Ruse
Aamusta suuntasimme Varnan juna-asemalle, josta matka jatkui kohti Rusea. Junalipun hinnaksi tuli alle 20 BGN henkilöltä ja matka-aika oli lähes 5 tuntia. Matka sujui taas pelaillen Scrabblea. Juniin kannattaa varta mukaan omat eväät sekä paperia mahdollista wc-käyntiä varten.
Samanlaiset vanhat ja töhrityt junat, kuin edelliselläkin junareitillä, edustivat jälleen Bulgarian junakalustoa. Tässä junassa ei ollut ruuhkaa ja saimmekin suuriman osan matkasta istua yksinämme kuuden hengen kabiinissa.
Bulgarian viidenneksi suurin kaupunki Ruse sijaitsee Tonavan varrella, lähellä Romanian rajaa.
Ruse on tärkeä taloudellinen keskus Bulgariassa, ja se tunnetaan erityisesti vilkkaasta sisävesisatamastaan, joka sijaitsee Tonavan rannalla.
Satama on tärkeä logistinen keskus, joka helpottaa tavaraliikennettä Tonavan kautta. Tonavan merkitys onkin aina ollut erittäin tärkeä kaupungin kehitykselle.
Rusella on pitkä historia, joka ulottuu aina antiikin ajoille asti.
Rusen tarina alkaa muinaisena siirtokuntana, jonka perustivat traakialaiset.
Myöhemmin 1. vuosisadalla jKr. sinne perustettiin roomalainen linnoitus ja siitä tuli roomalainen sotilas- ja kauppapaikka, joka tunnettiin nimellä Sexaginta Prista.
Nimi tarkoitti kuudenkymmenen laivan satamaa.
Sen strateginen sijainti Tonavan varrella auttoi kaupunkia menestymään keskeisenä etuvartiona Rooman valtakunnassa. Kuten monet Tonavan varrella sijaitsevat linnoitukset, Sexaginta Prista oli usein tulilinjalla.
500-luvun loppuun mennessä linnoitus antautui avaarien ja slaavien hyökkäykselle, mikä merkitsi Rooman vallan loppua alueella.
Sexaginta Pristan perintö kuitenkin säilyi, sillä sen raunioille nousi keskiaikainen asutuskeskus 800- ja 900-luvuilla, josta lopulta kehittyi nykyinen Rusen kaupunki.
Paikalla on nykyään ulkoilmamuseo ja siihen pääsee tutustumaan päivittäin klo 9-12 ja lounastauon jälkeen taas klo 12.30-17.30. Jos vierailee ulkoilmamuseossa, kannattaa ostaa 5 BGN maksava yhdistelmälippu, jolla pääsee myös Arkeologiseen museoon.
Vuosisatojen ajan Ruse koki kulttuurisia vaikutuksia bysanttilaisten ja ottomaani valloittajien hallitessa kaupunkia. 1500-luvulta lähtien kaupunki tunnettiin ottomaanien nimellä Ruschuk. Ottomaanien vallan aikana Ruse oli yksi ottomaanien valtakunnan tärkeimmistä kaupungeista, mikä heijastui sen taloudelliseen ja kulttuuriseen kehitykseen.
1800-luvulle mennessä Rusesta olikin tullut yksi Bulgarian johtavista talous- ja kulttuurikeskuksista.
Bulgarian ensimmäinen rautatieasema avattiin Rusessa vuonna 1866 Ruse–Varna rautatien valmistuessa.
Rusen vanhin kello asennettiin luultavasti vanhan aseman rakentamisen yhteydessä, missä se edelleen näyttää aikaa.
Rautatiellä oli ratkaiseva rooli Bulgarian modernisoinnissa ja kaupassa. Ruse on vielä nykyäänkin Bulgarian rautatieverkon tärkeä solmukohta, josta on junayhteydet eri puolille Bulgariaa ja naapurimaahan Romaniaan.
Ruse sijaitsee Romanian Giurgiuta vastapäätä. Vaikuttava Tonavan silta yhdistää Bulgarian ja Romanian, ja se onkin tärkeä raide- ja maatieyhteys maiden välillä.
Vuoden 1878 jälkeen Rusesta tuli Bulgarian ruhtinaskunnan suurin kaupunki, ja sen talous kehittyi erittäin nopeasti, mikä vaikutti koko kaupungin ulkonäköön.
Yhteys, joka Ruseella oli Eurooppaan Tonavan kautta, oli merkityksellinen kaupungin kehitykselle.
Kauniin arkkitehtuurin ja italialaisten, itävaltalaisten, saksalaisten ja bulgarialaisten arkkitehtien rakentamien rakennusten ansiosta Ruse tunnettiin Itävalta-Unkarin hallinnon aikana myös nimellä Pikku Wien. Näitä Pikku Wienejä on ympäri entisen Itävalta-Unkarin ja Preussin hallintoalueita.
Rusessa on säilynyt paljon arkkitehtonisia helmiä, jotka kertovat kaupungin rikkaasta historiasta.
Vanhan kaupungin alueella on useita kauniita rakennuksia, kuten Rusen teatteri, joka on yksi kaupungin tunnetuimmista maamerkeistä.
Harmillisesti aikoinaan monien kauniin Pikku Wienin aikaisten talojen on annettu surutta rapistua.
Ruse on myös tärkeä kulttuurikeskus, jossa järjestetään useita festivaaleja ja tapahtumia vuoden aikana. Jokavuotinen Ruse Carnival on yksi kaupungin suurimmista tapahtumista, jolla on pitkät perinteet.
Karnevaaleja varten kaupungin kadut täyttyvät värikkäistä puvuista, musiikista ja tanssista. Rusesta löytyy myös useita taidemuseoita ja gallerioita, jotka esittelevät paikallisten taiteilijoiden töitä.
Ruse tarjoaa kävijöilleen monia nähtävyyksiä ja maamerkkejä.
Yksi kaupungin tunnetuimmista maamerkeistä on Vapauden muistomerkki, joka on pystytetty kaupungin keskustaan.
Näitä muistomerkkejä onkin jo kuvattu ja ihmetelty, sillä niitä on ollut jokaisessa vierailemassamme kaupungissa.
Muistomerkki rakennettiin Bulgarian ja Rusen vapautumisen muistoksi Ottomaanien valtakunnasta vuonna 1877.
Muistomerkin nainen seisoo ylvään itsevarmasti, kuvaten voittoa ja kunniaa.
Vasemmassa kädessään hän puristaa katkennutta ketjua ja miekkaa, jotka symboloivat taistelua ja lopullista voittoa ottomaanien sorrosta.
Aluksi pilarin huipulle suunniteltiin tsaari vapauttaja Aleksanteri II:ta esittävää patsasta, mutta kaupunkilaiset valitsivat sen sijaan vapautta symboloivan naisen.
Sveta Troitsa eli Pyhän Kolminaisuuden kirkko on Rusen vanhin kirkko ja se on rakennettu vuonna 1632 ottomaanien vallan aikana.
Kirkko on kaivettu neljä ja puoli metriä sisäpihan maantason alapuolelle.
Ottomaanivallan aikana kristillisillä kirkoilla oli korkeusvaatimus, miksi osa kirkosta onkin osittain maan alla. Tuolloin muslimikaupunkien kirkkojen tornit ja kupolit eivät saaneet ylittää minareettien korkeutta. Kellotorni lisättiinkin kirkkoon vasta vuonna 1878.
Rusen sydämessä sijaitseva vaikuttava katedraali houkuttelee kävijöitä upeilla freskoilla.
Katedraalissa säilytetään useiden pyhimysten pyhäinjäänteitä, miksi se onkin pyhiinvaeltajien suosiossa.
Lisäksi katedraali toimii kaupungin rikkaan historian ja kulttuuri-identiteetin symbolina. Katedraali on avoinna päivittäin aamusta iltaan.
Rusesta löytyy myös useita muita kirkkoja ja luostareita, joista osa on peräisin 1800-luvulta. Kirkkokiintiö oli tässä kohtaa saavutettu, tai ainakin minä luulin niin.
Kaupungissa on myös useita muita historiallisia rakennuksia, kuten Dohodno Ždáňi, joka on yksi Rusen arvostetuimmista rakennuksista.
Rakennuksen valmistuminen viivästyi rahapulan takia ja 1898 aloitettu rakentaminen saatiin päätökseen 1902.
Dohodno Ždáňin seitsemän hahmoa symboloivat kulttuuria, tiedettä, maataloutta, käsityöläisyyttä, kauppaa, puolustusta ja lentohenkeä.
Alkuperäisen arkkitehti Raul-Paul Brankin suunnittelemat veistokset eivät saaneet hyväksyntää, koska ne näyttivät ulkonäöltään liian saksalaisilta, ja niinpä ne muutettiin bulgarialaisemmiksi.
Nykyisin paikka toimii erilaisten kulttuuritapahtumien, konferenssien ja näyttelyiden pitopaikkana.
Tonavan rantapromenadin pitkä kävelytie johtaa joen varrelta keskustaan, ja sen varrella on runsaasti ravintoloita ja kahviloita, joissa voi nauttia paikallisista herkuista samalla kun ihailee Tonavan kaunista maisemaa.
Promenadilla on myös useita puistoja ja ulkoilualueita, joissa voi rentoutua ja nauttia kauniista säästä.
Meidän kohdalla sää vaihteli päivän aikana ja välillä sade ropisi niskaan muistuttaen, että syksy oli saapumassa myös Bulgariaan.
Alueellisessa historian museossa kannattaa pyörähtää.
Museo sijaitsee entisen poikakoulun kauniissa rakennuksessa.
Museossa on esillä traakkialaisten 4. vuosisadalta eKr. peräisin oleva Borovon hopea-aarre ja vaikuttavat keskiaikaiset kokoelmat.
Museo tarjoaa aikamatkan alueen menneisyyteen esitellen esineitä ja näyttelyitä, jotka kertovat Rusen ja sen ihmisten tarinan. Paikka on avoinna päivittäin klo 9-18 ja sisäänpääsymaksu sinne on 5 BGN.
Zahari Stoyanovin museotalo sijaitsee lähellä Kaupunkielämäntavan museota. Museo on omistettu kirjailijalle Zahari Stoyanoville sekä ottomaanien vallan vapauttamiseksi tähdänneen kansallisen liikkeen toiminnalle. Tämä museo skipattiin, mutta vieressä olevaan Kaupunkielämän museo Kaliopaan menimme.
Museo sijaitsee kauniissa 1860-luvulta peräisin olevassa talossa.
Rakennus on yksi Rusen symboli.
Paikka kätkee salaperäisen rakkauden salaisuudet.
Se kertoo traagisen tarinan kauniista naimisissa olleesta Ekaterina Kalishista, joka tunnetaan myös nimellä Kaliopa, ja hänen rakkaudestaan Rusen ottomaani hallinnon kuvernööri Midhat Pašaan. Museo on avoinna päivittäin klo 9-17.30.
Bulgarian vapauttamisen jälkeen siitä tuli varakkaan ruselaisen kauppiaan Stefan Kamburovin omaisuutta.
Museossa pääsee kurkistamaan millaista elämää bulgarialainen yläluokka eli Pikku Wienissään.
Vaatteiden ja asusteiden kokoelma esittelee aikakauden muotia ja tarjoaa kurkistuksen Rusen seurapiirien vaatekaappiin sekä eliittiin asuntoon.
Zahari Stoyanovin, kuten monien muiden tunnettujen bulgarialaisten, maalliset jäännökset on säilytetty Rusen Bulgarian kansallisen herätyksen johtajien Pantheonissa.
Pantheon, on merkittävä muistomerkki, joka muistuttaa maan vapauttamisen puolesta taistelleista sankareista.
Bulgarian kansallisen herätysliikkeen Pantheonin muistomerkkikompleksi sijaitsee vanhalla hautausmaalla, joka on muutettu Bulgarian kansallisen herätysliikkeen puistoksi.
Vuonna 1978 perustetun Pantheonin ydin on omistettu 39:lle huomattavalle bulgarialaisen kansallisherätyksen kannattajalle, joiden jäännökset on haudattu sinne.
Paikka on avoinna päivittäin klo 9–12 ja uudelleen klo 12.30–17.30.
Sisäänpääsy Pantheoniin maksaa 8 BGN.
Bulgarian ainoa kansallinen liikenne- ja viestintämuseo sijaitsee Rusessa, ja se sijaitsee Bulgarian ensimmäisen rautatieaseman rakennuksessa.
Museon mielenkiintoisimpia näyttelyesineitä ovat tsaarien Ferdinandin ja Boris III:n vaunut sekä sulttaani Abdul Azizin sedanvaunut. Museossa on kolme hallia, jotka esittelevät Bulgarian rautatieliikenteen ja merenkulun historiaa.
Museon vieressä oleva junalinja on edelleen aktiivinen ja siinä kulkee aika ajoin tavarajunia. Museo on avoinna tiistaista lauantaihin klo 9-17 ja sisäänpääsylippu maksoi 5 BGN.
Pakko todeta, että eipä ollut kummoinen museo ja kun kalustoa vertasi nyt käytössä nähtyihin ja kyydissä olleisiin, niin suuren suurta eroa ei jossain kohdissa huomannut lainkaan.
Museossa esillä olleet junasuorittajan koppalakit ja junan lähettämiseen tarvittavat käsiopasteet näyttivät olleen muuttumattomia ikuisuuden. Samoilla malleilla ja merkeillä mentiin edelleen.
Lähellä Rusea olevassa Lomin luonnonpuistossa olisi sijainnut maailmanperintöluetteloon kuuluvat Ivanovskin kalliokirkot Ivanovski skalni tsarkvit, samoin kuin 10 km päässä oleva Pyhän Dimitar Basarbovskin luostarikin.
Paikat jäivät tällä kertaa käymättä, sillä niihin olisi pitänyt mennä taksilla. Hieman rupesi matkaväsymys painamaan ja kiinnostus samankaltaisiin paikkoihin alkoi hiipua.
Käymättä jäi myös uusi Ekomuseo akvaarioineen.
Myös kirkko- ja museokiintiö sekä historiakiintiö raunioineen rupesi olemaan täynnä.
Ei siis menty, sillä kaupungin keskuspromenadi ja lasillinen viiniä houkutteli tässä kohtaa enemmän, varsinkin kun taivas muuttui sadekuuron jälkeen taas aurinkoiseksi.
Iltapäivästä oli edessä vielä viimeinen junasiirtymä kohti Sofiaa.
Juna oli aivan täynnä, mutta jotenkin vaan aina sekaan mahtui lisää ja lisää porukkaa.
Iso osa matkaajista palasi selvästi joko opiskelemaan tai töihin Sofiaan, miksi juna pullisteli porukkaa.
Reissuissa on tullut huomattua, että kannattaa aina ostaa paikkalippu, jotka myydään erikseen.
Myöskin ykkösluokan liput ovat olleet Balkanin maissa erittäin edullisia ja kannattava hankinta, jos sellaisia vaan junista löytyy, nyt ei löytynyt.
Muutaman levan maksanut paikkalippu oli tässä junassa tarpeen, sillä käytävä oli täynnä seisomapaikalla olevia matkustajia, eikä suukovultakaan siellä säästytty.
Ilma oli sakeana erilaisista ihmishajuista ja käytävän ikkunat rupesivat hikoilemaan sisältäpäin kuumuudesta ja hiilidioksidin määrästä.
Matkustusmukavuus tällä pätkällä oli surkea, kun porukkaa oli kabiini ja käytävä täynnä ja lämmitys ajoittain täysillä.
Onneksi istumaloosin ikkunan sai aina asemilla auki, jotta happi riitti ja lämpötila hetkellisesti laski.
Juna puksutteli kuudessa tunnissa kohti Sofiaa, mikä tässä kohtaa tuntui ikuisuudelta.
Junalippu maksoi tälläkin osuudella alle 20 BGN henkilöltä, joten matkustaminen junalla oli kyllä edullista. Tässä kohtaa voi kuitenkin todeta, että halvalla ei hyvää saa.
Saavuimme Sofiaan lähes ajallaan, myöhään illasta.
Sofian juna-asema oli kaikin puolin siisti ja siellä oli ihan hyvät palvelut, mutta ainoana miinuksena oli, että yksikään hissi ei toiminut ja mitään rullaportaitahan ei paikassa ollut.
Rappuraahaamisen jälkeen pääsimme juna-aseman lähellä olleeseen hotelliin. Jos jotain on oppinut, niin kannattaa varata matkustuspäivänä hotelli läheltä juna-asemaa. Vielä yö Sofiassa ja aamupäivästä oli tarkoitus jatkaa kohti kotia.
Kohti kotia
Mitenköhän tämän sanoisi… matka oli kyllä melkoinen pettymys. Joka paikassa oli kamalasti roskaa, kaikki jätettiin kulmille ja teiden varsille. Vapaana kulkevia koiria ja kissoja oli niin maaseudun kylissä, kuin isoissa kaupungeissakin, ja ihan pirusti olikin.
Talot olivat rapistuneita tai hoitamattomia.
Kulttuuri- ja hallintorakennukset olivat pääsääntöisesti ajanhampaan betoniin iskeneitä Neuvostoaikaisia mahtipontisia rakennuksia, joille kaikille ei oltu keksitty järkevää käyttöä.
Lisäksi maan yleisilme oli kovin nuhruinen.
Autokanta oli vanhaa ja teiden kunto todella surkeaa. Kaupunkien ulkopuolella liikkui teillä myös muita kuin autoja. Liikennesääntöjä noudatti, kuka noudatti.
Moneen kertaan tuli miettineeksi, että mihin on menneet ne EU-rahat, joilla maata olisi pitänyt kunnostaa ja modernisoida?
Matkalla ei juuri saneeraus- tai uudisrakentamisen kohteita näkynyt, ei myöskään saneerattuja kohteita.
Hinnat ilmoitettiin rinnakkain jo euroina tulevaa euroihin siirtymistä ennakoiden, miksi hintataso oli paikallisten mukaan noussut aivan mielettömästi.
Nuoret puhuivat englantia ja olivat auttavaisia, mutta sitten vanhemman väen kanssa ei pärjännyt kuin bulgarialla. Keski-ikäiset töissä olevat eivät myöskään olleet kovinkaan palveluystävällisiä tai avuliaita.
Tämä maa on nyt koluttu melkoisen hyvin, eikä ole kova hinku takaisin, ei vaikka Sunny Beachia mainiona kesä- ja rantakohteena hehkutetaankin.
Autolla ajettuja kilometrejä tuli mittariin ihan kiitettävästi, samoin junassa istuttuja tunteja.
Onneksi säät olivat matkalla kohtuullisen hyvät ja matka sujui ilman suurempia kommelluksia.
Se mistä ehkä on plussa pisteet annettava, oli, että kaikki varaamamme hotellit olivat siistejä ja laadukkaita.
Tässä kohtaa on kuitenkin mainittava, että olimme kyllä ennakoiden varanneet tasokkaampia hotelleja, koska niiden hintataso Suomen hintoihin verrattuna oli edullinen. Onneksi oli joku kello kilissyt budjettimatkalaisen ajatuksissa matkaa varatessa.
Plussa pisteet voi antaa myös hienoista maisemista ja luontokohteista, mutta siihen se kehuminen sitten jääkin.
Ihmetystä sen sijaan herätti se, että jokaisessa vierailemassamme kaupungissa oli ainakin yksi Hesburger, jotka näyttivät olevan erityisen suosittuja.
Mäkkärin kylttejä ja isoja keltaisia M-merkkejä ei sen sijaan juurikaan näkynyt.
Mitenköhän tuo Hese on onnistunut saamaan maahan noinkin kovan ja tukevan jalansijan?
Oli ihan pakko Googlata ja hämmästellä uudestaan, sillä vuoden 2024 lopussa Bulgariassa toimi 32 Hesen ravintolaa. No olihan se yhdet burgerit pakko maistaa ja todeta, että ihan sellaisilta maistuivat, kuin pitikin.
Erään vieraanmaan lähettämän sääpalloepisodin jälkeen pääsimme vuorokauden myöhässä palaamaan kotiin ja arkeen.
Sateinen lisäaika Sofiassa ei napannut, eikä ainakaan nostanut matkailijan maafiilistä.
Ihan nirsoja matkaajia emme ole, ja olemme nähneet ja kokeneet aiemmillakin matkoilla vaikka ja mitä, mutta olihan tämä reissu, vaikka seikkailumieltä mahtuu aina roppakaupalla matkaan mukaan.
Kun kotiin sitten vihdoin päästiin, niin kylläpä sauna ja oma sänky maistuivat hyvälle. Tätä viimeistä osaa matkakertomuksesta kirjoittaessa ajatukset uudesta matkasta rupesivat kuiskimaan alitajunnassa. Ei kun suunnittelemaan uusia reissuja.
No Comments