G-8DK1F0333J
Monthly Archives:

lokakuu 2022

Yleinen

Junailua Etelä-Englannissa osa 2: Pohjois-Devon

Lontoo- Canterbury – Brighton ja Hove – Barnstable – Braunton – Exeter – Lontoo

Pohjois-Devon

Ihana jälleennäkeminen ja mahtavat maisemat ottivat meidät vastaan Pohjois-Devoniin.

Tiveron Parkwayn juna-asemalta ajoimme reilu puoli tuntia Barnstableen.

Barnstable sijaitsee Taw joen varrella.

Kaupungilla on vaikuttava historia.

Sillä oli aikoinaan lupa viedä villaa satamansa kautta, mutta joen liettyessä ja villan viennin ehdyttyä kehittyi kaupunkiin laivanrakennusta, valimo- ja sahatavarattuotantoa.

Kaupungin läheisyydessä on useita upeita rantoja.

Barnstaplen lähellä on Exmoorin kansallispuisto, joka upeine maisemineen ja erinomaisine patikointimahdol- lisuuksineen houkuttelee varsinkin kesäaikaan turisteja.

Kaupungissa on edelleen perinteinen Pannier Market, joka on avoinna tiistaista lauantaihin.

Harmillisesti paikka oli suljettu, kun vierailimme kaupungissa.

Eri päivinä on eri teemaisia markkinoita. On maalaismarkkinaa, antiikkia jne…

Kauppakatu on osittain jalankulkukeskus, jossa on monia hienoja rakennuksia sekä houkuttelevia kapeita katuja ja kujia.

Kaupungin vanhin säilynyt osa on kumpualue, jossa on edelleen nähtävissä alkuperäisen normannilaisen linnan muurin jäänteet.

Kaupungissa on myös koristeellinen Queen Anne’s Walk ja 1200-luvulta peräisin oleva Long Bridge.

Aamusta suuntasimme Valley of the Rocksille, josta oli upeat näkymät merelle ja Waelsiin.

Seurana oli alueen vuohia, jotka vakuuttavasti kiipeilevät pitkin jyrkkiä rinteitä.

Paikka oli kerrassaan kaunis alkavassa syksyn väriloistossa.

Myös sää suosi meitä. Alueella olikin paljon patikoijia.

Pakko sanoa, että enemmän pelotti edetä kapeaa polkua, jossa ei ollut turvakaidetta, mutta jyrkkä pudotus alas rannalle, kuin olla hurjastelijan kyydissä Devonin kapeilla maalaisteillä, jossa juuri ja juuri kaksi autoa mahtui kulkemaan rinnan.

Hurjastelusta rangaistuksena kuskimme olikin joutunut kolmen tunnin pakolliseen nopeudenhallinta koulutukseen, jonka joutui sakkojen lisäksi itse maksamaan ja läpäisemään.

Lisäksi bonuksena ”sakoille” kertyi kolme miinuspistettä rekisteriin vuoden ajaksi. Jos vuoden aikana kerää kaksitoista miinuspistettä seuraa siitä muutoksia vakuutusehtoihin.  Malli voisi toimia meilläkin.

Matka jatkui ihanaan pikkukylään Lynmouthiin.

Paikka on yksi Devionin suosituista surffauspaikoista.

Nytkin merellä ja rannalla oli suuri joukko surffareita.

Alas rannalle menimme Lynton and Lynmouth Cliff Railwayllä, joka on 1890 avattu vesipainovoimakäyttöinen funikulaari.

Ylhäällä vaunu täytetään vedellä ja painavampi vesilastissa oleva alaspäin kulkeva vaunu vetää kevyemmän vaunun ylös.

Alhaalla vaunu taas tyhjennetään vedestä. Yhdensuuntaisen lipun hinta 3,30£ ja kyytiin pääsee aamusta klo 10 ja viimeiset kyydit vaihtelevat vuodenajan mukaan. Alas pääsee myös kävellen jyrkkiä polkuja pitkin sekä autolla. Alhaalta on kuitenkin turha etsiä parkkipaikkaa, sillä harvat parkkipaikat olivat surffareiden käytössä.

Pikkuinen Lynmouthin kylä kärsi pahoin 1952 tulvasta, joka tuhosi kylän lähes kokonaan.

Vieläkin pienessä jokiuomassa on nähtävissä rinteeltä tulvan mukanaan tuomia valtavia kiviä.

Muistona ja kunnioituksena tulvan uhreille kylässä on pieni museo, joka kertoo tuhoisasta tulvasta.

Nyttemmin kylä on korjattu ja se onkin varsin suosittu ja viehättävä vierailukohde.

Kylässä on lyhyt kävelykatu, jonka varrella on kaikenlaisia kauppoja. Rannan tuntumassa oli myös useita ruokapaikkoja.

Matka jatkui pikkuisia maalaisteitä Ilfracombeen.

Matkalla mieleen palasi paljon muistoja.

Kävimme tsekkaamassa tuttuja paikkoja, ostamassa mukaan paikan Roly´s Fudge Pantryn käsintehtyjä herkkuja sekä ikuistamassa Verity patsaan ja sataman.

Sataman kärjessä seisova Variety patsas oli muuten häkellyttävä ilmestys.

Valtavan kokoinen patsas hallitsee itseoikeutetusti satamaa.

Sen kaksi puolta kuvaavat hyvää ja pahaa.

Patsas kuvaa myös oikeudenmukaisuutta ja epäoikeudenmukaisuutta sekä elämää ja kuolemaa.

Edestäpäin ei näe oikein kumpaakaan.

Patsasta täytyykin tarkastella sen kummaltakin sivulta erikseen.

Lisäksi kaupunki tarjoaa nähtäväksi kuuluisat Tunnels Beachin käsin veistetyt tunnelit, jotka johtavat ainutlaatuisille suojaisille rannoille ja vuoroveden viktoriaaniselle luonnonkivistä tehdylle vuorovesiuima-altaalle.

Kuvata täytyi myös sataman surkeina pohjastaan kiini makaavat veneet, jotka odottelivat vuoroveden nousua.

Englannin tällä rannikolla vuorovedenvaihtelun huomaa todella selvästi.

Paikasta tehdään myös delfiinisafareita, joiden hinta näkyi alkavan 37£ ylöspäin, riippuen retken pituudesta ja millaisella veneellä ja tarjoilulla retkensä haluaa varustaa.

Ei kun tienpäälle ja suuntana Croyden ja Sauntonin upeat hiekkarannat.

Croydeita pidetään Pohjois- Devonin surffauspääkaupunkina.

Lisäksi kaunis Croyden kylä on yksi Pohjois-Devonin tunnetuimmista merenrantakohteista.

Kauniissa pikku kylässä on lukuisia luontopolkuja ja kävelyreittejä sekä useita upeita pubeja, joista monissa on olkikatot.

Mainita täytyy, että Sauntonin rantaa käytettiin aikoinaan harjoittelupaikkana Normandian maihinnousulle.

Rantatörmällä oleva kaunis valkoinen talo on Saunton hotel, joka maalattiin vuosiksi vihreäksi, sillä toisen maailmasodan aikana saksalaiset käyttivät sitä maamerkkinä, mistä suuntia kohti Lontoota. Nykyisin pitkä ja upea ranta houkuttelee surffareita, uimareita ja rannalla liikkujia. Ranta eristetään muutaman kerran vuodessa, jolloin sitä käytetään kiitotienä valtaville sotilaskuljetuskoneille, jotka harjoittelevat rantalaskuja ja nousuja. Kuulostaa uskomattomalta, eikö vaan? Niin uskomattomalta se kuulosti, että pakko oli tarkistaa asia. Youtube olikin täynnä kuvamateriaalia noista harjoituksista. Sen tiesin, että suolan kovettama ranta luoteen aikaan on kova, eikä siihen jää jalanjälkiä, mutta, että se kestää tonneja paivat rahtikoneet, niin sitä en tiennyt.

Myöhään iltapäivästä olikin perinteisen Sunday Roastin vuoro. No saihan tuosta vatsan täyteen, ei muuta mainittavaa.

Seuraavana päivänä ajoimme Clovellyyn, joka on yksityisomistuksessa oleva satamakylä.

Asutus ja sitä ympäröivä maa kuuluvat Hamlynin perheelle, joka on johtanut kylää vuodesta 1738.

Metsäisiin merenkallioihin rakennetussa kylässä on jyrkkä mukulakivipääkatu, jota reunustaa perinteinen arkkitehtuuri. Alueella saa liikkua vain jalkaisin.

Jyrkkyyden vuoksi aaseja, nyttemmin enimmäkseen pieniä kelkkoja käytetään tavaroiden ja rahdin siirtämiseen kylän eri osiin.

Jokaisen talon portinpielessä tai oven sivulla olikin yksi tai useampi vedettävä kelkka.

Pyöreäksi hioutuneet kivet, voivatkin olla melkoisen liukkaita. Hyvät kengät kannattaakin valita jalkaan. Vierailijakeskuksen kautta kylään saapuvilta vierailijoilta vaaditaan 8,50 £ sisäänpääsymaksu, joka kattaa pysäköinnin, sisäänpääsyn kahteen museoon, Clovelly Courtin puutarhaan ja audiovisuaalisen historiaoppaan.

Kylä on täynnä upeita, hyvin hoidettuja taloja, miksi se onkin mainio turistikohde.

Kylässä järjestetään vuotuinen hummeri- ja rapufestivaali, joka kerää paikalle paljon väkeä.

Rapumertoja olikin nähtävissä kaikkialla.

Matkalla alas rannalle näimme lahdella delfiinejä, mikä kruunasi ihanan retken Clovellyn pikkukylään.

Alhaalta rannasta otimme Land Rover kyydin ylös turistikeskukselle.

Kyydin hinta oli 3,50 £ henkilöltä, mikä kannatti.

Tiukassa kulmassa kylään vievä tie ei houkutellut kiipeämään takaisin, sillä jo alas meno tuntui jaloissa.

Illalla kävimme syömässä vielä Fish & Shipsit.

Paikka oli sama, jossa olin joskus kauan sitten saanut ne aidot ja oikeat Fish and Sipsit sanomalehtikartioon käärittynä.

Sanomalehtikääreitä ei enää käytetä, mutta Brauntonin maalaiskylän ravintolaksi muuttuneessa paikassa syömämme Fish & Shipsit olivat aivan jotain muuta kuin pubien rasvassa uineet ja rapean, rasvaa tihkuvan pinnan saaneet vastaavat.

Olipa mukava päättää varsinainen maisemakierros ja ilta Brauntoniin.

Mainion yhteisen illanvieton jälkeen oli aika painaa kaikki ihanat ihmiset sekä kokemukset muistojen lokeroon.

Huomenna olisi Devonin kierroksemme viimeinen päivä.

 

Exeter

Aamusta suuntasimme Exeteriin. Matka autolla Barnstablesta Exeteriin kesti reilun tunnin.

Exerter on mainio yliopisto- ja katedraalikaupunki.

Exeteria pidetään Devonin epävirallisena pääkaupunkina.

Historiallinen kaupunki sijaitsee Exe joen rannalla.

Kaupungin nähtävyydet ovat kaikki lyhyen kävelymatkan päässä toisistaan.

Ilmaiset Exeter’s Red Coat Guided turistikierrokset eri teemoilla on mainio tapa tutustua moniin Exeterin historiallisiin rakennuksiin ja kuulla hyytäviä tarinoita yhdestä maan kummittelevimmista kaupungeista.

Kaupungin komea katedraali on täynnä 900 vuoden historiaa. Sen upeat holvikatot ovat vaikuttava näky. Katedraali on kuuluisa kahdesta normannitornistaan ​​ja 1400-luvun astronomisesta kellosta. Vierailumaksu katedraaliin on 7,50 £  ja siihen sisältyy audioguide tai opastettu kierros katedraalissa.

Jos mielii kiivetä Katedraalin katolle, joutuu osallistumaan 12,50 £ maksavalle erikoisopastuskierrokselle.

Myös muita erikoisopastuksia on tarjolla maksullisena tai sisäänpääsylippuun sisältyvänä, mutta niiden aikataulut ja sisällöt kannattaa katsoa netistä erikseen. Katedraalia pommitettiin Toisen maailman sodan aikana ja se sai suuria vaurioita. Paikat on kuitenkin restauroitu taidolla entiseen muotoonsa. Protestanttisten kirkkojen tapaan kirkko on varsin koruton ja pelkistetty. Paikka on avoinna maanantaista lauantaihin klo 9-17 ja sunnuntaina klo 11.30-16.

Katedraalin ympärillä olevaa aluetta kutsutaan Cathedral Closeksi.

Onneksi monet sen rakennuksista selvisivät Toisen maailmansodan pommituksista kuten myös 2016 roihunneesta tulipalosta, joka uhkasi levitä Cathedral Closen alueelle.

Mol’s Coffee House on peräisin 1596-luvulta.

Paikkaan liitetään monia tarinoita, joista osa on osoittautunut todellakin vain tarinoiksi.

Rakennus on historiansa aikana toiminut herraväen kahvilana, apteekkina, kenkäkauppana, tullitalona galleriana ja jalokivi- sekä karttakauppana kuten myös postikorttien painopaikkana.

Nyt rakennus oli tyhjillään ja etsi uutta yrittäjää tiloihinsa .

Myös alueen muut komeat rakennukset City Bank, Tinleys Tea Shop, Wippells and St Martins Church  tekevät aukiosta viihtyisän.

Royal Albert Memorial Museo on muistomerkki kuningatar Victorian miehelle Prinssi Albertille.

Museo sijaitsee upeassa viktoriaanisessa rakennuksessa.

Museota pidetään maailmanluokan museona ja taidegalleriana ja siksi se on kannattava paikka vierailla.

Näyttelyt paljastavat Devonin ja Exeterin rikkaan historian ja siirtomaa-aikaiset maailmanlaajuiset yhteydet. Museossa on merkittäviä ja monipuolisia kokoelmia eläintieteestä, antropologiasta, kuvataiteesta, paikallisista ja merentakaisesta arkeologiasta ja geologiasta. Paikka on avoinna muina päivinä paitsi maanantaisin klo 10-17 ja sinne on pääsääntöisesti ilmainen sisäänpääsy. Joistakin erityisnäyttelyistä ja tapahtumista voidaan veloittaa erikseen.

Exeterin historiallinen laiturialue Exeter Quayside sijaitsee noin 15 minuutin kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta.

Exeterin vanhasta satama-alueesta on kehittynyt suosittu virkistysalue, jossa järjestetään musiikkiesityksiä ja muita tapahtumia.

Vanhoja makasiineja on muutettu pikkukaupoiksi sekä ravintoloiksi ja pubeiksi, joiden pöydät ovat veden äärellä. Parkkeerasimme yhteen rannan paikoista ja päätimme pitää Cream Tea hetken.

Perin englantilainen iltapäiväteen herkku sujahti nopeasti suuhun.

Meidän pullaa muistuttava leivos halkaistaan ja väliin laitetaan hilloa ja paksua vispattua kermaa.

Kuka voisikaan olla pitämättä tuosta.

Rannan läheisyydessä on vanha kivisilta kappelirakennuksineen, joka on aikoinaan kuulunut osaksi kaupunkia ympäröivää muuria.

1200-luvun alussa valmistunut kivisilta on edelleen hyvässä kunnossa ja se onkin Britanian vanhin silta, jota pitkin voi edelleen kävellä.

Rannassa olevaan Custom House Visitor Centrissä pääsee tutustumaan laiturialueen monipuoliseen historiaan.

Alueella on mahdollista osallistua myös suosituille Red Coat Guided opastuskierroksille, jotka ovat ilmaisia.

Tarkoituksenamme oli ottaa kyyti paikallisbussilla takaisin yläkaupunkiin, mutta kuten monesti aiemminkin, bussi ei tunnu olevan meidän kulkuväline matkoilla. Bussi levisi alas rantaan ja tilalle tilattiin toinen bussi. Pieni viivästys ei haitannut, sillä lähellä oleva pubi sopi mainiosti odottelupaikaksi.

Guildhall eli Kiltatalolla on pitkä vaiheikas ja mielenkiintoinen historia.

Sitä pidetäänkin Englannin vanhimpana edelleen toiminnassa olevana kunnan hallintorakennuksena.

Rakennus on toiminut monien Exeterin historian merkittävien tapahtumien näyttämönä ja paikasta riittää tarinoita kerrottavaksi.

Rakennus on niin sisältä kuin ulkoakin täynnä upeita yksityiskohtia.

Talon alla on holvattu kellari Guyldhallin Pytt, jota käytettiin aikoinaan vankityrmänä.

Keskiajalta peräisin olevaa rakennusta käytetään edelleen kansalaistilaisuuksiin, kaupunginvaltuuston kokouksiin, virallisiin vastaanottoihin, pormestarin juhlatilaisuuksiin ja näyttelyihin.

Rakennukseen pääsee periaatteessa tutustumaan muina päivinä paitsi sunnuntaina klo 10.30 – 13 ja 14 – 16, mutta koska se on aktiivisessa käytössä jatkuvasti on aikatauluissa paljon poikkeusaikoja.

Aukioloajat kannattaakin tarkistaa etukäteen netistä.

1300-luvulta peräisin oleva 50 metriä pitkä Parliament Street on yksi maailman kapeimmista kaduista.

Katu on sen verran kapea ja hämäävästi kahden talon välissä niin piilossa, että sitä joutui ihan etsimään.

Myös kadun kyltti on niin piilossa talojen välissä, että ihan heti se ei kyllä käy silmään.

Kapeimmalta kohdalta katu on vain 63,5 senttimetriä leveä.

Sen entinen nimi oli Small Lane, joka sittemmin nimettiin Parlamentti kaduksi.

Nimen muutoksesta on olemassa kaksi erilaista teoria, jotka kumpikin liittyy parlamentin valtaan.

Uskotaankin, että nimitys kadulle on tullut osana vitsiä.

Kapea katu tai kuja tuoksahtaa sen verran, että se selvästikin vetää rakon tyhjääjiä puoleensa.

Ahtaanpaikan kammon tai herkän nenän omaavien ei kannata lähteä oikomaan tätä katua pitkin.

Exeterin linna sijaitsee kaupungin korkeimman osan huipulla kaupungin muurien koilliskulmassa.

Linna tunnettiin aiemmin Rougemont Castlena.

Alkuperäisestä 1000-luvun linnasta on jäljellä vain normannilainen porttirakennus ja pala muuria.

Merkittäviä osia roomalaisten rakentamasta muurista on säilynyt kaupungissa aina tähän päivään saakka.

Linnan muurien sisäpuolelle rakennettiin 1600-luvulla oikeustalo, joka toimi tehtävässään vuosisatoja. Vasta 2000-luvulla paikka on avattu yleisölle. Keskiaika lienee linnan vaiheikkaassa historiassa sen loistoaikaa. Alkuperäisiä linnanosia on edelleen nähtävissä linnan puistoalueella. Nykyisin linna on yksityisomistuksessa ja siitä on tarkoitus kehittää elävän taiteen, musiikin, ruoan ja juoman keskus, joka on avoinna yleisölle seuraavan tuhannen vuoden ajan.

Exeterin yliopiston Streathamin kampuksella on Bill Douglas museo, jossa on esillä liikkuvaan kuvaan liittyvää materiaalia ja esineistöä.

Museo sijaitsee Old Library -rakennuksessa ja se on avoinna joka päivä klo 10-17.

Museoon on ilmainen sisäänpääsy.

Harmillisesti, meillä ei ollut tällä kertaa mahdollista vierailla museossa.

Sen verran tein etukäteisselvittelyä, että kokoelmassa on suuri määrä optisia illuusioita esitteleviä esineitä, varjoteatteri välineistöä, julisteita ja elokuvan historiaan ja esihistoriaan liittyviä kirjoja, vedoksia, esineitä ja vaikka mitä liikkuvaan kuvaan liittyvää.

Tutustua kannattaa myös Exeterin maanalaisiin käytäviin, joissa oli keskiajalla rakennettuja lyijyputkia, jotka toivat puhdasta vettä kaupunkiin.

Tunneleihin järjestetään maksullisia kierroksia.

Opastetulla kierroksella pääsee kuulemaan tarinoita sodasta, piirityksistä ja rutosta sekä näkemään tummuneissa tunneleissa olevia vuosisatoja vanhoja muurarien jälkiä ja graffiteja. Vierailuun sisältyy kulttuuriperintökeskuksessa oleva näyttely, jossa on nähtävillä osia lyijyputkista sekä virtuaalisia esityksiä paikasta. Tämä oli paikka, joka olisi todella kiinnostanut, mutta kun joka arpa ei voi voittaa, niin meidän tuurilla paikka oli juurikin suljettu vierailupäivänämme, pahus! Paikka on avoinna torstaista lauantaihin klo 11-16 ja me olimme kaupungissa tiistaina…

Myös Exeter osoittautui varsin kivaksi kaupungiksi, jossa oli paljon katsottavaa.

Lunastimme etukäteen ostetut liput Exeter St David’sin juna-asemalta, ostimme mukaan hieman purtavaa sekä juotavaa ja nappasimme Lontooseen menevän junan.

Junamatka kesti hieman yli kaksi tuntia ja hintaa yhdensuuntaiselle matkalle kahdelta tuli 55 €.

Olen jo edellisilläkin matkoilla ihmetellyt, että Brittien pikajunissa ja pitkänmatkan junissa ei juurikaan ole ravintolavaunuja.

Onneksi junissa kiertää myyntikärry, useammankin kerran matkan aikana.

Ostimme yhdet Scrabble juomat ja laitoimme jo perinteiseksi käyneen matkapelin pystyyn.

Matka Lontooseen sujuikin varsin nopeasti Scrabblea pelaten.

Edessä olisi vielä yksi päivä Lontoossa ennen kotiinpaluuta.

Lontoota on kierrelty aika paljon aiemmilla matkoilla, joten päätimme tällä kertaa keksiä jotain uutta ja hieman erilaista tekemistä.

Lontoo

Saavuimme alkuillasta Lontooseen Paddingtonin asemalle. Olimme ottaneet hotellin Paddingtonin aseman läheltä sillä seuraavana päivänä siitä olisi näppärää siirtyä matkalaukkujen kanssa suoraan Heatrow expersillä lentoasemalle.

Meillä oli iltalento, joten päätimme lähteä Thames jokiristeilylle Westmisteristä Greenwichiin.

Aikaisemmin ei olekkaan tullut tehtyä jokiristeilyä, joten se tuntui hauskalta vaihtoehdolta katsella Lontoota.

Aiemmista Lontoon vierailuista voit lukea täältä ja täältä.

Emme ottaneet perinteistä jokiristeilyä vaan ostimme lipun jokibussiin, joka pysähteli matkalla ottamaan tai jättämään ihmisiä kyydistä.

8 £ maksavan lipun voi maksaa kätevästi pankkikortilla tai Oyester Cardilla tai sitten lunastaa sen automaatista.

Automaatista ostettuna lippu maksaa useita euroja enemmän, joten on hyvä käyttää pankkikorttia tai Oyesteria.

Greenwichiin kestävä 40 minuutin matka oli mainio tapa nähdä Thamesin rannoilla olevia paikkoja.

Parhaat paikat kuvien ottamiseen ja nähtävyyksien katseluun ovat jokibussien takakannella.

Rannan kummankin puolen on paljon katsottavaa.

Lähempänä keskustaa oli korkeita ja kiiltäviä sekä eri muotoisia pilvenpiirtäjiä ja toimistorakennuksia.

Matkan edetessä vastaan tuli vanhoja makasiineja, jokilaivoja ja mitä upeampia asuinrakennuksia. Aivan pikkurahalla ei taida saada Thamesin rannasta asuntoa. Joella oli myös melkoisesti liikennettä. Useat jokibussit tulivat ja menivät, samoin erilaiset jokiristeilijät.

Nousimme pois Greenwichissä ja kiertelimme hieman aluetta.

Paikka vaikutti oikein mukavalta.

Siellä olisi viihtynyt kauemminkin.

Alue tarjoaa jokaiselle kävijälle jotakin kiinnostavaa, historiallisista nähtävyyksistä ja maailmanluokan museoista kauniisiin puistoihin ja vilkkaisiin markkinoihin. Ei siis ihme, että moni muukin turisti suuntasi sinne.

Greenwich on tunnettu merenkulun historiastaan ja siitä, että se antoi nimensä Greenwichin meridiaanille 0° pituusasteelle.

Olihan tuo maaginen 0° pituusasteen merkki käytävä katsomassa ja kuvaamassa.

Mainio matka Britteihin päättyi sekin aikanaan.

Säät olivat jälleen kerran suosineet meitä.

Vain muutama pilvinen päivä, ei sadetta mutta aurinkoa ja kivan lämmintä ilmaa riitti.

Iltapäivästä hakemaan laukut hotelilta ja kohti Heatrowia ja siitä sitten lokakuun jo merkittävästi viilennyttä Helsinkiä.

Onneksi ennen kevään pidempää kiertomatkaa tulossa on viikko aurinkoa, lämpöä ja hyvää seuraa koko perheen kesken, sen lapsilauman kanssa, jonka kanssa talvia on aiemmin vietetty auringossa. Mukana on nyt  myös ihanat lastenlapset. Ehkäpä talveen mahtuu myös yksi lyhyempi kaupunkimatka pidennetyllä viikonlopulla. Niitä onkin kiva odotella.

Yleinen

Junailua Etelä-Englannissa osa 1: Canterbury ja Brighton

Lontoo- Canterbury – Brighton ja Hove – Barnstable – Braunton – Exeter – Lontoo

Jaahas taas matkalla Lontooseen. En nyt kovin montaa lausetta meinaa Lontoosta kirjoittaa, sillä sen rooli tällä matkalla oli lähinnä kauttakulkupaikka muihin kohteisiin.

Tällä kertaa matkakohde valikoitui ihan onnekkaasta uudelleen kohtaamisesta.

Internetin ansiosta neljäkymmentä vuotta sitten toisiinsa tutustuneet ja kesiä yhdessä viettäneet kaverukset löysivät pari vuotta sitten toisensa uudestaan. Aika ajoin kumpikin oli etsinyt toisiaan, mutta avioitumisten, hukattujen yhteystietojen ja muuttojen takia yhteys katkesi. Nyt parin kärsityn koronasulkuvuoden jälkeen oli aika ja mahdollisuus tavata ihan livenä. Ei kun laukku kantoon ja matkaan. Reissu kuitenkin levisi viikon mittaiseksi, sillä kävimme katsomassa paria aiemmilta reissuilta käymättä jäänyttä paikkaa.

Lensimme aamulla Heatrowiin, josta nappasimme Heatrow Expressin Padingtoniin.

Olin hankkinut tätä reissua varten Two Together Raicardin, joka Britanian todella nousseilla junahinnoilla oli hyvä hankinta. Säästöä nimittäin lipuissa tuli melkoisesti.

Sitten viime käynnin junalippujen roiman korotuksen lisäksi myös hotellien hinnat olivat nousseet. Syynä lienee yksinkertaisesti Brexit ja korona sekä nyt vielä lisänä tulehtunut maailmantilanne.

Two Togetreh railcardin saa hankittua netistä ja 30 £ kortti ladataan puhelimeen.

Kortti on voimassa vuoden, joten se saattaa tulla hyvinkin käyttöön vielä myöhemmin.

Kortilla saa alennusta myös Heatrow Expressiin ja kun ostaa liput etukäteen, niin ne on huomattavasti halvemmat kuin asemalta ostetut liput.

Vaikka Elisabeth Line lentokentältä kaupunkiin onkin avattu, houkutti nopea ja kätevä 15 minuutin Heatrow Experssin junamatka lentoasemalta kaupunkiin.

Paddingtonin asemalla teimme näppärän vaihdon metroon, jolla siirryimme Victorian asemalle, mistä sitten jatkoimmekin matkaa junalla eteenpäin.

Matkalle etukäteen ostetut junaliput piti lunastaa automaatista saatua koodia vastaan.

Onneksi automaatteja oli asemilla runsaasti ja homma hoitui sujuvasti.

Ostimme mukaan vielä kentältä paikallisen prepaidin verkkovierailuun, jolla saimme surffailla netissä rajattomasti. Vaikka junissa oli nettiyhteys ei kaikissa paikoissa ollut kunnon yhteyttä ja hotellienkin yhteydet hidasteli, joten oma kannettava taskuwifi toimi taas mainiosti. Nettikortti on kuukauden voimassa ja sen hinta oli 45 £.

                                                                                         

Canterbury

Olipa taas ihanaa sujahdella Lontoon metrossa ja kokea ihmisvilinä ja suurkaupungin syke. Metrossa tajusin, miten paljon olinkaan kaivannut Lontooseen. Vaikka tällä reissulla Lontoo olikin sivuosassa, niin pieni palanen Lontoota riitti. Padingtonista pääsee sujuvasti metrolla Victorian asemalle, jossa sitten lunastimme junaliput automaateista ja nappasimme junan Kentin kreivikuntaan kuuluvaan Canterburyyn.  Junalipun hinta oli alennuksineen meno-paluuna noin 46 € henkilöltä.

Junamatka Canterburyn yliopisto- kaupunkiin kesti alle 1½ h.

Canteburyssa on kaksi juna-asemaa Canterbury East ja West.

Canterburyyn pääsee sekä Lontoon Victorian ja Pancrasin juna-asemilta. Kaupunkiin on myös bussiyhteys.

Otimme menopaluu junat Canterbury Eastin asemalle Victoriasta, jotta seuraaviin juniin ei tarvinnut tehdä isoja siirtymiä, sillä nekin lähtivät Victorian asemalta. Asemalta ostimme mukaan myös pientä syötävää ja juotavaa koska lentomatkan aikana ei tullut juurikaan nautittua koneen ”loistavasta” tarjoilusta.

Canterburyn kaupunki tarjoaa vanhanajan englantilaista charmia, jota mukulakivi- kadut, upea katedraali ja tarunomaiset nähtävyydet sekä vanhat ja perinteiset pubit täydentävät.

Cantebury on kätevän päiväretkimatkan päässä Lontoosta, jossa ei aiemmin ole tultu käytyä, joten asia tuli nyt korjattua tällä matkalla.

Canterburyn katedraali on yksi Englannin tunnetuimpia kirkkoja.

Se onkin kaupungin ykkösnähtävyys sekä Unescon maailmanperin- tökohde.

Kirkko on yksi Englannin tärkeimpiä kirkkoja.

Canterburyn arkkipiispa johtaa Englannin anglikaanista kirkkoa ja on sen verran merkittävä henkilö, että vain hän voi suorittaa tulevan kuninkaan kruunauksen.

Komea katedraali on koristeltu 1100- ja 1200-luvun lasimaalauksin.

Katedraali oli keskiajalla tärkeä pyhiinvaelluspaikka, miksi aikalaisista ja heidän tarinoistaan 1300-luvulla kirjoitettua teosta Canterburyn tarinat, pidetään parhaiten säilyneenä keskiaikaisen maailman kuvauksena.

Katedraaliin onkin tallennettu kaikenlaista kristinuskoon ja Englannin historiaan liittyvää viimeisten 1400 vuoden ajalta.

Katedraalissa on useita merkittäviä nähtävyyksiä, kuten Edvard Musta prinssin ja Henrik IV:nen haudat.

Tärkein nähtävyys on kuitenkin kuningas Henrik II muskettisoturien murhaamaksi joutuneen arkkipiispa Thomas Becketin hauta.

Myöhemmin Arkkipiispa julistettiin pyhäksi, miksi kirkko pysyy edelleenkin pyhiinvaeltajien suosiossa.

Murhatun Arkkipiispan muistolaatan päällä palaa muistokynttilä.

Katedraali on avoinna maanantaista lauantaihin klo 9-17 ja sunnuntaina klo 12.30-17.

Sisäänpääsy- maksu on 14 £. Katedraalissa on mahdollista osallistua opastetuille kierroksille, joista peritään 5 £ lisämaksu. Katedraalissa on paljon nähtävää, museo ja luostarin kirkko sekä sen kaunis sisäpiha.

Katedraalin pihalla seisoo erikoinen hevospatsas, joka on muistomerkki yli 8 miljoonalle hevoselle, jotka kuolivat Ensimmäisen maailmansodan aikana.

Canterburyn kaupungin kaksi muuta tärkeää maamerkkiä St Augustinuksen luostari ja St Martinsin kirkko muodostavat yhdessä katedraalin kanssa maailmanperintökeskittymän.

Pyhän Martinin kirkko on Englannin vanhin toiminnassa oleva kirkkorakennus.

Se sijaitsee pienen kävelymatkan päässä katedraalista.

Kirkkoa ympäröi vanha hautausmaa, jossa voi löytää paikallisia kuuluisuuksia. Hautausmaan tärkeimmät kohteet pääsee kiertämään kävelypolkua pitkin. Kirkko on avoinna keskiviikosta sunnuntaihin klo 11-15.

Kentin kuningatar Bertha liitetään Pyhän Martinin kirkkoon, sillä kirkko rakennettiin hänelle, jotta hän voisi harrastaa kristinuskoaan pakanallisessa Englannissa.

Bertha oli Englannin ensimmäinen kristitty kuningatar, joka vaikutti pakanalliseen aviomieheensä kuningas Ethelberhtiin.

Yhdessä Paavin lähettämän, Roomasta kotoisin oleva munkin Pyhän Augustinuksen kanssa, pakanalliset anglosaksit lopulta käännytettiinkin kristinuskoon.

Bertha uskotaan haudatun hänelle rakkaan Pyhän Martinin kirkon portaiden alle.

St Augustinuksen luostari oli aikoinaan yksi tärkeimmistä luostareista keskiaikaisessa Englannissa ja sitä pidettiin myös yhtenä Euroopan mahtavimmista ja vaikutusvaltai- simmista luostareista.

Luostari toimi lähes tuhannen vuoden ajan oppimisen ja henkisyyden keskuksena.

Nyt luostarista ja sen kirkosta on jäljellä vain rauniot, jotka sijaitsevat aivan kaupungin muurien ulkopuolella. Paikka on avoinna päivittäin klo 10-17 ja sisäänpääsy alueelle ja siellä olevaan museoon maksaa 9 £.

Yksi kaupungin keskiaikaista nähtävyyksistä on Canterburyn linna tai oikeammin linnan rauniot, jonka Vilhelm Valloittaja aikanaan rakennutti paikalleen.

Linnalta alkaa kaupunkia kiertävä muuri, jonka viertä kiertää kävelytie.

Cantebury on aikoinaan ollut linnoituskau- punki, jonka muureista osa on edelleen paikoillaan.

Kaupunkiin johtaneista kahdeksasta portista osa on edelleen hyvässä kunnossa ja niissä voi vierailla.

Kaupungin keskusta jää muurien sisäpuolelle. Keskustassa selviää hyvin jalkaisin, eikä muita kulkuvälineitä tarvitse käyttää. Keskusta on  jalankulkijaystävällinen ja paikka vaikutti muutenkin mukavalta ja turvalliselta. Sähköpotkulautoja ei kaupungissa näkynyt. Jos kuitenkin haluaa liikkua kauemmas tutkimaan kaupungin ulkopuolisia alueita, niin punaiset kaksikerros bussit on hyvä valinta tai sitten voi vuokrata polkupyörän käyttöön.

Canterburyn vanhakaupunki on loistava vaeltelupaikka.

Upeita vanhoja hyvin säilyneitä rakennuksia, joiden 1300-luvulta peräisin olevat puuosat ovat edelleen nähtävissä.

Eri teemoilla olevista opastetuista kaupunkikierroksesta saakin paljon irti. Erityisen houkutteleva on iltaisin järjestettävä 12,50 £ maksava Canterbyry Chost kierros, joka täytyy varata etukäteen. Myös ilmaisia opastettuja kierroksia on tarjolla.

Hyvä vaihtoehto tutustua kaupunkiin on ottaa kyyti punt veneellä tai veneellä soutelu.

Sotuveneen kyytiin pääsee maaliskuusta lokakuuhun välisenä aikana.

Kyyti maksaa 8 £ henkilöltä ja soutajaopas kertoo matkalla mielenkiitoisia tarinoita ja yksityiskohtia joenvarren rakennuksista ja nähtävyyksistä. Soutuveneitä voi myös vuokrata ilman soutajaa.

Punt veneen kyydissä matkalle osui yllä, kuvassa oleva mielenkiintoinen kapistus The Ducking chair rangaistustuoli, jota käytettiin sopimattomien naisten rankaisemiseen. Sitä käytettiin myös noituuden toteamiseen. Tuoli ja siihen kiinni köytetty henkilö upotettiin veteen ja katsottiin miten käy. Vaikka testi saattoi päättyä huonosti epäillyn kohdalta, puhdisti hän ainakin maineensa.

Punt veneen kyytiin pääsee ympäri vuoden muina arkipäivinä paitsi perjantaina klo 10-17.

Perjantaista sunnuntaihin kyytiin pääsee klo 10-20 ja silloin on myös mahdollista varata paikka kummittelevaan yöristeilyyn. Punt veneen kyyti maksaa päiväaikaan 15 £ henkilöltä ja kummitteluristeily 20 £. Punttailu joella todella kannatti. Kun ilmakin vielä suosi meitä ja mukana oli mainiota tarinaa kertova kuski, niin sitä voi vain suositella!

Canterburyn museovalikoima on hyvä. Canterburyn roomalainen museo on rakennettu alkuperäisen varakkaan roomalaisen talon ympärille. Museossa on hienon 2000 vuotta vanha mosaiikkityö ja lisäksi museo sisältää merkittäviä roomalaisia löytöjä sekä interaktiivisen aikamatkan roomalaisaikaan. Paikka on avoinna päivittäin klo 10-17 ja sisäänpääsy sinne on 9,30 £ aikuiselta. Tänne emme menneet, sillä vasta pari kuukautta sitten kiersimme jonkun verran erilaisia roomalaisaikakaudelta olevia kohteita, joten ne olivat vielä hyvin palautettavissa verkkokalvoille.

Canterburyn keskusmuseo, kirjasto ja taidegalleria sijaitsevat kauniissa ja hyvin säilyneessä The Beaney House of Art and Knowledge Tudor talossa.

Paikkaan on vapaa sisäänpääsy, mutta aukioloajat vaihtelevat eri toimintojen sisällä ja ne kannattaakin tarkistaa paikan verkkosivuilta.

Buttermarket aukion tärkein nähtävyys on katedraalin pääportti.

Porttia koristavat Tudor dynastian vaakunat, mukaan lukien Katariina Aragonialaisen vaakuna. Katariina meni naimisiin prinssi Arthurin ja sitten tämän veljen Henrik VIII:n kanssa.

Lopuksi kuningatar Katariina tuli hylätyksi kuningas Henrikin keploteltua avioeron, koska ei saanut poikalasta. Kuningas avioitui Anna Boleyn kanssa, joka johti monimutkaiseen tapahtumaketjuun, aloittaen myöhemmin uskonpuhdistuksen ja anglikaanisen uskonnon harjoittamisen Englannissa.

Aukiota reunustaa upea rivistö vanhoja hyvin säilyneitä rakennuksia sekä The Old Buttermarket pubi.

Nykyinen Canterbury Heritage Museum sijaitsee entisessä Poor Priests sairaalassa.

Museossa on esillä anglosaksisia aarteita ja näyttelyitä, jotka liittyvät elokuvaan ja mediaan, leluihin ja harrastuksiin, yhteiskuntahistoriaan, arkeologiaan, ja elämiseen. Paikka on avoinna päivittäin klo 11-17 ja lippu sinne maksaa 8 £.

Toinen mielenkiintoinen museo olisi ollut Kentin vapaamuurariuden museo – Kent Museum of Freemasonry, joka kertoo vapaamuurari liikkeen historiasta. Paikkaan on vapaa sisäänpääsy. Se on avoinna klo 10-16. Aikapulan takia, jouduimme kuitenkin skippaamaan tämän.

Sir John Boys Housen tai Crooked Housen, kuten paikalliset sitä kutsuvat, vino olemus saa heti kiinnostumaan talosta.

Tässä vinossa talossa on upea kirjakauppa.

Kirjakauppa kerää rahaa Canterburyn ja Kentin kaduilla asuvien auttamiseksi.

Vinosta ulkomuodostaan huolimaatta talo pysyy pystyssä, sillä sen rakenne on tuettu metallikehikolla.

Kulmaan kallistuva etuovi on rakennettu vinnon, jotta se sopii oven karmiin.

Oven yläpuolella on katkelma Charles Dickens tunnetuimmasta kirjallisesta teoksesta ”David Copperfield”.

Kirjakauppa on avoinna torstaisin klo 10.30-15.30 ja muina päivinä klo 10-17.

Kaupungissa on paljon kahviloita ja ravintoloita, mutta ehdottomasti kannattaa poiketa Tiny Tim’s Tearomiin, joka on tyypillinen englantilainen teehuone, missä voi nauttia perinteisen iltapäiväteen.

Paikka on avoinna maanantaista lauantaihin klo 9.30-17 ja sunnuntaina klo 10.30-16. Hyvä vaihtoehto on vierailla myös The Goods Shedissä, jossa on ympärivuotiset maalaismarkkinat. Paikka on avoinna tiistaista lauantaihin klo 9-18 ja sunnuntaisin klo 10-16. Paikassa on myös mainio ravintola, jossa voi nauttia alueella kasvatettuja herkkuja.

Westgate on upea 18 metriä korkea massiivinen keskiaikainen porttitalo kaksine torneineen.

1380 rakennettu vaikuttava rakennus ja siinä oleva museo esittelee kaupungin historiaa.

Porttitalo on historian aikana toiminut kerran vankilana ja poliisiasemana.

Se palveli myös tärkeänä osana ilmapuolustusta kummassakin maailmansodassa. Avoinna tämä rakennus sekä sen päällä oleva näköalapaikka on joka päivä paitsi lauantaina klo 12-15.45. Sisäänpääsy museoon ja portin päällä olevalle näköalapaikalle maksaa 4 £. Näköalapaikalta on upeat näkymät Canterburyn kaupunkiin, mutta sinne on kiivettävä toisessa tornissa olevia hyvin kapeita portaita pitkin.

Eastbridge Canterburyn kaupungin keskustassa on ollut vieraanvarais- uuden paikka vuodesta 1190.

Se koostuu kolmesta vierekkäisestä paikasta ja rakennuksesta, Eastbridgen sairaalasta, Greyfriars Chapelista ja Franciscan Gardensista. Eastbridge tai St. Thomas the Martyr sairaala perustettiin aikoinaan St Thomas Becketin haudalla vierailevia pyhiinvaeltajia varten.

Yli 800 vuoden ajan se on tarjonnut suojaa ja apua pyhiinvaeltajien lisäksi, sotilaille, paikallisille yhteisöille ja koululaisille. Viimeiset 400 vuotta se on tarjonnut ja tarjoaa edelleen pysyvän kodin useille vanhuksille. Eastbridge on edelleen osittainen almutalo, jonka historialliset rakennukset ovat avoinna yleisölle. Yhteislippu Eastbridgeen ja Franciscanin puutarhaan ja maksaa 8 £. Avoinna Eastbridgen sairaala ja puutarha sekä Greyfriarsin kappeli on päivittäin klo 10-16.30.

Canterbury oli kiva kaupunki vierailla. Seuraavana aamuna jatkoimme taas matkaa, suuntana Brighton. Koska poikittaista junaliikennettä ei ollut jouduimme palaamaan Lontooseen ja ottamaan sieltä toisen junan Brightoniin.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                     

Brighton

Nopea junan vaihto Victorian asemalla ja seuraavaksi suuntana Brighton.

Junamatka Lontoosta Brightoniin kesti tunnin Gatwick experssillä, joka kulki Gatwickin lentoaseman kautta Brightoniin.

Myös National Express -bussit kulkevat lentokentän kautta. Nekin lähtevät Lontoon Victoria asemalta ja matka kestää pari tuntia. Nopeimmin Brightoniin pääseekin junalla.  Lippujen hinta junalla edestakaisin kahdelta maksoi 87 €.

Matkan varrella oli aikaa ihastella ja nauttia upeista maisemista sekä ohi sujahtavista pikku- kaupungeista.

Brightonin juna-asema sijaitsee kävelymatkan päässä keskustan nähtävyyksiä.

Kaupunki markkinoi itseään Englannin aurinkoisimpana kaupunkina. Paikallinen Hangon keksi siis 😊.

Englannin ykkösranta- kaupunki Brighton on ympäri vuoden mukava ja eläväinen opiskelija- kaupunki.

Kaupunki on tullut tunnetuksi myös vapaamielisenä ja urbaanina bilekaupunkina.

Brighton sijaitsee noin 90 kilometrin päässä Lontoosta aivan Englannin kanaalin rannalla.

Kaupungin värikkäät talot ja hyvät shoppailu- mahdollisuudet vetävät lähes kilometriä pitkän rannan lisäksi ihmisiä puoleensa.

Lontoolaiset lomailevatkin mielellään kesäviikon- loppuisin Brightonissa.

Tärkeimmät nähtävyydet ovat kävelyetäisyydellä keskustan tuntumassa ja rantakadun varrella, satama sijaitsee hieman kauempana. Vaikka matkat kaupungissa ovat kohtuulliset korkeuserot ovat kohtalaisen suuria, sillä osa kaupungista sijaitsee laaksossa. Liikuntarajoitteisten ja lastenrattaita työntävien on hyvä huomioida tämä.

1899 avattu 500 metriä pitkä Brighton Pier laituri on varsinainen turistimagneetti ja rannan keskipiste.

Reilusti yli vuosisadan ihmisiä ihastuttanut laituri on selvinnyt kahdesta maailmansodasta, jatkuvista myrskyjen raivosta ja miljoonista vuosittaisista vierailijoista.

Laituri on varsinainen tapahtuma- ja elämyskeidas, jossa on pieni huvipuisto, pikaruokapaikkoja, baareja ja aurinkotuoleja, joissa nauttia maisemasta. Paikka aukeaa klo 10 ja on avoinna iltaan saakka. Laiturille on vapaa sisäänpääsy, mutta monet laiturin toiminnoista ja huveista ovat maksullisia. Laiturin vieressä on lisäksi Artist Quarter, jossa on taiteilijoiden työpajoja.

Rannan suosituimmat paikat ovat kahden laiturin välissä.

Tällä rantaosuudella sijaitsee paljon erilaisia rantabaareja, kauppoja, kaikenlaisia palveluita ja välinevuok- raamoita sekä erilaisia kojuja.

Vaikka moni paikka olikin jo laitettu talviteloille, ei ollut vaikea kuvitella aluetta kesäisessä turistipaljoudessa. Nytkin rannalla kulki paljon ihmisiä ja erilaiset ryhmät olivatkin parkkeeranneet rannalle viettämään aikaa.

Kaupungin toinen laituri West Pier on ajansaatossa kokenut kovia.

Tulipalot ja myrskyn aiheuttamat suuret vauriot sulkivat laiturin lopullisesti 1970-luvulla.

Nyt sen ruostuva runko toimii muistona menneestä ja mainiona merilokkien päivystyspaikkana.

Rannalla on myös British Airways i360 näköalatorni.

Hissi nostaa UFOn muotoisen rakennelman 138 metrin korkeuteen joka päivä klo 10.30-21 välisenä aikana.

Paikalliset kutsuvat näköalatasan- netta lasiseksi donitsiksi. Näköalatasanteella on baari, josta voi ostaa juotavaa samalla kun ihailee ylhäältä aukeavia upeita näkymiä Brightoniin, Hoveen ja merelle. Hissikyyti kestää noin puolituntia nousuineen ja laskuineen. Kyydistä joutuu pulittamaan 17,50 £. Mistään pienestä näköalahissistä ei ole kyse, sillä kerrallaan siihen mahtuu 200 henkilöä. Hissi nousee korkeuksiin säällä kuin säällä.

Harmillisesti näköalatasanteen ikkunoiden pinta oli sellaisessa kulmassa ja sellaista materiaalia joka heijasti pahasti kaikkiin kuviin.

Näkymät olivat kuitenkin melkoiset, joten matka korkeuksiin kannatti tehdä.

Jos ei halua tutustua kaupunkiin korkeuksista tai jalan, niin aina takuuvarma Hop on Hop off bussi kiertää tärkeimmät nähtävyydet 17 £ hintaan.

Brightonissa on tarjolla myös useita erilaisia maksullisia ja ilmaisia opastettuja kierroksia.

Brightonin keskusta on kompaktin kokoinen, ja siellä on helppo liikkua kävellen. Jos kuitenkin haluaa liikkua kauemmaksi kaupungista, bussi on hyvä vaihtoehto. Kertalippu maksaa 1,70-2,80 £ riippuen alueesta, jonka sisällä matkustaa.

Open market on katettu sisätori, jossa on tarjolla kaikenlaista.

45 pysyvää myyntikojua ja useita pieniä vuokrattavia myyntipaikkoja myyvät ruokaa, leivonnaisia, krääsää, käsitöitä kierrätystavaraa ja vaikka ja mitä.

Viikonloppuisin torilla on myös erilaisia tapahtumia ja teemoja. Paikka on avoinna arkipäivisin klo 7-19 ja viikonloppuisin klo 10-17.

Brightonin lelu- ja pienoismalli museossa on esillä yli 10 000 esinettä.

Paikka sijaitsee kaupungin rautatieaseman alla ja on avoinna tiistaista perjantaihin klo 10-17 ja lauantaisin klo 11-17. Museossa on laajan valikoiman vanhoja, harvinaisia ja ainutlaatuisia leluja Britanniasta ja Euroopasta. Nähtävänä on yksi maan suurimmista rautateiden pienoismallikokoelmista. 7 £ sisäänpääsymaksu museoon kannattaa ehdottomasti maksaa. Mainio paikka vierailla!

The Lanes on kapeiden kujien muodostama shoppailupaikka Brightonissa.

Labyrintti- maisten kujien varrella kauniissa 1500-luvun rakennuksissa on ihania pieniä putiikkeja, design- ja korukauppoja, kahviloita sekä ravintoloita ja taidetiloja. Tässä käytävien sokkelossa vaeltaminen on erinomainen tapa viettää aikaa.

North Laine on toinen mielenkiintoinen vierailukohde.

Sieltä löytyy levykauppoja, vintage kauppoja, baareja ja trendikkäitä pikkuravin- toloita.

Alue muistuttaa hieman Lontoon Camden Towenia. Alueelta löytyy myös Brightonin näyttävimmät muraalit ja graffitit.

Vintage kauppojen aateli Snoopers Paradise on käymisen arvoinen paikka.

Kahdessa kerroksessa on mitä erilaisempia vintage aarteita.

Paikassa on myös tapana ottaa kuva vanhanajan mustavalkoisessa kuva-automaattikopissa. Me jätimme tämän huvin väliin ja tyydyimme ottamaan kuvia omalla kameralla.

Yksi Brightonin päänähtävyys on entinen kuninkaallinen asuinrakennus Royal Pavilion. Tätä kaupungin ikonisempaa rakennusta ei kannata missata. Se rakennettiin 1700- luvun lopun ja 1800- luvun alkupuolen välillä kuningas Yrjö VI kesäpalatsiksi.

Rakennus on suuri intialais- ja arabialais- tyylinen rakennus, joka on sisustettu itämaiseen tapaan.

Upea rakennus henkii Brittiläisen imperiumin mennyttä siirtomaa-aikaa ja se on avoinna klo 10-17.15.

Sisäänpääsymaksu rakennukseen on 17 £ ja lipun hintaan sisältyy audio-opas.

Rakennuksessa sijaitsee Brighton Museum and Art Gallery sekä Brighton Dome teatteri ja konserttisali, joka oli alun perin Kuninkaallisen paviljongin tallirakennus.

Paikassa järjestettiin 1974 Euroviisut, joista voiton nappasi Abba kappaleellaan Waterloo.

Lisäksi rakennuksessa on upea teehuone, jossa voi ruokailla tai nauttia iltapäiväteen. Paviljongin aukioloajat kannattaa tarkistaa netistä, sillä ne vaihtelevat sesongin mukaan. Brighton Museum and Art Gallery on avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 10-17. Museo on ilmainen paikallisille, kun taas muualta tulevilta vierailijoilta veloitetaan 7,50 £.

Kauempana sijaitsevaan Brightonin satamaan pääsee kätevästi bussilla numero 7.

Englannin vanhimmasta satamasta löytyy venesataman lisäksi suuri määrä ravintoloita sekä kauppoja ja se onkin tietyllä tapaa Brightonin toinen keskusta.

Me nappasimme kuitenkin tällä kertaa taxin, joka kierrätti meitä kaupungin laitamailla, satamassa ja vei meidät sitten rannalle. Eloisa taxikuski, ehti matkalla manata berxitin, kuin myös silloisen hallinnon, jonka uunituore pääministeri joutuikin sittemmin eroamaan. Kylmää tuntui kyyti olevan myös brittiyhteiskunnassa maailman kiristyneessä ekonomisessa tilanteessa.

St. Bartholomewesin kirkko on varsin erikoisen näköinen, koska siinä ei ole sivulaivoja ja se on kapea ja korkea sekä jyrkkäkattoinen.

Kirkko muistuttaakin maitopurkkia.

Kirkkoa pidetään loistavana paikkana klassisen musiikin ja muiden konserttien järjestämiseen sen ainutlaatuisen akustiikkansa ansiosta.

Kirkko ei ollut sisältä kovinkaan kummoinen, mutta  erikoinen kuitenkin.

Brighton on mainio paikka vierailla myös lasten kanssa.

Rannan muiden huvitusten lisäksi kaupungissa on hyvä luonnontieteenmuseo, hauska ylösalaisin talo sekä Brighton Sea Life, joka muuten on maailman vanhin edelleen toiminnassa oleva merenelämää valottava keskus.

Kaikki nuo hauskuudet ohitimme, ihaillen niitä vain ulkoapäin.

Reipastahtinen päivä päätettiin kalaravintolaan rannalla, jossa tarjolla oli maukasta ja tuoretta Brexit kiisteltyä kalaa.

Vilkas yliopistokaupunki heräsi todella eloon illasta. Meidän suunnatessa hotelille vastasuuntaan liikkeellä oli aitoja brittejä shortseineen ja minihameineen sekä kesätoppeineen. Hrrrr….Kostean viileässä lokakuun illassa, parkkiintunut, kylmää kestävä suomalainen veti takin vetoketjua tiukemmin kiinni.

Aamusta tarkoituksenamme oli jatkaa matkaa takaisin Victorian asemalle, jonne meillä oli jo ostettuna paluulippu. Onneksi olimme asemalla ajoissa, sillä kaikki päivän suorat junavuorot Victorian asemalle oli peruttu ja matkasuunnitelmaan piti tehdä nopea muutos.  Hitaampi juna London Bridgeen ja siitä uusi metroreititys Paddingtonin asemalle.

Poistuttuamme junasta London Bridgen asemalla ja siirtyäksemme metroon kuittasimme itsemme ns. ”ulossisään” metroon Oyster Cardilla ja samalla tyhjeni sen saldo.

Tajusin nopeasti, että olisi pitänyt kuitata ulos junalipulla ja vasta sen jälkeen metroon Oyeterilla. Onneksi avulias metrohenkilökunta asemalla auttoi törppöä matkailijaa ja palautti Oyster Cardille saldon ja pääsimme taas jatkamaan matkaa metrolla. Nolo moka, ihan kun tuota en olisi tiennyt aiemmista matkoista.

Seuraavaksi olikin aika suunnata kohti kaunista Devonia. Otimme junan Paddingtonista Tiverton Parkwayn juna-asemalle. Junamatkan piti kestää hieman alle kaksi tuntia, mutta kas kummaa ratahäiriön takia lisäaikaa matkalle tulikin melkein tunti. Junalipun hinta yhteen suuntaan kahdelta oli 55 £. Tässä kohtaa perhosia rupesi leijailemaan vatsanpohjassa. Pian koittaisi jälleennäkeminen yli neljänkymmenen vuoden jälkeen.

Brightonista jäi kaikkineen käteen hyvät fibat, kuten Canteburystäkin. Nämä kaupungit ovat todellakin vierailun arvoisia, varsinkin kesäkeleillä.