Matkailua maailmalla

Osa 1: Bryssel ja Luxemburg

BrysselLuxemburg-Strasbourg-Stuttgart-Nürnberg-München

Olimme olleet koko porukalla verestelemässä muistoja ja kokemuksia aurinkolomasta. Olipa ihanaa olla viikko Egyptin auringossa yhdessä lasten ja lastenlasten kanssa. Ihania hetkiä, mutta meidän oli aika kuitenkin palata raidereissaajaksi.

Matka suuntautui Rigan kautta Brysseliin ja siitä viikon kierroksen päätteeksi Müncheniin, josta lensimme kotiin Rigan kautta.

Air Balticin lentoja olemme aiemminkin käyttäneet ja ne toimivat hyvin moniin Keski-Euroopan kohteisiin.

Nopea tunnin syöttölento Helsingistä Rigaan, vauhdikas vaihto seuraavalle lennolle ja siitä sitten sujuvasti kohteeseen.

Talvenselän kääntyessä oli hyvä ottaa pieni varaslähtö kevääseen.

Tarkoituksenamme oli palata uudelleen muutamaan jo aiemmilla kerroilla käytyihin kohteisiin sekä kiertää pari kohdetta, jotka aina aiemmin on tiputettu pois matkareitiltä syystä tai toisesta. Ei muuta, kuin laukut kantoon ja menoksi.

Olimme taas hankkineet matkalle Huawein kannettavan taskuwifin, joka jälleen kerran osoittautui hyväksi ratkaisuksi seikkaillessa karttojen ja muun nopeasti etsittävien tietojen kanssa. Eipä netti tökkinyt tälläkään kertaa.

Bryssel

Brysselissä olemmekin käyneet aiemmin, mutta nyt oli mahdollisuus kiepsahtaa kaupungissa uudelleen ja tutustua siihen hieman pintaa syvemmältä. Aiemman postauksen voit lukea täältä.

Nopeasti tuli huomattua, että kaunis ja siisti turistikeskusta ei ole yhtä kaunis ja siisti hieman kauempana.

Roskapussit ja kaduilla notkuvat siirtolaiset eivät luo kiiltokuvaa kaupungista.

Turistialueilla on vuodenajasta riippumatta aina ihmisiä, mutta myös näkyvästi poliiseja. Turvallinen ja leppoisa tunnelma kuitenkin muuttuu, kun siirtyy sivualueille. Mikään ei siis ole muuttunut sitten edellisen käynnin. Illalla hotelille kulkiessa, tuli tunne, että turhan myöhään ei kannata huudeilla huidella.

Saavuimme Zaventemin lentoasemalle, josta otimme junan Brysselin Midi asemalle.

Lentokentän juna-asema sijaitsee kätevästi lentokenttära-kennuksen alla.

Kaupunkiin menevä juna kulkee Nordin, keskusaseman ja Midin kautta. Junalla pääsee keskustaan alle 20 minuutissa. Lipun junaan voi ostaa automaateista tai lippukassalta. Yhdensuuntainen junamatka maksoi alle 10 €. Junia kulkee tiuhaan tahtiin lentokentän ja keskustan välillä, joten kauaa ei tarvinnut junaa odotella.

Bryssel Midin asemalta lähtevät junat Saksaan, Ranskaan, Alankomaihin, Luxembourgiin ja Isoon-Britanniaan, miksi siis suuntasimme sinne.

Brysselissä on lisäksi kaksi muuta isoa rautatieasemaan.

Bruxelles Central on Brysselin sisäisen liikenteen päärautatieasema, joka sijaitsee aivan kaupungin ytimessä. Keskusasemalta lähtee junia ympäri Belgiaa ja joihinkin naapurimaiden kaupunkeihin. Kaikilta isoilta juna-asemilta pääsee kaupunkiin kätevästi metrolla tai ratikalla.

Lähellä Midin asemaa on Musée de la Porte de Hal.

Rakennus kuului aikoinaan kaupunkia ympäröivään muuriin, josta se on ainoa jäljellä oleva osa.

Tämä yli 600 vuotta vanha monumentti

on kaupungin keskiaikaisen menneisyyden merkittävin todistaja. Kunnostustöiden jälkeen se on toiminut museona. Paikka on avoinna maanantaista torstaihin klo 9.30-17 ja viikonloppuna se aukeaa puolituntia myöhemmin. Lipun hinta museoon on 10 €.

Aamu oli valjennut Brysselissä pilvisenä, mutta mitäs siitä.

Maa oli paljas ja lämpötilakin kipusi +12 tienoille.

Ero lumitykin puuteroimaan Etelä-Suomeen oli melkoinen, joten ei kun töppöstä toisen eteen.

Toki aurinkoinen ilma olisi maalannut kaupungista varmasti kauniimman, mutta kevättä enteilevät plusasteet ja nupuilleen nousseet narsissit riittivät tällä kertaa oikein hyvin.

Le Palais de Justice eli Oikeuspalatsi on yksi suurimmista ja vaikuttavimmista rakennuksista koko Euroopassa.  

Nyt se tosin oli korjaustöiden alla ja osittain pussitettuna.

Sen 100 metriä korkea avoin aula on hätkähdyttävä ja käymisen arvoinen.

Paikkaan on vapaa sisäänpääsy ja se on avoinna vierailijoille maanantaista perjantaihin klo 8 – 17. Sisäänpääsemiseksi joutuu kirjautumaan ja näyttämään henkilötodistuksen.

Bryssel on suklaakonvehtien kaupunki, sillä keksittiinhän suklaakonvehdit juuri Brysselissä. Kaupungissa on useita herkullisia suklaapuoteja, eikä ohittaa kannata Choco-Storyn suklaamuseota, joka on avoinna kaikkina päivinä 10-17. Lippu maksaa 14 €.

Bryssel on tunnettu myös oluesta, pienestä pissaavasta pojasta sekä tietysti vohveleista. Lisäksi se on EU:n päätöksenteon- ja hallinnon keskus.

Maistettavahan se oli nuo kuuluisat vohvelit.

Ihania vohveliautoja löytyy sieltä sun täältä.

Jono niihin oli joka paikassa taattu.

Maku sen sijaa hmm, no joo… keskustan vohvelipaikoissa se olisi varmaankin ollut aivan toisenlainen.

Voin melkein lyödä vetoa, että jokainen turisti ostaa vierailunsa aika vohvelin.  Vanhan kaupungin alueen vohveleiden lisukkeet saavatkin vohvelit näyttämään vastustamattomilta.

Bryssel on melko pieni ja sen nähtävyyksillä on helppo liikkua jalkaisin. Myös metrosta, junista, busseista ja raitiovaunuista koostuva julkinen liikenne toimii hyvin.

Lippuja julkisiin voi ostaa muun muassa metroasemilta, kioskeista sekä suoraan busseista ja raitiovaunuista. Yksittäislippu, joka on voimassa tunnin maksaa 2,10- 2,60 € riippuen siitä ostatko sen lippuautomaatista vai lippuluukulta. 24 h päivälippu maksaa 7,50 €. Lippu pitää muistaa leimata ennen liikennevälineeseen astumista.

Brysselissä on myös mahdollisuus osallistua erilaisille maksullisille ja maksuttomille kaupungin järjestämille turistikierroksille.

Ne kannattaakin tarkistaa kaupungin turismisivuilta.

Unohtaa ei kannata Free tourin ja Guruwalkin erilaisia ja eri teemaisia ilmaisia kaupunkikierroksia. Vanhaan kaupunkiin ja Grand Placen alueelle ei pääse autoilla, joten Brysselissä Hop on ja Hopp off kiertoajelu ei anna paljoakaan lisäarvoa.

Brysselin monet nähtävyydet eivät sisälly Brussels Cardiin, miksi kannattaakin tarkkaa katsoa onko kaupunkikortista hyötyä. Yhden päivän kortin hinta on reilu 30 € ja jos haluaa sisällyttää siihen joukkoliikennelipun, niin joutuu pulittamaan hieman lisää.

Kaunein paikka Brysselissä on ehdottomasti Grand Place aukio, joka liitettiin UNESCOn maailmanperin-töluetteloon 2010.

Samalla se nimettiin Euroopan kauneimmaksi aukioksi, eikä syyttä.

Monet pitävätkin sitä koko maailman kauneimpana aukiona.

Kaupungintalo on itseoikeutetusti yksi aukion komeimpia rakennuksia. Rakennukseen pääsee tutustumaan arkipäivisin. Sisäänpääsymaksu on 15 €. Rakennukseen tehdään myös erillisiä opastettuja kierroksia.

Grand Placen aukio on myös iltavalaistuksessa kerrassaan upea.

Aukiolla on paljon ihmisiä niin päivällä kuin illallakin.

Iltaisin se on erityisesti paikallisten nuorten suosima kokoontumispaikka

Toinen merkittävä rakennus aukiolla on Maison du Roi eli leipätalo, jossa sijaitsee nykyään kaupungin museo. Kaupungin museo kuten monet muutkin museot ovat avoinna tiistaista sunnuntaihin.

Niinpä käymättä ja näkemättä jäi myös siellä oleva alkuperäinen Mannekin Pis patsas, sekä hänen kuuluisa ”vaatevarastonsa”.

Mannekin Pis pissaava poika veistos puetaan aika-ajoin erilaisiin vaatteisiin.

Pikkuruinen 60 senttimetriä korkea pissaava poika – Mannekin Pis patsas oli paikallaan.

Kuvattavahan tuo mainettaan pienempi patsas oli uudestaan.

Yhden tarinan mukaan pieni poika olisi patsaan tavoin sammuttanut sytytyslangan vihollisen pommista ja pelastanut kaupungin tulipalolta.

Toisen tarinan mukaan rikas brysseliläinen porvari pystytti patsaan muistoksi kadonneen pojan löytymisestä.

Löytöhetkellä pojan kerrotaan pissineen patsaan tavoin.

Pissaava poika on kaupungin tavaramerkki ja sen hyödyntämisessä ei

mielikuvitusta ole säästelty. On matkamuistoa, suklaaversioita, makeisia, kuvallisia paitoja ja ties mitä. Tasa-arvon nimissä kaupunki on saanut myös tyttöpuolisen kyykkypissalla olevan Jeanneke Pis patsaan, joka oli aivan karmea.

Aukion monet rakennukset olivat alun perin kiltataloja, mutta nykyisin niissä on kauppoja ja kahviloita. Belgian Brewers olutmuseo sijaitsee yhdessä kiltatalossa. Museo on avoinna ainoastaan keskiviikosta lauantaihin.

Toinen olutmuseo Gueuzen sentään oli avoinna myös maanantaisin, mutta kiinni keskiviikkoisin ja sunnuntaisin.

Paikkaan voi tutustua klo 10-16 ja sisäänpääsyn 8 € hintaan kuuluu oluen maistelua.

Oopperatalo olisi myös ollut mainio paikka vierailla, mutta kuten monet muutkin paikat, niin kiinni oli sekin maanantaina.

Bryssel on myös maailman johtavia jugendkaupunkeja, jonka upeat Victor Hortan suunnittelemat jugendtalot on julistettu UNESCOn maailmanperintökohteeksi. Kuuluisalla arkkitehdillä on oma museonsa, mutta kun oli maanantai, niin kiinni oli tuokin.

Hieman keskustan ulkopuolella sijaitseva Atomium on Brysselin on 165 miljardikertainen suurennos raudan kiderakenteesta. Paikka on ehdottomasti käymisen arvoinen.

Rakennelma oli oikeastaan aika makea. Teos rakennettiin väliaikaiseksi koristeeksi Brysselin vuoden 1958 maailmannäyttelyä varten.

Se kuitenkin ihastutti kansalaisia niin paljon, että jättimäinen häkkyrä päätettiin jättää paikoilleen.

Se siis pääsee maailmannäytte- lyiden kertakoristeiden jatkoklubiin Bilbaon Puppyn ja Pariisin Eifelin kanssa.

Parhaiten Atomiumille pääsee käyttämällä 6-linjan metroa ja jäämällä pois Heizelin / Heyselin asemalla.

Mielenkiintoisen kiderakenteen sisälle ja pallosta toiseen pääsee kulkemaan liukuportailla. Ylimmässä pallossa toimii ravintola, josta voi ihailla ympärillä avautuvia maisemia. Atomium on avoinna joka päivä klo 10-18 ja sisäänpääsy häkkyrään maksaa 16 €.

Mini Europe teemapuisto sijaitsee aivan Atomiumin vieressä. Paikka esittelee Euroopan nähtävyyksiä pienoiskoossa. Meiltä tämä pienoismaa jäi tällä kertaa käymättä. Kiva paikka olisi ollut vierailla lähistöllä olevan puiston Kaukoidän museossa, mutta paikka oli suljettu kunnostustöiden takia, eikä puistokaan oikein houkutellut talven riisutussa asussa.

Ikuistettava oli uudelleen myös Palais de Bruxelles.

Linna toimii tätä nykyä kuninkaan virkapaikkana ja juhlallisuuksien näyttämönä.

Kuninkaanlinnan joihinkin osiin voi tutustua kesäisin.

Saimmekin siis tyytyä ihailemaan paikkaa vain ulkopuolelta.

Kiinni olevien museoiden lista jatkuu, sillä suurin osa museoista on nimittäin suljettu Brysselissa maanantaisin.

Junamuseo Train world sijaitsee lähellä Nordin asemaa, mutta meidän tuurilla sekin oli kiinni ja avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 10-17. Harmi, sillä junalla liikkujina tuo museo olisi kiinnostanut. Kiinni oli myös Flipperi museo, joka olisi sekin ehdottomasti kuulunut käyntikohteisiin.

Brysselin maanalaista elämää esittelevä viemärimuseo – Sewer museum kuului myös kiinniolevien museoiden joukkoon. Rupeaapa näyttämään siltä, että vierailu Brysseliin on uudestaan edessä ihan vaan näiden muutamien väliin jääneiden museoiden takia.

Ainahan se on, tai melkein aina yksi kirkkovierailu tehtävä.

Cathédrale des Saints Michel et Gudulen kirkko on Brysselin hienoin kirkko.

Se on avoinna päivittäin klo 8-18.

Kirkko on ehdottomasti vierailun arvoinen.

Toinen mainitsemisen arvoinen kirkko on basilikatyyliin rakennettu Basilique de Sacré Coeur kirkko, joka on maailman viidenneksi suurin. Kirkon näköalatasanteelta on upeat näkymät Brysseliin. Näköalatasanne on avoinna ympäri vuoden ja sinne pääsee myös hissillä. Talviaikaan kirkko on avoinna klo 8-17 ja näköalatasanne klo 10-16. Hissikyyti näköalatasanteelle maksaa 8 €/ henkilö.

Belgia on sarjakuvien suurvalta, vaikka sitä ei heti siksi mieltäisikään.

Tunnetuin belgialainen sarjakuvasankari on tietysti Tintti, mutta Belgiasta ovat kotoisin myös mm. Lucky Luke, Smurffit, Marsupilami sekä Piko ja Fantasio.

Käymättä jäi myös sarjakuvamuseo joka sekin on kiinni maanantaisin.

Nyt tyytyminen oli sarjakuvahahmojen ihailemiseen rakennusten seinissä.

Hauska idea oli kiertää sarjakuva-aiheiselta seinämaalaukselta toiselle sarjakuvakartan avulla.

Kartan saa ladattua netistä.

Parc du Cinquantenairessa puistossa kannattaa ehdottomasti käydä.

Upea riemukaari ja alueen monet mainiot museot ovat käymisen arvoisia.

Tämä ja pari seuraavaa kuvaa onkin otettu edelliseltä reissulta.

Belgian taide- ja historianmuseo jäi tällä kertaa katsomatta,

koska tuokin museo on avoinna tiistaita sunnuntaihin. Aiemmin olemmekin vierailleet Belgian kuninkaallisessa sotamuseossa ja sotatieteellisen historian museossa, joka ei kummoinen paikka ollut.

Autoworld automuseo sen sijaan oli mainio paikka ja sinne kannattaa ehdottomasti mennä.

Museo onkin yksi parhaista automuseoista, joissa olemme käyneet ja kaiken lisäksi se on avoinna myös maanantaisin.

Galeries Royales Saint-Hubert on lasikatettu ostoskeskus Brysselissä. Upea mestariteos vihittiin käyttöön vuonna 1847. Se oli ensimmäinen lasitettu ostoskeskus Euroopassa ja se on edelleen yksi tyylikkäimmistä.

Ostoskeskus on jaettu kolmeen alueeseen Galerie de la Reine, Galerie du Roi ja Galerie des Princes, jotka kaikki ovat täynnä kalliiden brändien pikku putiikkeja ja kauniisti sisustettuja näyteikkunoita sekä hintavia kahviloita ja ravintoloita.

Luxembourg

Aikaisin seuraavana aamuna jatkoimme matkaa Luxemburgiin. Junamatka kesti 3½ tuntia, joten meillä oli hyvin aikaa pelata yksi perinteinen Scrabble. Junalipun hinta oli lähes 25 € yhdeltä henkilöltä.

Keskellä viikkoa, ei sesonkiaikaan aamun aikaisessa junassa ei ollut kovin suurta ryysistä.

Matka sujui mukavasti, ainoana miinuksena oli, että IC-junissa ei ole myyntikärryä. Onneksi olimme varautuneet omilla eväillä.

Saavuimme yhdentoista jälkeen perille ja asema ympäristöineen kuhisi väkeä.

Ensimmäisenä rastina oli käydä nappaamassa seuraavan päivän liput lippuautomaatista.

Etukäteen maksetut liput piti käydä tulostamassa koodia vastaan.

Jotenkin tuli sellainen tunne, että en halua seuraavana aamuna aseman lippuautomaatin takia pienessä kiireessä harmaita hiuksia. Ranskalaisen junayhtiön automaatteja olikin vain yksi, joten siinä olisi todennäköisesti joutunut jonottamaan. Lisäksi olisiko aamulla klo 7 asemalta löytynyt lontoota puhuvaa. Onneksi tuo etiäinen tuli, sillä eihän tuo operaatio mennyt kuin Strömsössä.

Ensin piti löytää joku, joka osasi englanniksi neuvoa mistähän SNCFn lippuautomaatti voisi löytyä.

Sitten piti vielä taistella kieliversion kanssa, että sai selkoa, mitä piti tehdä.

Rasti tuli kuitenkin suoritettua, joten seuraavana aamuna saikin sitten ottaa iisisti.

Luxemburg tai oikeammin Luxemburgin suurherttuakunta on melko pieni maa ja jostain syystä se on onnistuttu tähän asti kiertämään. Jotenkin itselläni oli sellainen oletus, että maa ei ole kovin mielenkiintoinen. Olin kuvitellut Luxemburgin olevan alavaa ja laakeaa, mutta maisema oli kumpuilevaa ja Luxemburg Cityn kaupunkia reunusti komeat rotkot ja kaupungin läpi virtaava Alzette joki laaksoineen.

Maan tärkeimmät nähtävyydet sijaitsevat Luxemburgin pääkaupungissa Luxemburg Cityssä melko pienellä alueella.

Kaupungin vanha osa on UNESCOn maailmanperintö- kohde, eikä syyttä.

Vanhat sillat, mukulakivikadut ja kujat sekä upeat vanhat rakennukset luovat mainion ympäristön vaellella. Sen voi kuitenkin mainita, että Luxemburg on melko kallis maa.

Päiväsaikaan keskustassa ja Vanhassa kaupungissa oli paljon tyylikkäitä lounastajia ja kaupunki antoikin hyvin rauhallisen ja siistin kuvan itsestään. Illan suussa koloistaan alkoi kuitenkin kömpimään mitä kirjavampaa sakkia, matkalla päivystämään juna-aseman nurkille.

Luxemburgin kaupunki on kompakti ja siellä liikkuukin parhaiten kävellen. Kaupungin alaosassa eli Grundissa on selvästi erilainen tunnelma kuin ylhäällä olevassa modernissa kaupungissa.

Alzette joen rannalla olevalle alueelle pääsee helposti kävelemällä alamäkeen kaupungin keskustasta tai sitten voi mennä hissillä.

Luxemburgin julkinen liikenne on maksutonta.

Ratikat ja bussit kattavat hyvin koko kaupunkialueen.

Kaupunkia voi myös ihastella 22 € maksavan Hop on hop off bussin kyydissä.

Kesäaikaan myös pyörillä liikkuva kaupunkijuna kiertää kaupungin nähtävyydet.

Kaupungin turisti-infosta kannattaa hakea reittikartta, jota seuraamalla kiertää kaupungin tärkeimmät nähtävyydet. Reitin seuraamista helpottavat maahan sijoitetut metalliplakaatit.  Tarjolla on myös useita eri teemaisia maksullisia turistikierroksia ja sitten GuruWalk  ilmaisia kierroksia.

Place Guillaume, yksi kaupungin suurimmista aukioista on kävelyaluetta.

Sitä pidetään myös kaupungin sosiaalisena keskuksena.

Aurinkoinen + 15 asteen lämpö oli herättänyt myös kaupunkilaiset, jotka valtasivat paikat ulkoterasseilta.

Aukion keskellä on Hollannin kuninkaan ja Luxemburgin suurherttuan Vilhelm II:n ratsastajapatsas, joka nyt kuitenkin nökötti orpona remonttitöiden keskellä.

Aukio on ollut kaupan ja toiminnan keskus kaupungissa keskiajalta lähtien ja siellä onkin siitä lähtien järjestetty säännöllisesti markkinoita, jotka ovat kuuluisia kasveistaan, kukistaan sekä erinomaisista paikallisista ruoista.

Kesäisin aukiolla järjestetään konsertteja, ja siellä järjestetään usein messuja ja muita erikoistapahtumia. Aukiota reunustavat ravintolat ja kahvilat. Nyt koko tori oli kuitenkin yhtä suurta rakennustyömaata.

Aukion reunalla on kaupungintalo, jota vartio kuuluisat pronssiset Tremont leijonat.

Kaupungintalo on pääosin rakennettu puretun fransiskaaniluosta- rin kivistä.

Päivän Luxemburg Cardin hinta on 14 €.

Moneen kohteeseen onkin kortilla saatavissa alennusta. Toisaalta Luxemburgissa on paljon myös ihan vain katseltavaa ja ilmaista tekemistä ja kokemista tarjolla.

Constitution aukion yläpuolella kohoava Golden Lady eli Gëlle Fra muistomerkki on Luxemburgin kansan vapauden ja vastarinnan symboli ja yksi maan kuuluisimmista maamerkeistä.

Alun perin se pystytettiin Ensimmäisessä maailmansodassa taistelijoiden kunniaksi.

Natsit kuitenkin purkivat sen. Myöhemmin uudelleen entisöinnin jälkeen sen tarkoitusta laajennettiin. Muistomerkki on nykyään kunnioittamassa maailmansodissa ja Koreassa taistelleita Luxemburgilaisia.

Notre-Damen katedraali on sekoitus myöhäisgoottilaista ja renessanssiarkki-tehtuuria, ja se on tunnettu lasimaalauksistaan ja veistoksesta alabasterikuorosta.

Kovin kummoiseksi ei tätä entistä jesuiittakirkkoa voi mainostaa,

vaikkakin yli 400 vuotta vanha kirkko on ainoa katedraali koko pikkuisessa maassa ja yksi historiallisimmista nähtävyyksistä Luxemburgissa. Merkittäväksi katedraalin tekee, että sen krypta on monien suurruhtinaiden ja suurherttuattarien perheen jäsenten lepopaikka.

Katedraali on avoinna muina päivinä klo 8-18 ja sunnuntaina se aukeaa tuntia myöhemmin ja on avoinna tunnin pidempään.

Jos kirkko itsessään ei tarjonnut wow elämystä, niin sen kauniisti tasatunnein soivat kellot tekivät vaikutuksen.

Grand-Ducal renesanssipalatsi on upea ulkoapäin parvekkeineen ja pienine torneineen.

Palatsiin pääsee tutustumaan vain heinä- ja elokuun aikana, jolloin Luxemburgin suurherttua perheineen on viettämässä lomaansa.

Paikka rakennettiin aluksi kaupungintaloksi, jona se ehtikin toimia parisataa vuotta ennen kuin siirtyi nykyiseen käyttöönsä suurherttuan ja kuninkaallisten kaupunkiasunnoksi.

Cornichen muurilla olevaa Chemin de la Corniche näköalatasannetta kutsutaan Euroopan kauneimmaksi parvekkeeksi.

Olen muutamilla upeilla näköalatasanteilla käynyt, eikä tämä kyllä kuulu kaikkein kauneimpien

joukkoon, vaikka näkymät sieltä alas jokilaaksoon onkin hienot.

Kävelimme ohi linnoitustornien ja espanjalaisen tornin, joka oli vallan sympaattinen. Eräässä pienessä parvekkeessa luki; antakaa meidän olla keitä olemme. Viesti lienee aikoinaan tarkoitettu maata hamuaville valloittajille.

Jatkoimme matkaa jokilaaksossa ihaillen Vanhan kaupungin taloja.

Pfaffenthal Panoramic Elevator on julkinen hissi, joka yhdistää kaupungin historiallisen keskustan Ville Hauten ja Pfaffenthalin tarjoten matkustajilleen panoraamanäkymät Alzette joen laaksoon.

Toinen hissi kuljettaa matkustajat läheltä Grundin aluetta ylös keskustaan.

Kävellessä kuuluisan sotainsinöörin Sébastien le Prestre de Vaubanin mukaan nimettyä linnoituksen päälle tehtyä kävelytietä, voi vain miettiä kaupungin myrskyisää menneisyyttä.

Vaubanin linnoitukseen myöhemmin liitetty Thüngenin linnoitus tunnetaan myös nimellä Kolme tammenterhoa.

Nimen se on saanut sen kolmea tornia koristavien kolmen tammenterhokoris- teen vuoksi.

Linnoitus on peräisin 1730-luvulta. Nykyisin rakennuksessa toimii museo, joka on avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 10-18. Museoon on vapaa sisäänpääsy.

Samalla alueella on Grand Duke Jeanin modernin taiteen museo MUDAM, joka nyt sitten sattui olemaan kiinni tiistaisin, eli käymättä jäi.

Museo on omistettu Luxemburgin suurherttua Jeanille.

Puistomaiselle alueelle pääsee parhaiten T1 ratikalla.

Samalla suunnalla sijaitsevat upea Philharmonie Luxembourg konserttisalia ja EU-parlamentin hallintorakennuk- sia.

Alue näytti olevan myös ulkoilijoiden suosiossa.

Bockin kallioon tehtyjen puolustusrakennelmien ansiosta Luxemburg sai aikanaan lisänimen pohjoisen Gibraltar.

Casemates du Bock tunnelit ja linnoitusten sarja auttoi Luxemburgia puolustamaan vuosisatoja kestäneiden hyökkäysten aikana. Käytävät sisälsivät paitsi tykistöpaikkoja ja sotilaiden kasarmeja, myös työpajoja sekä leipomoita. Ne toimivat pommisuojana kaupunkilaisille Toisen maailmansodan aikana. Tämä kaupungin päänähtävyys kuuluu myös UNESCOn maailmanperintölistalle.

Linnoitustunneleiden päällä ollut linnoituskompleksi purettiin suurelta osin vuonna 1867, mutta sen alla oleva 17 km pitkä, hyvin säilynyt tunneliverkosto jätettiin.

Tunnelit on suljettu toistaiseksi turvallisuussyistä, joten niitäkin oli ihailtava vain ulkopuolelta.

Pystyin kuitenkin helposti mieltämään kallioon louhitut kapeat, matalat, pimeät ja ahtaat tunnelikäytävät.

Suuri Grundin portti on vuodelta 1632. Se sijaitsee keskeisen historiallisen alueen edessä.

Grundin esikaupunkialueella on myös Neimënsterin kirkko sekä vanha luostari, joka toimii nykyään suosittuna kulttuuri- ja konferenssikeskuk-sena.

Alhaalla laaksossa sai ihailla tyyntä Alzette joen pintaa, jonne talot heijastuivat kauniissa auringon paisteessa.

Myös Luxemburgin luonnontieteellinen museo ja muutamia Michelin tähti ravintoloita sijaitsi Grundin alueella.

Kansallinen historian ja taiteen museo MNHA – Nationalmusée fir Geschicht a Konscht sijaitsee kaupungin historiallisella alueella kauniiden vanhojen rakennusten seassa.

Paikka on käymisen arvioinen ja siellä on paljon katsottavaa.

Am Tunnel on myös taiteen ystäville vierailun arvoinen paikka. Nimensä mukaisesti vanhassa tunnelissa sijaitseva nykytaiteen galleria ja sen ensiluokkainen kuvataidekokoelma tarjoavat hyvän vaihtoehdon kaupungin suuremmille ja kiireisemmille museoille. Paikka on avoinna maanantaista perjantaihin klo 9-17.30 ja sunnuntaisin klo 14-18. Ja mikä aivan mahtavaa paikkaan on ilmainen sisäänpääsy.

No tulihan käytyä tässäkin minimaassa. Niin suurta vaikutusta paikka ei tehnyt, että sinne välttämättä matkustaisin toiste. Tippuu siis jatkosta.

Takaisin alkuun

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 2 maaliskuun, 2023 at 8:03 am

    Tuo Egypti muuten kiinnostaisi itseäni, jotenkin olen pelännyt mahdollisia terrori-iskuja siellä, niin on toistaiseksi jäänyt väliin. Äärettömän epätodennäköistähän se tietysti oli, että omalle kohdalle jotain sattuisi. Näistä erityisesti myös Brysselissä olisi kiinnostavaa joskus käydä. Ja tuo Grand Placen aukio näyttää tosiaan iltavalaistuksessa todella hienolta. Tintin tosiaan olisin itsekin osannut Belgiaan sijoittaa, noita muita en. Luxemburg kiinnostaa selvästi vähemmän, vaikka mukava sielläkin olisi joskus käydä.

  • Leave a Reply