10.15-13.15 ja klo 16.45-19.45. Kirkossa on mahdollisuus osallistua opastetuille kierroksille ja siellä pidetään myös urkukonsertteja.
Toinen näkemisen arvoinen kohde kaupungissa on kaupungin vanhin pyhättö Iglesia de San Vicente kirkko.
Catedral del Buen Pastorin katedraali on yksi kaupungin symboleista.
Urut ovat yksi katedraalin tärkeimmistä nähtävyyksistä.
Niiden kerrotaan olleen aikoinaan Euroopan suurimmat.
Uruissa on 9535 putkea, joista yksi on 10 metriä pitkä.
Lisäksi uruissa on 5 näppäimistöä käsille ja yksi jaloille, mistä syystä niitä pidetään ainutlaatuisina ja mainitsemisen arvoisena.
Katedraaliin pääsee tutustumaan viikolla klo 8.30-12.30 ja 17-20.
Vanhaa kaupunkia pidetään kulinaristin unelmana.
Vanhan kaupungin kapeat kadut pursuavat tunnelmaa ja toinen toistaan kutsuvampia ravintoloita sekä baareja, joissa kannattaa nauttia pintxostteja eli paikallisia tapaksia. Jokaisella baarilla on omat erikoisuutensa ja tiskit notkuvatkin pintxos tarjonnasta.
San Sebastiánin suurin aukio, Plaza de la Constitución, oli aiemmin härkätaisteluareena.
Edelleenkin aukion ympärillä olevissa parvekkeissa on numerot, joista kaupungin eliitti aikoinaan seurasi härkätaisteluita.
Nykyisin aukiota reunustavat kahvilat ja ravintolat sekä useat erilaiset pelihallit. Kauniilla ilmalla aukiolla lienee vilskettä, kun sen ulkotarjoilupaikat täyttyvät turisteista.
Rannan pieni huvi- ja kalastussatama El Muelle on mukava vierailukohde.
Satamasta löytyy merenkulkumuseo sekä koko perheelle sopiva San Sebastian Aquarium, jotka ovat suosittuja matkailukohteita.
Nämä paikat jäivät meiltä tällä kerralla väliin.
Satamasta lähtee myös erilaisia veneretkiä lahdelle ja osa retkistä poikkeaa myös Santa Claran saarelle.
Pikkuinen, vain 30 metriä leveä Santa Claran saari sijaitsee lähellä La Conchan rantaa.
Vaikka kivisellä saarella ei ole mitään muuta kuin majakka ja pari kahvilaa houkuttelee se kävijöitä luokseen. Santa Claran saarelle pääsee kesäkuukausina venekyydillä, joita kulkeekin mantereen ja saaren välillä puolen tunnin välein.
Baskimaan rautatiemuseo Euskotren Museoa esittelee yhden Euroopan parhaista rautatiekokoelmista, jossa on kaikenlaisia höyry-, diesel- ja sähkövetureita, erilaisia autoja ja erilaisia vaunuja. Paikalla olisi ollut kiva pyörähtää, varsinkin kun oli auto, millä olisi voinut taittaa matkan tähän hieman kauempana kaupungista olleeseen paikkaan, mutta kun se siesta ehti taas väliin ja kuittasi monta aktiivituntia pois matkalaisen aikataulusta.
Vierailla kannattaa myös San Telmon museossa, joka on entinen luostari.
Nykyisin tässä museoksi muutetussa paikassa on kuulemma yksi Baskimaan parhaista museoista, joka esittelee näyttelyissään baskien kulttuuria ja historiaa.
Historiallisten teoksien ja näyttelyiden lisäksi museossa pääsee näkemään upeita ja vaihtuvia nykytaiteen näyttelyitä.
Museo on avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 10 -20.
Sisäänpääsy on 10 €. Infosta on saatavilla ilmainen audioguide sekä mahdollisuus osallistua erilaisiin opastettuihin kierroksiin.
Miramarin kuninkaallinen palatsi – Palacio de Miramar on aikoinaan rakennettu Espanjan kuninkaallisten lomanviettopaikaksi. Itse palatsi on kuvauksellinen ja hyvällä ilmalla onkin mukavaa vierailla ja kuljeskella sen puutarhassa. Palatsi on kaupungin omistuksessa ja siellä järjestetään erilaisia tapahtumia. Yleisölle itse palatsi on harvoin avoinna.
Miramarin puutarhat päättyvät kivikkoiselle kukkulalle, joka erottaa La Conchan ja Ondarretan rannat.
Vuoroveden ollessa matalimmillaan voi vedenpeittämän sarakkeen ylittää hiekkaa pitkin rannalta toiselle.
Miramarin palatsin edessä rannalla, Pico del Loron alla kulkee jalankulkutunneli, jossa on kaunis valaistus ja hyvinkin merenalainen tunnelma.
Toinen merkittävä palatsi on Palacio de Aiete. Tämä aristokraattinen palatsi on asuttanut sekä kestinnyt historian aikana monia kuuluisia ja merkittäviä vierailijoita.
Aieten palatsin seinät ja alue ovat myös täynnä historiaa.
Keskiaikaisten pyhiinvaeltajien reitti matkalla Santiago de Compostelaan kulki alueen läpi.
Tällä vuosituhannella paikassa on pidetty San Sebastianin kansainvälinen rauhankonferenssi ja muita merkittäviä tilaisuuksia. Nykyisin palatsialueitta käytetään julkisena puistona ja tapahtumapaikkana alueen kulttuuritapahtumille.
7Nykyinen kaupungintalo – Donostiako Udala rakennettiin vuonna 1882 rikkaiden ja kuuluisien Casinoksi.
Sen historiaan kuuluu myös toimiminen pako- ja piilopaikkana Ensimmäisen maailman sodan poliittisten pakolaisten, vakoojien kuten Mata Harin ja muiden tarpeeksi varakkaiden henkilöiden keskuudessa.
Myöhemmin, Espanjan sisällissodan aikana rakennus joutui taistelujen keskelle ja sisällissodan luodinreiät ovat edelleen nähtävissä rakennuksen julkisivussa. Nykyisin Kaupungintalo on yksi Baskimaan pääkaupungin symbolisista ja majesteetillisista rakennuksista.
San Sebastianista ajellessamme takaisin Bilbaoon ja kohti lentokenttää teimme pienen koukun päätieltä. Lentoa oli siirretty kaksi tuntia, joten meille jäi aikaa koukata kuvaamaan Castillo de Butrón.
Castillo de Butrónin linnan historia on mutkikas ja verinen.
Se on ollut historian aikana monien taisteluiden paikka.
Linna vie mielikuvituksessa helposti keskiaikaan, jolloin linna lienee viettänyt loistokautensa.
Vuosien ajan linna oli kokonaan hylätty. Linnaan voi tutustua vain ulkoapäin ja sen pihalla liikkuessa voikin huomata miten hoitamaton sen nykyinen tila on.
Nykyisin sen omistaa venäläinen sijoitusryhmä, joka on luvannut pitää huolta tästä kulttuurihistoriallisesta linnasta. Jotain pientä restaurointia oli linnalle jo alettu tekemään, mutta nyt ei näkynyt jälkeäkään restauroinnista… niin, mitenkäs tämä nyt sitten mahtaa enään olla? Liekö linna vaihtanut jo omistajaa vai onko se napattu kaniin?
1 Comment
Pohjois-Espanja yleisesti olisi kiinnostavaa aluetta, mutta erityisesti Bilbao kaupungeista kiehtoisi. Ensinnäkin kaupunki näyttää kuvien perusteella aina todella hienolta, mutta lisäksi olisi mukavaa päästä tutustumaan pintxoseihin paikan päälle.